Opiksi suurista suuntariidoista
Pitääkö osuuskauppaliikkeen sitoutua?
Ensin työväen osuuskaupat erosivat sitoutumattomista osuuskaupoista sisällissodan
alla vuosina 1916-17. Kysymys oli poliittisesta ja yhteiskunnallisesta suuntataistelusta
kansalaissotaan ajautuvassa Suomessa. Osuustoiminnan idean maahan tuonut ja juurruttanut
professori Hannes Gebhard uuvutti itsensä noissa riidoissa ja erosi
Pellervo-Seuran johdosta vuoden 1917 lopussa.
Silloin syntynyttä repeämää on yhteiskunnan kehittyessä tasa-arvoisemmaksi yritetty eri tavoin myöhemmin paikata, mutta ainakin toistaiseksi laihoin tuloksin. Nykyisin yhteinen hankinta- ja jakeluyhtiö Inex Partners kuitenkin toimii tehokkaasti.
Veljessodat ovat kaikkein pahimpia
Karjariita syntyi SOK-laisen Karjakunnan ja sen kilpailijaksi vuonna 1936 syntyneen
Tuottajain Lihakeskuskunnan välillä. Riitaa kesti 1930-luvun puolivälistä aina vuoteen
1985 asti. Se oli erityyppisesti asennoituvien viljelijöiden veljessota.
Pohjimmiltaan kysymys oli näkemyserosta, pitäisikö teuraskarjakauppa keskittää pelkästään tuottajien intresseistä lähtevään yritykseen eli TLK:hon vai sellaiseen yritykseen, jossa mukana on myös kuluttajaintressi eli Karjakuntaan.
Viimeksi jäsenkenttää on pahasti repinyt Hankkijan ja SOK:n välinen kilpa 1960-luvun puolivälistä aina vuoteen 1988. Kiista verotti pahasti molempien tulosta ja repi pitkään jäsenkenttää.
| Karjariita kaikkein vaikein Pellervon entisen toimitusjohtaja Sampsa Mantereen teksti Pellervo-Seuran 50-vuotisfilmiin vuonna 1949 "Keskitetyin voimin" otti räväkästi kantaa silloiseen karjariitaan. Filmi näytti kaksi isoa, toisiaan pökkivää pässiä. Mutta kumpikin niistä vietiin vuorollaan teurastamon autoon, ensin toinen Karjakunnan suureen ja tyhjään autoon ja sitten toinen TLK:n yhtä suureen ja tyhjään rekkaan. Filmin juontaja kertoi: - Ymmärtäväinen katsoja kysyy tässä vaiheessa, eivätkö nämä pässit olisi mahtuneet yhteenkin autoon... |
Sampsa Mantere (pöydän päässä) Pellervo-Seuran johtokunnan kokouksessa vuonna 1949. |
Sampsa Mantere sanoi 1949 suoraan, että keskenään kilpailevat osuusteurastamot eivät erikseen toimien tule tehtävässään onnistumaan.
MTK:n järjestöllinen painostus, etteivät viljelijät olisi myyneet teuraitaan Karjakunnalle, ei tuottanut tulosta. Monilla alueilla viljelijät luottivat omiin osuuskauppoihinsa tuotteidensa ostajina. Järjestöpäätökset johtivat moniin ristiriitatilanteisiin kentällä.
Järjestöillä ei ollut silloinkaan vaikutusmahdollisuuksia
Karjariita repi myös Pellervo-Seuraa: Karjakunta erotettiin järjestöstä vuonna
1965. Vaikka Pellervo harjoitti propagandaa yhteistyön edistämiseksi, niin se ei
johtanut kiistan osapuolten yhdistymiseen. Pellervolla ei ollut mitään todellisia
keinoja ratkaista riitaa, kun propagandakaan ei purrut.
Tilanne on samanlainen kuin 1990-luvun pienemmissä kiistoissa osuuspankeissa ja osuusmeijereissä, kun entinen keskusliikevalta on käytännössä purkautunut. Pellervo ei ole voinut vaikuttaa kiistojen laukaisemiseksi.
