Kun rakentaa suojapaikkoja tuholaisten luontaisille vihollisille, ne nitistävät viljelyksiä kiusaavia tuholaisia ja pölyttävät kasveja.

Haukivuorelaisen luomutilan leveiden pientareiden annetaan kuhista kaikessa rauhassa. Helsingin yliopiston tutkija Anne Piirainen kulkee haavi olallaan ja kertoo innostuneesti luonnonkasveilla lentelevistä ötököistä ja perhosista.

 

Piiraisen ja Ukkosen perhe on asunut isännän kotitilalla vuodesta 2003. Alakouluikäisten pojanviikareiden vanhemmat käyvät töissä Mikkelin keskustassa virastohommissa. Kun tilan osti 50-luvulla Mikko Ukkosen isoisä, peltoa oli vähän ja sitä raivattiin lisää lypsykarjalle. Suontaus-nimi kertoo, että maat ovat olleet osin suopeltoja ja rantaniittyjä.

 

Nykyisin 20 peltohehtaaria tuottaa rehua lähellä luomunautakarjatilaa pitävälle Kalle Mattilalle. Tuotanto siirtyy kylvön jälkeen naapurille. Yhteistyö sujuu hyvin, sillä niittäjät ovat tottuneet jättämään emännän tutkimuskohteet, pientareet, riittävän leveiksi.

 

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa tutkijana ja projektipäällikkönä yli 12 vuotta työskennellyt Piirainen on alkujaan kotoisin Oulujärven rannalta maitotilalta. Ötököistä hän hullaantui opiskellessaan maa- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa Viikissä. Ennen alan opintoja hän ehti työskennellä matkailualalla ja opiskella puutarhuriksi.

 

”Jo pidempään on puhuttu pistiäisten, erityisesti kimalaisten, kadosta. Mitä enemmän peltoja on salaojitettu, sitä vähemmän on jäänyt pesimispaikkoja. Kun ojia avaa, kimalaiset palaavat. Viljelijä voi ojia suunnitellessaan miettiä, voisiko ne toteuttaa lohkon reunaosiin, sillä ympäristötuki mahdollistaa monimuotoisuusalojen tekemisen.”

 

Kimalaisia saa omaan elinympäristöönsä jättämällä tilaa pajuille, voikukille ja valkoapilalle. Tutkijan kotipihalla kukkiva valkoapila tuoksuu heinäkuussa.

 

”Kimalaiset ottavat pajuista ravintoa ennen kuin hedelmäpuut alkavat kukkia. Voikukkien pitäisi antaa kukkia loppuun, sillä niiden siitepöly auttaa kimalaisia tuottamaan jälkeläisiä. Loppukesästä valkoapila korvaa voikukat kimalaisten ravintolähteenä.”

 

Emäntä ymmärtää, että viherryttäminen herättää myös epäilyksiä.

 

”Sveitsissä IP eli integroitu tuotanto on ollut arkipäivää jo pitkään. Siellä tilalla on oltava tietty prosentti ns. kompensaatioalaa. Sen ei tarvitse olla peltoa, vaan se voi sisältää myös muuta alaa, kuten leveämpiä pientareita, pensaikkoa tai muuta tuottamatonta maata. Jokaisella tilalla on heikommin tuottavia kulmia, jotka kannattaisi pistää monimuotoisuusaloiksi.”

 

Mm. Ruralia-Instituutin hyödyllisten hyönteisten hyödyntämishankkeesta ja ötöiköiden houkuttelusta lisää lehdessä