Lampaat hupenevat Uudesta-Seelannista hiljalleen. Viidessäkymmenessä vuodessa pääluku on pudonnut puoleen. Vuonna 2002 niitä oli vielä 39,5 miljoonaa. Tämän päivän pääluku on 30 miljoonaa. Lampaanliha on rahalla mitaten ohittanut villan tuotannon ajat sitten. Pihvikarjan lukumäärä on vastaavasti lisääntynyt.

Kuvat Jussi Knuuttila

Jokaista uusiseelantilaista kohti maassa elelee vajaa kymmenen lammasta, hieman yli yksi pihvinautaa ja yksi kantava lypsylehmä.

Uusiseelantilaiset ovat seikkailijakansaa. Moni heistä, kaupunkilaiset mukaan lukien, unelmoivat elämästä eteläsaarten Alpeilla, kaukana kaikesta, paitsi henkeäsalpaavista maisemista. On kirjattu tapauksia, joissa varakas perhe on pannut likoon kaikki varansa ja muuttanut vuorille merinolampaiden pariin.

Toisilla rahat riittävät vain vuoden, toisilla pidempään. Villaa tuottavien lampaiden ongelmaksi on muodostunut villan pitkään vallinnut heikko maailmanmarkkinahinta.

Keritsemisen kustannukset nousevat palkkakustannusten myötä. Nykyisin villat hädin tuskin riittävät

keritsemiskustannusten kattamiseen. Silti en ole kuullut, että kukaan moista koettanut olisi valitellut kohtaloaan. Pikemminkin he surkuttelevat alkupääoman kehnoa riittävyyttä. Vuorilla olisi viihtynyt pitempäänkin.

Lammasväki on sankoin joukoin siirtynyt lampaanlihan tuottajiksi. Lihaa ei helposti synny vuoristolaitumilla, joten muuttoliike on laaksoja kohti. Tosi tietäjät kuitenkin kertovat, että alle 20-kiloinen merinovuona on erinomainen paisti.
Fiksuimmat lammasväestä ovat tajunneet, että lampaiden pitoa alavilla mailla voi helpottaa laitumien jako pihvikarjan kanssa.

Lampaat niittävät hylkylaikut ja pitävät rikkaruohot kurissa. Lisäksi loiseläinten paine lammaskatraassa helpottaa huomattavasti, kun laidun on välillä pihvikarjan hallussa.
Jotkut kasvattavat myös skotlantilaisperäisiä punakauriita. Päätuote on tietysti liha, mutta verinahan peittämät sarvet tekevät kauppansa Kaukoitään. Viagra ja Cialis ovat kovia kilpailijoita, mutta osa hädänalaisista uskoo vielä luomuun.

Maatalousvienti
on tärkeää

Vuonna 2002 lampaan ja pihvikarjan liha, täydennettynä villalla, edustivat 22 prosenttia maan ulkomaan viennistä. Tarkkoja ajantasaisia tietoja on vaikea saada, sillä maatalousministeriön tiedot laahaavat puoli vuosikymmentä jäljessä. Turismi kuitenkin tuo maahan tuloja melkein maataloussektorin verran, vaikka sen kasvu onkin taantunut. Maitotaloustuotteiden vienti on jo vuosia ollut tärkein yksittäinen vientitulojen lähde.

Uusiseelantilaiset ovat ahneita lampaan lihalle. Keskimäärin jokainen heistä syö 24 kiloa lampaanlihaa vuoden mittaan. Silti vientiin riittää roimasti yli 80 prosenttia tuotannosta.

Lampaanlihan vientivolyymi edustaa melkein 50 prosenttia maailmanmarkkinoilla liikkuvasta lampaanlihasta. Niinpä maailmanmarkkinahinnoilla on kohtalokas vaikutus alan kannattavuuteen. Uusi-Seelanti siirtyi vapaaseen, maailmanmarkkinahintoihin perustuvaan kauppaan vuonna 1984.

Naudanlihan vienti oli vuonna 2002 vain prosentti maailman kokonaistuotannosta. Silti vientiin riitti 85 prosenttia kokonaistuotannosta. Sillä katettiin seitsemän prosenttia maailmanmarkkinakaupasta.

Uuden-Seelannin kokonaisviennistä maatalouden osuus oli vuonna 2009 noin puolet, laskentatavasta riippuen. Maa on siis maatalousmaa tänäkin päivänä. Suotuisa ilmasto mahdollistaa yksinkertaisen ja suoraviivaisen tuotantotavan. Auringon kasvattama ruoho muutetaan lampaiden, pihvikarjan, lypsylehmien, kauriiden ja muiden kotieläinten avulla elintarvikkeiksi.

Toki muutakin tuotantoa on, vientiin asti. Kaikki tuntevat kiwi-hedelmän. Kasvisten ja hedelmien tuotanto on kuitenkin vientiä ajatellen pientä. Ehdottomasti nopeimmin kasvava vientituote on viini, etenkin valkoviini. Tähän sektoriin on investoitu raskaasti. Viinejä maistaneena tohdin ilmoittaa, että uusiseelantilaisista viineistä kuullaan vielä lisää, etenkin valkoviineistä.