Sitä paitsi vanhassa säännellyssä järjestelmässä vielä 1990-luvun alussa keskusliikeyhteistyö toi osuuskunnille sellaisia etuja, joita ei enää ole. Näitä etuja olivat esimerkiksi vientijärjestelyt ja edunvalvonta, kuten taloushistorioitsija Sami Karhu Osuustoiminta-lehdessä 2/99 totesi. Siksi kuuluminen valtakunnalliseen osuuspankkiryhmään ja Valioon ei enää houkutellut kaikkia osuuskuntia, ja niin ne lähtivät omille teilleen. Tulevaisuudessa kenttä saattaa kuitenkin osittain eheytyäkin, jos ryhmään kuuluminen muodostuu aiempaa houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi itsenäisille osuuskunnille.
Luottamusmiehet ratkaisevat pelin
Karjariita ratkesi viimein vasta vuonna 1985, kun SOK myi Karjakunnan toimintaa
jatkaneen OK-Lihan TLK:lle. Silloin rahavaikeuksissaan kamppaillut SOK sai kaupasta
sievoiset 170 miljoonaa markkaa.
| SOK:ssa ratkaisuun vaikutti mm. osuuskauppojen johtaviin
luottamushenkilöihin silloin kuulunut sovitteleva ja kaukonäköinen maanviljelysneuvos Seppo
Törmälä. Hän järjesti mm. Heikki Haaviston ja Sakari
Kontion kanssa asian niin, että TLK maksoi yrityksestä paremman ostohinnan kuin
kaupasta kilpaillut Suomen Sokeri, nykyinen Cultor, joka juuri myytiin tanskalaisille. Kauppaneuvottelut olivat sikälikin tavallista hankalammat, että SOK:n pääjohtaja Juhani Pesonen oli samalla Suomen Sokerin hallintoneuvoston puheenjohtaja. Hän neuvotteli asian pitkälle valmiiksi Suomen Sokerin kanssa. |
Seppo Törmälä ja Juhani Pesonen. |
Eikä toiselta puolelta TLK:n silloinen pääjohtaja Gustav Sandelin alkuun ollut mikään innokas ostaja, päinvastoin. TLK:n ensimmäinen tarjous olikin lähinnä vain vitsi.
Mutta niin Sampsa Mantereen mainitsemat kaksi pässinpäätä viimeinkin saatiin järkevällä tavalla yhteen. Liikkeenjohdon voimin se ei olisi missään nimessä kummaltakaan puolelta onnistunut, vaan luottamusmiehet ratkaisivat pelin.
Vuorineuvosten turhaa kunnianhimoisuutta
Kolmas suuri riita suomalaisen osuustoimintaliikkeen historiassa oli Hankkijan ja
SOK:n välirikko 1960-luvun puolivälistä lähtien aina kevääseen 1988.
"Vuorineuvosten kunnianhimoisuutta se riita kai oli", arveli välirikosta valtimolainen maanviljelijä Pentti Korhonen Jukolan Osuuskaupan 75-vuotishistoriikissa Jaakko Pikkaraisen haastattelussa.
Korhonen oli kriittisenä vuonna 1968 vaikuttamassa siihen, että Jukola pystyi koko ajan säilyttämään toimivat liikesuhteet molempiin keskusliikkeisiin. Molemmilta puolilta itsenäistä osuuskauppaa painostettiin. Paikallinen tuottajayhdistys ja MTK junttasivat Hankkijan puolesta, mutta järki kuitenkin lopulta ratkaisi äänin 8 - 6.
"Rintamien syntyessä jokaista vaadittiin valitsemaan puolensa… Eikä Jukolan valitsemassa välimaastossa ollut helppoa. Aina kun ammuttiin, tuli kohti… Jukola kykeni pysyttäytymään valitsemallaan linjalla hyvän taloutensa ansiosta. Taloudellinen painostus ei tehonnut", Pentti Korhonen kertoi. Hän arvioi silloisen toimitusjohtaja Jussi Masalinin joutuneen ristitulessa kovimmille.
Päätöksen ansiosta pieni Jukola ei tuhlannut omia voimiaan keskusliikkeiden väliseen kilpaan. Myös osuuskaupan jäsenistö säilyi yhtenäisenä eikä revennyt kahteen leiriin, vaan antoi tukensa hallintoelinten päätöksille.
Sekä Hankkijalle että SOK:lle keskinäinen kilpa muodostui vuosikymmenten mittaan hyvin uuvuttavaksi.
Vuonna 1988 viimein löytyi sopu niiden välille, kun Hankkija-Maatalous Oy syntyi. Sovun jälkeen kaikki muutkin ovat näin tulleet itsenäisen Jukolan linjoille.
