Liikennetraktoreita koskevat säädökset ovat sekavia ja hankalia. Säädöksien tulkinnassa on myös ollut eroavaisuuksia eri poliisipartioiden välillä.
”Olen henkilökohtaisesti vierastanut tässä nykysysteemissä sitä, että sama ajoneuvo voi olla aamupäivällä liikennetraktori ja iltapäivällä maataloustraktori”, yksikönpäällikkö Ari Herrala harmittelee .
Tavanomaiseen traktoriin verrattuna liikennetraktorissa pitää olla paremmat jarrut ja peittävämmät lokasuojat. Sen suurin sallittu nopeus on 50 km/h, kun muille traktorille se on 40 km/h. Liikennetraktorin ajamiseen vaaditaan C-luokan ajo-oikeus, jos se on muussa kuin maa- ja metsätalouteen liittyvässä käytössä. Siinä riittää T-luokan ajokortti kuten muillakin traktoreilla.
Esimerkiksi urakointikäytössä liikennetraktorin tankkiin vaaditaan verollista diesel-polttoainetta tai viiden euron päivämaksun suorittamista. Maa- ja metsätalouskäytössä sama vetopeli luokitellaan kuitenkin tavanomaiseksi traktoriksi, jolloin tankissa saa olla verotonta löpöä.
Rajankäynti liikenne- ja maataloustraktorin välillä on merkityksellinen myös ammattipätevyysasian yhteydessä. Liikennetraktorin kuljettajalta vaaditaan ammattipätevyys silloin, kun ajossa tarvitaan verollista polttoainetta. Maa- ja metsätalousajossa ammattipätevyyttä ei tarvita.
Liikennetraktorin käyttöä pyritään yksinkertaistamaan edes ajo-oikeuden osalta. ”Tavoite on, että tammikuussa 2013 tulisi erillinen liikennetraktoriajokortti. Sitä tarvittaisiin silloin, kun ajetaan traktoria, joka kulkee yli 45 kilometriä tunnissa”, Herrala kertoo.



Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 8 /2011

  • Monitoimitila: Koneurakointi tuo lisätuloja

    Tutkimus: Joka kolmas tila on monialainen

    Hyvä Sato -kilpailu: Ennusteet lupaavat kohtalaisia satoja
    Joukkueet säästivät lannoitekustannuksissa
    Kasvinsuojelussa kemialliset ja mekaaniset otteet

    Nurmiviljely: Säilörehu on kannattavuuden avaintekijä

    Kasvinsuojelu: Rikkakasviruiskutus vei 70 000 euron vehnät
    Väärä käyttöohje sekoitti perunan ja viljan aineet
    Ruiskutukset tehdään sään ehdoilla
    Kasvinsuojelussa joutuu tekemään kompromisseja

    Viljamarkkinat: Sadonkorjuukausi alkoi

    Viljakauppa: Tilavilja-auto oikoo viljakaupan mutkia

    Elintarviketeollisuus: Massatuotteista kannattaviin brändeihin

    Farmari: Energia-asiat näyttävästi esillä

    Ammattiajo: Tavaraliikenteen pätevyys vaaditaan monelta viljelijältäkin
    Sakot uhkaavat paperittomia eläinkuljetuksia
    Pätevyys 35 tunnin koulutuksella
    Ammattipätevyyden vaatiminen jakaa mielipiteitä

    Urakointi: Maaseutuyrittäjäkin voi käyttää pakettihinnoittelua
    Osuuskauppa ostaa pihatyöt vuosipakettina

    Maidontuotanto: Suomen suurin navetta aloittaa toimintansa
    Yhden robotin navetta puolella miljoonalla eurolla

    Viljanviljely: Oraat saivat sopivasti sadetta Virossa

    Työterveys: Hoitajan hyvinvointi heijastuu eläimiin

    Maaseutuyritys: Tuoreita rapuja ympäri vuoden

    Terve Eläin: Huonosta säilörehusta tappioita neljällä eri tavalla

    Toistuvat:
    Uutiset
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Terveenä työssä
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Topi Pakarinen ja Jouko Kleemola.

  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 1.9.2011 ja Kodin Pellervo 18.8.2011.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.