uotsivu.gif (3732 bytes)

Gyllenbergillä
kolme eettistä rahastoa

Eettinen sijoittaminen on meillä vasta alussa. Muualla maailmassa yhä useampi sijoittaja haluaa tietää, mihin rahansa laittaa. INAISE on kansainvälinen sosiaalisten rahoittajien yhteistyöverkosto, johon kuuluu 43 pankkia ja rahoitusyhtiöitä 19 maasta. Osuuskunta Eko-Osuusraha on sen jäsen.

Eko-Osuuspankin kariuduttua Suomeen tuskin perustetaan vaihtoehtoista pankkia, mutta jo Euroopassa toimivien pankkien tulo Suomeen on mahdollista. Esimerkiksi antroposofinen Triodos-pankki toimii jo useammassa maassa ja rahoittaa mm. erilaisia luomuyrityksiä.

Eko-Osuusrahan lisäksi Suomessa on muutama sijoitusrahasto, jotka markkinoivat itseään eettisinä tai ekologisina. Minimisijoitus niissä on yleensä 30 000 markkaa ja tuotto-odotukset noin 2,6 prosenttia.

Seligson & Co:n Hyvän tahdon sijoittaja lahjoittaa osan voitto-osuudestaan valitsemalleen järjestölle, kuten Suomen Punaiselle Ristille tai Suomen luonnonsuojeluliitolle. Rahaston salkusta löytyy öljy-yhtiöitä ja muita monikansallisia yhtiöitä kuten British Petroleum, Unilever ja Coca-Cola.

Ruotsalaisen SEB-pankin omistama rahastoyhtiö Gyllenberg tarjoaa kolmea eettistä rahastoa: Forum, Itämerirahasto ja Ympäristörahasto.

Forum pyrkii ottamaan sijoituskohteiden valinnassa huomioon eettisiä seikkoja, kuten huolenpito henkilöstöstä, yhteiskunnallinen vastuu ja ympäristöstä huolehtiminen. Forum suunniteltiin keväällä seurakuntien sijoitustarpeisiin. Yksityisasiakkaille rahastoa ruvetaan markkinoimaan syksyllä.

Itämerirahastossa on rajattu pois alkoholi-, ase-, auto-, öljy- ja tupakkateollisuus ja osuuksien tuotosta lahjoitetaan prosentti WWF:n Itämeri-ohjelmaan. Salkussa olevia yrityksiä ovat mm. Nokia, Hennes & Mauritz, Stora Enso. Rahastolla on omistajia yli 2 500, joukossa pari suomalaista.

Ympäristörahasto taas sijoittaa erilaisiin ympäristöhuollon ja teknologian yrityksiin, sillä maailman jätehuollossa piilee isoja rahoja. Hallintopalkkioista osa lahjoitetaan WWF:lle. Ympäristörahastolla on omistajia noin 15 000, joista noin 40 on suomalaista. Eettisyyden toteuttamista erillisissä ympäristörahastoissa pidetään "helppona", koska mukana on vain sovitun alan yrityksiä, jotka toteuttavat hyväksi miellettyä ympäristöteknologiaa. -RU

| Sivun alkuun |