Laiha kompromissi päihittää aina lihavan riidan
Selvin opetus näistä suurista linjakiistoista on se, että jos riidan suinkin voi
välttää, niin aina kannattaa tehdä vaikka kuinka laihoilta tuntuvia
kompromisseja.
Kovin fundamentalistiset lähtökohdat eivät käytännön liiketoiminnassa yleensä tahdo kauaa kestää ja toisen osapuolen nujertamisyritykset ovat yleensä valuneet hiekkaan. Järjestöpäätöksin ei markkinoita ole koskaan oikein onnistuttu johtamaan. EU-Suomessa se on jo ajatuksenakin kuollut.
Ristikkäiset intressit kannattaa välttää
Osuuskuntiin ei pitäisi myöskään rakentaa sisälle keskenään ristikkäisiä
intressejä, sillä ne tuppaavat kehittymään jossakin vaiheessa ongelmiksi. Ne ovat kuin
maamiinoja, jotka vain odottavat laukeamistaan.
Näinhän tapahtui karjariidassa ja Hankkijan ja SOK:n välirikossa. Toinen tuli samaan "markkinaputkeen" tuottajien ja toinen kuluttajien päästä. Kun ne sitten aikanaan kohtasivat, niin kohtaaminen muodostui vihamieliseksi. Sovinnollisille ratkaisuille ei jäänyt tilaa, kun luottamus toiseen oli mennyt ja bensa sytyttänyt sodan.
Nykyisin esimerkiksi uusia päivähoito-osuuskuntia perustettaessa olisi selkeintä, jos niistä tulisi joko työntekijöiden omistama tai sitten vanhempien perustama osuuskuntia. Jos useampia intressejä on osuuskunnissa sisällä, niin se korostaa pelisääntöjen selkeyttä ja pitävyyttä sekä tavoitteisiin sitoutumista.
| Luottamusmiesten oma osaaminen korostuu tulevaisudessa Mahdollinen opetus löytyy myös siitä, että ylimmän luottamusjohdon ot-yrityksissä täytyisi aina pystyä pitämään suuret strategiset linjakysymykset hallussaan. Niitä ei voi jättää yksinomaan liikkeenjohdon päätettäviksi. - Hallinnon ja toimitusjohtajan välien pitää olla luottamukselliset, mutta samalla tarvitaan etäisyyttä, että riippumattomuus säilyy, sanoo Valiossa ja osuusmeijereissä näyttävän luottamusmiesuran tehnyt Niilo Mäki (OT 2/99). |
Niilo Mäki toimi pitkään Valion hallintoneuvoston puheenjohtajana. |
Tulevaisuudessa hallintojohdon - eli luottamusmiesten - oma osaaminen korostuu. Sen kehittymistä tukevat mm. hyvin hoidettu koulutus ja tiedotus.
Pellervolaisuutta on siunattu paremmalla herraonnella kuin esimerkiksi työväenliikkeen osuustoimintaa, joka on lähin luonnollinen vertailukohta. Tällä ei tarkoiteta sitä, etteikö Ekan Eero Rantala olisi ollut hyvä ja rehellinen mies. Hänen toteuttamansa strategia laittaa kaikki munat samaan koriin vain oli työväenliikkeen osuustoiminnalle hyvin tuhoisa. Vahvoja luottamusmiehiä puheenjohtajatasolta ei noussut esiin. Mauno Koivistokin oli kriittisinä vuosina "liikkeeltä lainassa" presidentin tehtävissä.
Aina itse kunkin kannattaa kuitenkin muistaa, että liiallinen itsetyytyväisyys olisi 100-vuotisjuhlissakin hyvin vaarallista.
| Terveesti omalta pohjalta eteenpäin Suhtautuminen luottamustehtäviin on terveellä pohjalla silloin, kun voi sanoa Sakari Kontion tapaan, että hänelle oli aivan sama, vaikka olisi joutunut lähtemään luottamustehtävistä. Hänellä oli Kontion tila, joka odotti isäntää. - Monta mukavaa miestä piti erottaa, ja hankkia tilalle pätevä, Kontio tilitti Osuustoiminta-lehdessä 2/99. Hän painotti, että silti ihmissuhteet eivät saa kärsiä. Ainoa keino on olla suora. |
Sakari Kontio vaikutti mm. Pellervo-Seuran johtokunnan puheenjohtajana. |
| Sivun alkuun |