Hankkija-Maatalous Oy:n myynti muutama viikko sitten ei tullut suurenakaan yllätyksenä niille, jotka maatalouskaupan kiemuroita aktiivisesti seuraavat. Se, että ostaja oli tanskalainen maatalousjätti DLA, oli ehkä vaikeampi arvata. Moni veikkasi toista tanskalaista, DLG-konsernia.

 

Maatalouden pitkään jatkunut murros – jota myös kauniisti rakennekehitykseksi kutsutaan – ei ole voinut olla heijastumatta myös tuottajien sidosryhmiin. Maatalouskauppa on yksi tärkeimmistä. Jo pitkään on arveltu, että täällä kenttä on liian pieni kotimaisille toimijoille.

 

Kustannuspaineissa elävien maatilayrittäjien tulos riippuu pitkälti siitä, millaisia kauppoja saadaan neuvoteltua tuotantopanoksista ja mitä investoinnit maksavat. Hankkija-kaupassa viljelijöitä kiinnostaakin pääasiassa se, pystyykö Hankkija DLA:n suojissa palvelemaan tuottaja-asiakkaitaan entistä paremmin sekä hintojen että valikoimien suhteen.

 

Tässä Maatilan Pellervossa DLA-ryhmän pääjohtaja Christian Junker sanoo, että osana suurta maatalouskonsernia Hankkija-Maatalouden neuvotteluasemat teollisuuteen nähden paranevat. Näin varmasti onkin – ja toivottavasti se näyttäytyy myönteisessä mielessä suomalaiselle maataloustuottajalle. Haastetta riittää sekä uudelle Hankkijalle että sen kilpailijoille. Heilläkin on nyt näytön paikka – ja mahdollisuus.

 

Maatalouskauppiaat kyllä ymmärtävät, että heidänkin tuloksensa on mitä suurimmassa määrin kiinni suomalaisen maataloustuotannon kannattavuudesta. Viljelijän ja maatalouskaupan etu on yhteinen.

 

Muutosten tuulet siis puhaltavat maatalouskaupassa. Tässä muistuu mieleen eräs keskustelu vuosikymmenten takaa. Siinä kauppias oli hieman näreissään maataloustukien maksusta. ”Minäkin olen yrittäjä, mutta en saa minkäänlaisia tukia.”
Asiakas vastasi: ”Sinullehan tuet lopulta päätyvät koko pitäjästä. Pitäisikö niiden tulla suoraan.”





Uusin lehti

SISÄLLYS  10/2012

  • Pääkirjoitus

  • VIHANNESTUOTANTO: Savolaisyritys ruokkii kauppaketjuja

  • TUTKIMUS:
    Ruohonjuuritasolta uutta tietoa timotein kasvusta

  • HYVÄ SATO -KILPAILU:
    Kilpailun sadot huippuluokkaa

  • TALOUS:
    Hankkija-Maatalous tanskalaisen DLA:n syliin

  • KASVINVILJELY:
    Närpiöläiskuminaa maailman turuille

  • KONEET JA TEKNIIKKA :
    Pelto tasaiseksi laserin ohjaamalla lanalla

    Traktoreilla sähköinen tulevaisuus

    Valtra haluaa lisätä Euroopan-myyntiä

    6R-traktorisarja on John Deeren syömähammas

    Paranneltu puimurin pöytävaunu

    Comiassa on vanhaa vain sydän

    Polttoaineen hinta kiristää yrittäjää

  • HEVOSTALOUS:
    Saran Salama nauttii eläkepäivistään

  • METSÄ:
    Hybridiharvesteri pienentää polttoainekuluja

    Täsmäiskujen paikka puumarkkinoilla

    Metsälain uudistus tuo metsänomistajalle lisää vaihtoehtoja

    Monipuolinen puusto on turvallisin ratkaisu

  • MONITOIMITILA:
    Suomen pohjoisin jäätelötehdas

  • TOISTUVAT

    Uutiset
    Herra Punttila
    Vähätalo
    Antinpoika
    Verkossa
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Vesa Jääskeläinen, Helena Anttila-Lindeman ja Topi Pakarinen.
  • Seuraava Maatilan Pellervo ja Pellervon Iso Kalenteri ilmestyvät 22.11. Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 11.10.2012.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.