ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Yliopistojen yhteistyö ei käynnisty

Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto ja Helsingin kauppakorkeakoulu eivät saa aikaiseksi toimivaa yhteistyötä osuustoiminnan korkeakoulutuksen ja -tutkimuksen järjestämiseksi Suomessa. Korkeakouluilta ei löydy yhtään rahoitusta tälle asialle, jota ne kaikki pitävät sinänsä hyvänä ja tarpeellisena. Yliopistot pelkäävät lisäksi yhteistyöstä mahdollisesti seuraavaa lisääntyvää byrokratiaa.

Helsingin yliopisto ei halua eikä ilmeisesti voi siirtää nykyisen Osuustoimintainstituutin virkoja esimerkiksi kauppakorkeakoulun yhteyteen, vaikka näyttääkin muutoin kohtelevan Osuustoimintainstituuttia heittopussin tavoin. Sellaista kohtelua sinänsä vireästi Helsingissä ja Mikkelissä toimiva instituutti ei mielestäni ole ansainnut.

Osuustoimintainstituutti on viime vuosina itse omalla aktiivisuudellaan pystynyt järjestämään valtaosan oman toimintansa noin kuuden miljoonan markan vuotuisesta rahoituksesta. Projektirahoitusten varassa pyörivä tutkimustoimintakin on pystytty pitämään aina vähintäänkin kohtuullisena ja monessa tapauksessa varsin hyvänä. Tutkimus luonnollisesti on painottunut siihen, mihin rahaa kulloinkin satutaan saamaan. Niissä vaikeissa oloissa mm. osuustoiminnan tutkimustoiminnan tieteellisen tason nostaminen on luonnollisesti ollut hyvin vaikeaa.

Pellervo-Seura jatkaa diplomaattista selvittelytyötään mahdollisen lahjoitusprofessuurin järjestämiseksi Helsingin kauppakorkeakoululle. Se maksaisi HKKK:n arvion mukaan muutamia miljoonia markkoja viitenä ensimmäisenä vuonna.

Pellervon johdossa osuustoimintaopetuksen ja -tutkimuksen kehittämissuunnaksi haluttaisiin painottaa osuustoiminnan liittymistä nimenomaan taloustieteellisen ja kansainvälisen tutkimustoiminnan valtavirtaan. Silloin vuorovaikutus tutkimuksen ja perinteisen osuustoiminnan välillä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti lisääntyisi.

Keskustelu asiasta varmasti tulee jatkumaan. Aika sitten näyttää, lähteekö tämä hanke jollakin aikataululla etenemään vai ei.

"Avoimesti ja rehellisesti"

Kansainvälisen osuustoimintaliiton ICA:n julkaisussa (Review of International Co-operation 92-93 No 4/99-1/00) löytyy ruotsalaisen professorin Jerker Nilssonin kaksisivuinen kirja-arvostelu Pellervon satavuotishistorian englanninkielisestä painoksesta.

- Kirja on todella hyvin kirjoitettu - lukija lukee teosta kuin jännittävää novellia. Tarinat ovat itse asiassa melko dramaattisia, ottaen huomioon ne kärsimykset, jotka Suomen kansakunta on käynyt läpi viimeisen vuosisadan aikana, professori Nilsson kirjoittaa.

- Erityisen miellyttävää kirjassa on se, että tarinat on kirjoitettu avoimesti ja rehellisesti. Kirjassa on kertomuksia konkursseista, jotka sisältävät analyyseja niistä väärinarvioinneista, jotka johtivat osuustoiminnallisiin katastrofeihin. Kirjassa on kuvattu myös osuuskuntien välistä kilpailua ja konflikteja esimerkiksi liha-alalla. Teoksessa on myös käsitelty monimutkaisia uudelleenarvioituja päätöksiä, kuten tulisiko osuuskuntien pysyä tiukasti vanhassa aatteellisessa ajattelussa vai sopeutua nykypäivän taloudellisiin realiteetteihin.

Kirja-arvostelun lopussa Jerker Nilsson kehuu suomalaisia ot-yrityksiä kilpailukykyisiksi ja muutosherkiksi jatkuvasti muuttuvissa elinkeinoelämän tilanteissa ja kilpailuolosuhteissa.

Myöhästynyt synninpäästö

Paikallissanomat antoi pääkirjoituksessaan 12.4. ihan aiheellisesti synninpäästön konkurssin tehneelle Mouhijärven Osuusmeijerille. Mitään näyttöä ei löytynyt sille, että juuri sen valmistama voi olisi aiheuttanut vuosi sitten Tampereella tapahtuneen listeriakuoleman. Asiasta noussut julkinen kohu oli silloin valtavaa, eikä maineen hiljainen puhdistaminen enää taida ketään paljoa lohduttaa.

Kun listeriabakteereita ei elintarvikkeissa luonnollisestikaan saa esiintyä, niin Mouhijärven meijerille sattui siinä paha vahinko.

- Vaikka listeria ei ollutkaan ainoa syy meijerin konkurssiin, niin lisävaikeuksia talousvaikeuksiin hysteriasta tuli, Paikallissanomat totesi.

karjalain.jpg (12967 bytes)
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

 

| Sivun alkuun |