Satakuntalaiset messuilla riti rinnanSatakunnan 13 uusosuuskuntaa olivat yhdessä mukana Porin Karhuhallin Satakunnan Messuilla. Uusosuuskuntalaiset kokivat yhteisen messuilla olon mahtavaksi toisiinsa tutustumis- ja verkostoitumistilaisuudeksi, vaikka messut eivät kaupallisena tapahtumana kovin merkittävä ollutkaan. Osuuskunnat maksoivat itse osan kuluista; Osuuskunta Sataosaajien Markku Seppänen järjesti käytännön asiat. Kolmipäiväisillä messuilla tutustuivat toisiinsa monet osuuskuntien jäsenet, jotka eivät yleensä ole edustustilaisuuksissa mukana. Nyt messuilla tutustuneet osaavat ohjata asiakkaita myös toistensa osuuskuntiin. On huomattavasti vakuuttavampaa suositella sellaista, jonka tuntee henkilökohtaisesti. Joukossa sai ujokin rohkeutta, vinkkejä vaihdettiin ja enemmän toivottiin yhteistilaisuuksia eri muodoissaan. Asiakkaiden etsimisen lisäksi messut toimivat myös jäsenhankintatilaisuutena. Monen alan ja ammattikunnan esilläolo herätti huomiota. Huonoina puolina pidettiin tilan pienuutta, tuotteita olisi haluttu enemmän esille. Ratkaisuksi ehdotettiin eri osuuskuntien saman alan ihmisten asettumista saman pöydän taakse. HANNELE LAAKSONEN |
|
| Sivun alkuun | |
|