Maitotiloilta on peräänkuulutettu uudenlaista ajattelua alan tulevaisuuden muutoksiin. Vesannolla Pohjois-Savossa kaksi tilaa vastasi haasteeseen yhdistämällä karjansa väliaikaisella vuokrasopimuksella saman katon alle. Uusi toimintamalli on aiheuttanut päänvaivaa monelle hallintotaholle.

 

“Periaatteessa tämä on samanlainen systeemi kuin vuokratuoli parturissa. Miksei lehmille yhtä lailla voisi vuokrata osastoa robottinavetasta”, kysyy Aila Riikonen, joka tilayhteistyöllä valmistautuu uuden navetan rakentamiseen omalle Mäntylän tilalleen.

Viime joulukuussa hänen 20 lehmäänsä sekä lopettavasta karjasta ostetut toiset 20 lehmää muuttivat vajaan 30 kilometrin päähän maatalousyhtymä Maitohovin robottipihattoon, josta lähti saman verran hiehoja paluukyytiin. Ratkaisu hyödyttää kumpaakin tilaa.

 

Osmo Korhonen ja Taru Tuhkanen sekä Sirpa ja Eero Luttinen tekivät vuonna 2010 valmistuneeseen pihattoonsa tilavarauksen kolmannelle robotille, mutta osastossa kasvatettiin Ailan lehmien saapumiseen asti hiehoja.

 

”Tämä navetta toimii paremmin lehmillä kuin hiehoilla, mutta tässä vaiheessa meillä ei olisi ollut resursseja kolmanteen robottiin”, Sirpa Luttinen toteaa.

 

Teksti: Leena Pakarinen

Uusin lehti

SISÄLLYS 6-7/2013

  • Pääkirjoitus

  • MAATILAYRITYS: Sisarusten suuri urakka

  • TUTKIMUS:
    Vaihtoehtoja lautaselle

  • HYVÄ SATO -KILPAILU:
    Joukkueet odottavat suotuisaa kesää

  • KASVINVILJELY:
    Kasvukausi hyvässä vauhdissa

    Peltopäivän koeruudut oraalla

    Feromoni sekoittaa tuhohyönteisen pään

    Syysrapsi kasvaa vauhdilla

  • LUKIJAMATKA:
    Uskomaton Unkari

  • KONEET JA TEKNIIKKA: Puimurin huolto säästää konetta ja kuljettajaa

    Järeät Spearhead-leikkurit tulivat Suomeen

  • MAIDONTUOTANTO:
    Vuokraosasto robottipihatossa

    Yhteisnavetta ratkaisi kahden tilan jatkopulmat

    Riemun päivä kalantilaisella Maunun tilalla

  • YRITYS:
    Kiertävän rehusekoittajan matkassa

  • SIKATALOUS : Makunarulla stoppi hännänpurennalle

  • VUOHITALOUS:
    Uutta virtaa kyytön- ja kutunmaidosta

  • YRITYS:
    Ilmakuivattua sianlihaa Luumäeltä

  • TYÖTURVALLISUUS: Tulipalo, joka muutti kaiken

  • HEVOSTALOUS:
    Orivarsojen korkeakoulu

  • METSÄ:
    Yhteismetsästä vaivatonta tuottoa

    Koneistutukset vauhdissa

    Autohakkuriammattilaisilla on vientiä

  • METSÄNKÄYTTÖ:
    Mahlaa maailmalle

  • URAKKA:
    Omin käsin ja aatoksin

  • ELÄMÄNTAPA:
    Mies sanojensa takana

  • TOISTUVAT

    Uutiset
    Herra Punttila
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat: Harri Nurminen, Hannu Huttu ja Ville Saarinen.


  • Seuraava Maatilan Pellervo ja Eläin-liite ilmestyvät 2.8., ja seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 20.6.2013.



  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.