Viime vuodesta reilusti parantuneet viljan hinnat parantavat tautien torjunnan kannattavuutta. Lisäpanostus tuottaa euroja varmemmin, kun sadon hinta on noussut ja samaan aikaan kasvinsuojeluaineiden kustannukset eivät ole juuri muuttuneet.

Torjunnan kustannuksia pitävät hallinnassa markkinoiden kilpailutilanne sekä se, että aineita on tullut paljon lisää. Markkinoilla on tällä hetkellä Bernerin laskujen mukaan 17 eri viljan tautiainetta ja niiden lisäksi rinnakkaistuontiaineet.
”Suomessa on iso valikoima tautiaineita siihen nähden, miten paljon niitä käytetään. Viljan tautitorjuntaa kannattaisi hyödyntää enemmän. Tautipaineen mukaan pitää tietystä toimia”, markkinointipäällikkö Lasse Matikainen sanoo.
Tarkkaa lukua on vaikeaa antaa siitä, paljonko aineita käytetään. Myyntimäärien perusteella voidaan karkeasti arvioida, että keskimäärin joka viides hehtaari ruiskutetaan tautiaineilla. Rikkakasvit torjutaan käytännössä joka hehtaarilta luomupeltoja lukuun ottamatta. Myös rikkakasvien torjunta on tärkeää, mutta varsinaista sadonlisää saadaan Matikaisen mukaan tehokkaammin tautiaineilla.
Monivuotisissa tautientorjuntakokeissa on saatu useamman sadan kilon sadonlisäyksiä. Esimerkiksi mallasohran ja vehnän 200 euron tonnihinta tekee tautitorjunnasta kiinnostavaa, kun ainekustannukset ovat aineesta riippuen keskimäärin 20 – 30 euron luokkaa. Laadun paraneminen on myös tärkeä tekijä.
”Kylvöjen jälkeen saadut sadekuurot ja viileä sää kasvattaa oraista tiheitä, joten pelloille tulee hyvät oraat. Myöhemmin tiheässä kasvustossa kosteus säilyy yön jälkeen vielä pitkälle aamupäivään. Se mahdollistaa hyvät olosuhteet taudeille. Jos ei ole viljelykiertoa tai kylvötapana suorakylvö, tautipaine kasvaa entisestään”, Matikainen sanoo.
Liian aikaisin tauteja ei silti kannata lähteä suin päin ruiskuttamaan. Rikkakasviruiskutuksen yhteydessä sitä ei useinkaan kannata vielä tehdä, jos siemen on peitattu ja lohkolla on viljelykiertoa. Jos tautipainetta on kovasti, aikaista ruiskutusta kannattaa harkita ohran kohdalla helpommin kuin vehnällä.
”Jos haluaa ehdottomasti ruiskuttaa vain yhden kerran, kannattaa rikkakasviruiskutusta myöhästyttää ja laittaa kaikki silloin. Paras tulos on kyllä saatavilla ohran lippulehtivaiheessa ja vehnän tullessa tähkälle. Etenkin gramma-aineet eivät vioita myöhäisemmissäkään ruiskutuksissa. Tänä vuonna rikkakasvit itävät ajallaan, joten ruiskutukset voi tehdä hyvissä ajoin.”



Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 6 /2011

  • Maidontuotanto: Lypsyasema vaihtui automaattilypsyyn

    Tutkimus: Ruuan arvo syntyy Suomessa

    Hyvä Sato -kilpailu: Kaikki lohkot kylvettyinä

    Nurmituotanto: Rikkakasveille kyytiä

    Kasvinviljely: Syysrapsi innostui kasvamaan jo hangen alla
    Kasvinviljely: Huonolla siemenellä ei kannata kylvää
    Sadetus lisää viljelyvarmuutta
    Sateet tuovat viimeiset oraat pintaan
    Syysrapsi innostui kasvamaan jo hangen alla

    Nurmiviljely: Kalustoa nurmen viljelyyn

    Maatilaharjoittelu: Todellista tuntumaa työhön

    Lihantuotanto: Vilja vaihtui emolehmiin

    Lammastalous: E-merkki lampaille ja vuohille

    Viljamarkkinat: Sää pitää viljamarkkinat tiukasti otteessaan

    Lannoitus: Tarkkuutta typen käyttöön

    Uusi-Seelanti: Merino viihtyy vuorilla

    Venäjä: Maataloudessa suuret kuviot

    Työterveys: Parempi vara kuin vaiva

    Päivähoito: Omalle työlle arvoa, lapsille leikkirauha

    Ruusujuuri: Pohjoisen sisukas rohtokasvi

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite
    NYT-hanke etsii uusia apuvälineitä suomalaiselle lypsykarjataloudelle

    Toistuvat:
    Uutiset
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Vaaran paikka
    Terveenä työssä
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Paavo Tuovinen ja Topi Pakarinen.

  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 4.8.2011 ja Kodin Pellervo 19.6.2011.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.