Kaupunkilaisilla on Tampereella mahdollisuus nauttia kiireettömästä maaseudusta keskellä kaupunkia. Asutuksen keskellä käyskentelevät alkuperärotuiset lampaat, vuohet, kanat ja lehmät. Ahlmanin ammattiopiston perinnemiljöö tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden löytää maalaisuutensa.

 


Ahlmanin maamies- ja emäntäkoulu aloitti toimintansa vuonna 1904. Ahlmanin koulujen Säätiö hallinnoi edelleenkin koulua, joka muutettiin vuonna 1990 maatalous- ja kotitalousoppilaitokseksi. Kuva Hannu Koivisto

 

Kevyt alkukesän tuuli hyväilee. Hiehot toljottavat. Karjanhoitajana ja maatilamestarin Harri Ala-Kapee päästelee tottuneesti kurkkuääniä, joita eläimet tottelevat. Lauma lähtee liikkeelle. Polku vie läpi puiden varjostavan ja viilentävän haan kohti avaraa kumpuilevan kivistä laidunta. Ruoho on kasvanut herkullisen pitkäksi.

 

Aivan laitumen vieressä pikkupoika katselee pelokkaana äitinsä seurassa rivitalon pihan aidan raosta eläinten kirmailua. Maatilamiljöö on ihmetyksen aihe.

 

Viikkoa ennen vierailuani, avoimien ovien päivänä, jolloin lehmät päästettiin virallisesti kesälaitumelle, eläinten kesäteatteria seurasi rapiat tuhat ihmistä. Lapsiperheet ovat jokapäiväinen näky kartanon pihapiirissä.

 

Ahlmanin ammattiopisto on keskellä asutusta ja kaupunkia Koivistonkylässä Tampereella. Opistosta voi valmistua kokiksi, tarjoilijaksi, matkailupalvelujen tuottajaksi, eläintenhoitajaksi, puutarhuriksi, viheralalle ja kukkakauppaan, tai valmistavaan ammatilliseen koulutukseen niin sanottuna ammattistarttina.

 

Teksti: Hannu Koivisto

 

Lisää Ahlmanin ammattiopiston historiasta ja nykyisyydestä painetussa Maatilan Pellervossa.

 

Uusin lehti

SISÄLLYS  9/2013

    Pääkirjoitus
    Ajankohtaista

  • MAIDONTUOTANTO
  • Valituskierre jumitti navetan ympäristöluvan vuosiksi

    Paikallinen käsittely ei nopeuttanut ympäristölupaa

    Hallinto-oikeus kielsi navetan lannanhajuun vedoten

    Laajaa ja jatkuvaa kehitystä Poikolaisten tilalla

    Onnistunut juottokausi antaa vasikalle hyvät eväät tulevaisuuteen

    Riina Pöyry avaa maitotilan arkea nuorille

  • ULKOMAAT
  • Monipuolinen tuotanto on elinehto Islannissa

  • NAUDANLIHANTUOTANTO

  • Vaihtoehtoinen teurastustapa voi parantaa naudan hyvinvointia

    Nuori tuottaja kulkee raivaajan jalanjäljissä

    Oma myymälä tuplaa lihan tuottajahinnan

  • KOULUTUS

  • Ahlmanin ammattiopistosta on keidas keskellä kaupunkia

  • YRITYSTOIMINTA
  • Maatalouden koneurakointi jatkaa kasvuaan

    Laaturehua noukinvaunulla

    Juustoportti jalostaa 30 miljoonaa litraa maitoa vuodessa

  • SIKATALOUS

  • Sikalietteestä energiaa ja hajuhaitat kuriin levitystekniikalla

    Antibioottien teho heikkenee sikojen hoidossa

    Hajunpoistoputkella sikalan ilma raikkaaksi

  • KANANMUNATUOTANTO
  • Kananmunamarkkinat tasaantuneet EU-alueella

  • Kannen kuva: Kari Lindholm

  • Seuraava Eläin-liite ilmestyy 3.10.2013.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.