Uusia osuuskuntia, uusille aloille

Yhteensä 880 pientä osuuskuntaa on paljon Suomen kokoisessa maassa. Lisää syntyy 20 osuuskunnan kuukausivauhdilla, ja jos lähes 500 vesiosuuskunta lasketaan mukaan, voi pyöristellen puhua jo 1 500 osuuskunnasta.

Osuuskuntien joukko on varsin värikäs seurakunta. On järeitä markkinointiosuuskuntia ja sosiaalisiksi yrityksiksi laskettavia työosuuskuntia. Uusien osuuskuntien kaikenlainen luokittelu onkin vähintään keinotekoinen, ja perinteinen jako tuottaja-, kuluttaja- ja työosuustoimintaan ontuu. Sen vuoksi tavaksi on tullut jaotella osuuskuntia lähinnä toiminnan ja toimialan mukaisesti.

Nousevia aloja näyttävät olevan alati kehittyvä informaatio- ja viestintätekniikka eli vanhanaikaisesti ilmaistuna atk sekä niin kutsuttu uusmedia, jonka sisällöstä taittavat peistä itse kyseisen median tuottajatkin. Näillä aloilla on nyt kysyntää. Siihen vastatakseen nuoret - ja vähän varttuneemmatkin - bittinikkarit lyövät viisaat päänsä yhteen ja perustavat yhteisen yrityksen. Yksin yrittäminen voi olla liian rankkaa, mutta yhdessä tekemällä viisaus tiivistyy.

Osuuskuntamuotoinen hoivayrittäjyys lisääntyy hitaasti mutta varmasti. Energiaosuuskuntien määrä on vuodessa yli kaksinkertaistunut, ja maaseudulla viriää muitakin upeita osuuskuntahankkeita: erikoistuotteiden jatkojalostusta ja markkinointia, maataloustarvikkeiden yhteishankintaa, kyläyhteisöjen kehittämistä, maaseutumatkailun tuotteistamista… Ne ovat juuri niitä paikallisia ja omaehtoisia ratkaisuja, joita muutoksen kourissa taisteleva maaseutu nyt tarvitsee. Usein hankkeen taustalta löytyy EU:n tavoite- ja Leader -ohjelmien tai kansallisten Pomo-ohjelmien aktivoiva merkitys ja rahoitustuki. Siellä, missä ohjelmia on osattu hyödyntää, on virinnyt uutta toimeliaisuutta, joka on kuin lumipallo. Se kasvaa pyöriessään.

Osuustoiminnan uutta nousua kuvataan yleensä lukumäärillä, kun ei muitakaan määreitä ole käytettävissä. Tilaa uusille osuuskunnille toki on nyt ja jatkossakin, mutta määrä ei korvaa laatua. Ei ole mikään itsetarkoitus perustaa osuuskuntaa pelkästään helpon rahan toivossa. Jokaisen on löydettävä oma markkinarakonsa senkin jälkeen, kun tuki - vaikka vähäinenkin - loppuu. Selviääkö osuuskunta, kun se kohtaa kaikelle yritystoiminnalle tutun ja pelottavan kuolemanlaaksonsa?

Osalle osuuskunnista voi ennustaa valoisaa tulevaisuutta, osalle epäonnistumista. Onnistuminen edellyttää aina jäsenten suurta sitoutumista ja halua ponnistella yhteisen päämäärän eteen. Työosuuskunnan hiipuminen voi toki tapahtua sankarillisestikin, jos sen jäsenet työllistyvät perinteisiin työsuhteisiin tai uskaltautuvat itsellisiksi yrittäjiksi. Sitä paitsi epäonni opettaa; se kasvattaa, ellei taloudellista, niin ainakin henkistä pääomaa.

Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Yhteistyön ja keskinäisen vuorovaikutuksen avulla monet osuuskunnat ovat löytäneet uutta potkua toimintaansa ja pystyvät alueellisesti toteuttamaan vaikkapa yhteisiä koulutustapahtumia ja kehittämishankkeita. Yhteistyö on juuri sitä sosiaalista pääomaa, jonka perään nykymaailmassa niin paljon huudetaan.

Pienet osuuskunnat eivät ole ongelmineen yksin, ei Suomessa eikä muuallakaan Euroopassa. Niiden menestystekijöitä ja tapaa toimia seurataan suurella mielenkiinnolla jokaisessa EU-maassa niin kansallisella tasolla kuin arvovaltaisissa komission kabineteissakin.