ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Hyvä vuosi, muttei ihan kaikille

Ehdimme jo keväällä iloitsemaan, kun osuustoimintayritykset tekivät viime vuonna ennätystuloksen, noin kymmenen miljardia markkaa. Sama kuva vahvistuu yritysanalyysiemme nyt valmistuttua. Samalla pintaan tulevat kuitenkin myös muutamat suurimpien ot-yritysten varjossa tappiota tehneet yritykset. Vuosi 2000 oli hyvä vuosi, muttei ihan kaikille.

 

Vuosi 2000 oli poikkeuksellisen hyvä tulosvuosi osuuspankeille, paikallisosuuspankeille, Metsäliitolle, Lähivakuutukselle ja eri osuuskaupoille, jotka kaikki petrasivat omia tuloksiaan. Niiden hyvä veto Metsäliittoa lukuun ottamatta näyttää jatkuvan myös tänä vuonna.

Myös osuustoiminnan jäsenmäärät ovat edelleen reippaassa nousussa erityisesti palveluosuustoiminnassa sekä kaupassa.

Elintarvikealalla kireää

Elintarvikealalla viime vuoden markkinatilanne oli ylikireä, vaikka parhaimmiksi osoittautuneet tuloksentekijät Valio, Atria ja HK Ruokatalo pystyivätkin parantamaan asemiaan. Tämän vuoden puolella markkinoilta saatavat hinnat ovat hieman parantuneet, mutta viljelijäjäsenten 

Selluteollisuus tahkosi Metsäliitolle ennätystulosta viime vuonna, mutta tämän vuoden puolella sellun hinnat ovat maailmanmarkkinoilla romahdusmaisesti laskeneet. Pieni lohtu asiassa on se, että pohmopaperiteollisuus pystyy samalla kohentamaan kannattavuuttaan, kun Metsä-Tissue jäi EU:ssa kilpailupoliittisista syistä myymättä ruotsalaisille. Kuvassa Metsä-Botnian Joutseno Pulpin sellutehdas Saimaan rannalla.

kannalta tilanne on edelleen huolestuttavan tiukka, vaikka useita EU-maita ravistelevilta ruokaskandaaleilta olemmekin Suomessa olemmekin välttyneet.

Terveen suomalaisen maatalouden jatkuvuus on tiukasta taloudesta johtuen kuitenkin kovan työn takana. Yrityksistä Karjaportin ja Milkan taloudellinen tilanne näyttää entistä huolestuttavammalta.

Kehitystyön tueksi

Kaunis ajatus on, että tämä lehtemme on ehkä omalta pieneltä osaltaan - keskeisimmin koulutuksen ja tutkimuksen kanssa yhdessä - voinut olla varmistamassa koko suomalaisen osuustoiminnan jatkuvaa kehitystä. Siitä tässäkin Vuosikirjassa 2001 löytyy jälleen vakuuttavia lukuja, etenkin palveluosuustoiminnasta ja kaupasta. Tämän erikoisnumeron aineistoja käytetään sitten myöhemmin keskeisesti hyväksi myös Pellervo-Seuran tiedotustoiminnassa sekä järjestötyössä.

Kesällä 1992 konkurssin tehneelle Noveralle ei pellervolaisista yrityksistä ole löytynyt yhtään seuraajaa, vaikka aikanaan moni sellaisia suuria ruumiita odottikin. Myös työväenliikkeen osuustoiminnan kovista kokemuksista on otettu oppia ja ne on asiallisesti analysoitu Osuustoiminta-lehdessä.

Talouselämä-lehden 500:n suurimman yrityksen listalle kipusi tänä kesänä yhteensä jo 52 osuustoiminnallista yritystä. Niiden määrä on viidessä vuodessa lisääntynyt neljällä. Liikevaihdot näyttävät yleisesti kovasti kasvaneen myös ot-yrityksillä. Kaupan alan osuustoimintaa edusti nyt 26 ja elintarvikealaa 11 yritystä.

Metsäliitto oli viime vuonna Suomen kolmanneksi suurin investoija, seitsemänneksi suurin työnantaja ja yhdeksänneksi suurin voittojen tekijä. Sen huikea kasvu on nyt johtanut taseremontin käynnistämiseen, jossa kenelläkään ei ole varaa epäonnistua.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

| Sivun alkuun |