Keinosiemennyssonneilla on ollut yhteispohjoismainen sorkkaterveysindeksi viime keväästä lähtien, ja syksyllä sorkkaterveys tuli osaksi kokonaisjalostusarvoa. Jotta sorkkaterveysindeksi olisi luotettava mittari, on tehostettava tiedonkeruuta jälkeläisten sorkkaterveydestä ja hoidoista.
Suomessa tiedonkeruujärjestelmä on ollut hieman hankala ja tietoja on saatu tietokantaan niukasti. Nyt on tulossa yhteispohjoismainen sähköinen järjestelmä, joka on ollut Tanskassa käytössä noin kaksi vuotta. Suomi ja Ruotsi ovat ostaneet osuuden ohjelmasta, jota kehitetään jatkossa yhdessä.
”Alkuvuonna 2012 aloittaa noin kymmenen sorkkahoitajan pilot-ryhmä, joka testaa sähköisiä tallennuslaitteita käytännön työssä. Sorkkahoitaja hakee laitteeseen karjan tiedot ja näppäilee hoitojen lomassa lehmäkohtaiset hoitokoodit. Laitetta voi käyttää vaikka lantaisella hanskalla”, jalostusjohtaja Minna Toivonen Fabalta kertoo.
”Kun tiedonkeruujärjestelmä saadaan kehitettyä toimivaksi, toivomme, että se otetaan käyttöön mahdollisimman laajalti. Sorkkahoitoraportteja voivat hyödyntää myös karjanomistajat ja eläinlääkärit.”


Uusin lehti

SISÄLLYS  1/2012

    Pääkirjoitus
    Ajankohtaista

  • MAIDONTUOTANTO

  • Maitoon lisää rasvaa?
    Karjatiloilla varaudutaan pakkasiin
    Tuontisiemenen käytöllä parempaan kestävyyteen

  • SIKATALOUS

  • Sikava vastasi uudistuksilla
    Kuluttajat ansaitsevat oikeaa tietoa siantuotannosta

  • ELÄINTERVEYS

  • Tarttuvat sorkkasairaudet uhkaavat laajentavia karjoja
    Salmonellariski vaanii oven takana

  • ULKOMAAT

  • Maitomaa Tanskassa löytyy monenlaista tuotantoa
    Luomumeijeri nousi merkittäväksi toimijaksi Tanskassa
    Vasikkavaihe kunniassa USA:n maitotiloilla
    Byrokratia Artisti maksaa

  • KONEET JA LAITTEET

  • Kameravalvonta säästää aikaa ja rahaa

  • LUOMUTUOTANTO

  • Luomu kannattaa tavanomaista paremmin
    Luomutuotannon salat avautuvat kotikoneella

  • NAUDANLIHANTUOTANTO

  • Nautatutkimuksessa tulossa vilkas vuosi Kyytöt toivat elämänlaatua

  • SIIPIKARJA

  • Vaikea muutos kalkkunoista kanoihin Antibioottivaara saksalaistiloilla
    Strutsitila löysi oman markkinarakonsa

  • Kannen kuva Antti Saraja
    Seuraava Eläin-liite ilmestyy 2.2.2012.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.