ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Osuuskuntia Suomessa yhteensä jo lähes 3000

Osuuskuntien määrä Suomessa on jatkanut reipasta kasvuaan.
Kesäkuun lopussa osuuskuntia toimi eri aloilla yhteensä 2890. Luvussa ovat tällöin mukana sekä perinteinen osuustoiminta että vuoden 1987 jälkeen perustetut uudet osuuskunnat, joista ohessa julkaistaan tarkempi tilasto.

Perinteisen osuustoiminnan osuuskunnista osuuspankkeja oli CD-Katka 3/00 tietokannan mukaan 30.6.2000 yhteensä 286 ja osuuskauppoja 46 kpl. Asunto-osuuskuntia toimi yhteensä 130 kpl. Vesiosuuskunnat on laskettu ns. perinteisen osuustoiminnan piiriin ja ne eivät siten sisälly alhaalla olevaan tilastoon.

Uusia osuuskuntia eli vuoden 1987 jälkeen perustettuja osuuskuntia on syntynyt mitä erilaisimpiin tarpeisiin. Toiminta on kehittyessään herättänyt myönteistä huomiota ja monipuolistanut kokonaiskuvaa suomalaisesta osuustoiminnasta.

Tuhannen uuden osuuskunnan raja rikkoutui viime keväänä. Nyt elokuun lopussa niiden yhteismäärä oli noussut 1056:een. Konkurssin tehneet tai muuten lopettaneet osuuskunnat on pyritty poistamaan tilastosta.

Reilussa vuodessa uusien osuuskuntien määrä kasvoi 146:lla, kun edellisenä hieman vajaana vuonna 1.8.98 - 30.6.99 kasvutahti oli 181 kpl eli silloin hieman nopeampi.

Uusosuustoiminnan asioissa palvelee valtakunnallisesti Pellervon uusosuustoimintaprojekti, jonka yhteystiedot löytyvät esim. tämän lehden Uusi osuustoiminta -liitteen sivuilta.

Uusosuuskunnat 22.8.2000*)
Toimiala Luku-
määrä
Muutos
7.99 - 22.8.00
Työ-, palvelu- ja asiantuntijaosuuskunnat 463 +59
Markkinointiosuuskunnat 218 +30
Hankintaosuuskunnat 74 +5
Kulttuuri-, kustannus- ja viestintäalan osuuskunnat 82 +24
Sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan osuuskunnat 55 +8
Matkailualan osuuskunnat 43 +3
Kehittämisosuuskunnat 43 +12
Energiaosuuskunnat 31 +8
Muut osuuskunnat*** 47 -3
Yhteensä 1056** +146

*) Tilastoidut osuuskunnat on perustettu vuoden 1987 jälkeen.

**) Vesiosuuskunnat eivät sisälly kokonaislukuun. Niitä on vuoden 1987 jälkeen perustettu 458 kappaletta.

***) Viime vuoden tilastossa Osuustoiminta -lehdessä 5/99 esitetyt rahoitusosuuskunnat, joita oli silloin 17 kpl, on tässä yhdistetty luokkaan muut osuuskunnat.

Lähteet: Patentti- ja rekisterihallitus, Pellervo-Seura

 


| Sivun alkuun |