Suomalaisilla viljelijöillä on takanaan työläs vuosi. Osassa maata tulvaksi asti yltynyt märkyys hankaloitti sadonkorjuuta ja tuotti sekä määrällisiä että laadullisia tappioita. Kauraa puitiin vielä marraskuussa! Pienentynyttä tuottoa kurittivat vielä märkyyden takia kohonneet kustannukset.

 

Vesikesän vaikutukset heijastuvat myös tulevaan kasvukauteen, vaikka sateita saataisiin juuri sopiva määrä. Korjaamattomille kasvustoille on keväällä tehtävä jotakin ja viljelysuunnitelmissa muistettava, että syksyn sato saattaa ”itää hyvin” uusien kylvöjen joukossa.

 

 

Tässä Maatilan Pellervossa viljelyneuvonnan ammattilaiset kertovat näkemyksensä siitä, mitä korjaamattomalle kasvustolle ja raskaiden koneiden alla urille painuneille lohkoille pitäisi tehdä, jotta selvitään mahdollisimman pienillä ”jatkotuhoilla”.

 

Viljelyneuvojat ovat yhtä mieltä siitä, että jotakin tarttis tehdä. Kuin yhdestä suusta asiantuntijat sanovat, että ”kulotus tuntuu parhaalta keinolta – mutta sitä ei saisi suositella”. Vaarallistahan se on, mutta jos muuta keinoa ei ole...

 

 

Viime kesä koetteli viljelijää monella muullakin tavalla. Vaikka sadon olisi saanut joten kuten talteen, sadonkorjuun ja -käsittelyn kustannukset nousivat vaarallisen korkeiksi. Esimerkiksi viljan kuivauskustannukset hypähtivät, kun satoa jouduttiin kierrättämään kuivurissa kymmenenkin tuntia, jopa enemmän.

 

Toimittaja Helena Anttila-Lindeman kysyy tässä lehdessä, miksi kauppakelpoisen viljan kuivuusvaatimus on Suomessa niin tiukka, 14 prosenttia. Jutun aihe löytyi omalta pellolta ja kotikuivurista. Jo prosentin jousto toisi huomattavat säästöt viljan kuivauskustannuksiin, sillä valtaosa kuivatuksessa tarvittavasta lämmöstä syntyy edelleen öljypolttimessa. Ja polttoöljy on arvokasta.

 

Suomalaisen maatilayrittäjän – kasvinviljelijän ja kotieläintuottajan – on pakko löytää kustannussäästöjä kannattavuuden kohentamiseksi. Kuivausvaatimuksen lieventäminen on yksi vaihtoehto, mutta siihen tarvitaan mukaan kaikki viljaketjun osapuolet.

 

Löytyykö yhteishenkeä?