Heikko hygienia appeen suurin riski

Säilörehu on aperuokinnan tärkein ja yleisin peruskomponentti. Sen hyvä hygienia on tärkeää koko seoksen laadulle.

Karjanlannan pääseminen säilörehun joukkoon, varsinkin jos rehun pH jää liian korkeaksi, lisää ulosteperäisten bakteerien kuten kolibakteerin ja salmonellan riskiä.
Salmonella voi päästä rehuun myös haittaeläinten ulosteiden välityksellä, joten rehuvarastot on syytä suojata huolella. Maaperäbakteereista listeriabakteeri ja klostridibakteerit voivat saastuttaa rehun, jos sen joukkoon pääsee multaa tai sitä kulkeutuu ruokintapöydälle ajettavien vaunujen renkaissa. Rehun säilytys-, sekoitus ja kuljetusreittien tulisikin olla kiinteäpohjaisia.
Teollisuuden sivutuotteiden varastoinnissa on huolehdittava siitä, että ne eivät pääse homehtumaan tai pilaantumaan säilytyksen aikana. Seoksen laatu määräytyy aina heikkolaatuisimman ainesosan mukaan.
Hanki rehuja vain ETT:n positiivilistan toimittajilta. Tosin teollisuuden sivutuotteet kuuluvat elintarvikevalvonnan piiriin, eikä niitä ole tästä syystä katsottu tarpeelliseksi sisällyttää positiivilistalle.

Ruokintapöytä ja laitteet
pidettävä puhtaina

Traktorivetoisten ja ajettavien apevaunujen renkaissa voi kulkeutua ruokintapöydälle lantaa ja multaa. Rehun ja lannan kuljetusreitit eivät saa risteytyä. Kiskoilla tai mattoruokkijalla kuljetettava rehu on tässä suhteessa turvallisempi vaihtoehto.
Molemmissa tapauksissa ruokintapöytä ja ruokintalaitteet on säännöllisesti puhdistettava vanhasta rehusta. Vanhaa rehua ei koskaan tule käyttää uuden seoksen osaksi.
Lämpimissä ja hapekkaissa navettaolosuhteissa rehu pilaantuu nopeasti. Ainakin lämpimänä vuodenaikana uusi seos tulisi tehdä päivittäin. Pakkasella seos voi säilyä apevaunussa ulkolämpötilassa ja asiallisessa suojassa käyttökelpoisena muutamia vuorokausia. Valmista seosta ei tule varastoida navetassa.

Noudata
ruokintasuunnitelmaa

Aperuokinta on isojen tilojen ratkaisu, sillä toimiakseen hyvin se vaatii eläinten ryhmittelyä. Lypsylehmien seos ei sovi ummessa oleville ja hiehoille.
Eläimet lihovat ummessaoloaikanaan herkästi liian vahvalla seoksella, kivennäisruokinta ei ole tasapainossa ja poikimahalvausten riski kasvaa. Ummessa ollessaan lihoneet ja sitten rajusti laihtuvat lehmät voivat sairastua erilaisiin ruokintahäiriöihin kuten asetonitautiin. Myös tiinehtyminen kärsii.
Tärkkelyspitoisuudeltaan liian voimakkaisiin seoksiin liitetään kirjallisuudessa usein hapanpötsi, juoksutusmaha ja sorkkasairausongelmia. Suomalaisilla säilörehuun pitkälti pohjautuvilla seoksilla tämän tyyppiset ongelmat ovat onneksi olleet harvinaisia.
Aperuokinnan tulee aina perustua huolelliseen ruokinnan suunnitteluun ja raaka-aineiden rehuarvojen tuntemiseen. Rehunäytteitä tulee ottaa säännöllisesti ja myös säilörehun kivennäispitoisuus kannattaa määrittää. Nopeat muutokset seoksen reseptissä sekoittavat pötsikäymisen. Satunnaisten, vaikka halpojenkin, sivutuotteiden käyttö ei ole järkevää.