Suuryhtiöt ovat kasvaneet suuriksi siksi, että ne ovat vahvempia kuin hallitukset, mutta yritykset ovat vastuussa vain osakkailleen eikä tavallisilla ihmisillä ole mitään keinoja saada niitä vastaamaan teoistaan. Näitä asioita on ennenkin dokumentoitu, joten Naomi Klein pyrkii analysoimaan suuryrityksiä vastustavia voimia.

Hittikirjassaan Klein paljastaa maailmanlaajuisen brandiverkoston ja yrittää ärsyttää kansalaiset vastarinta-aaltoon.

Hurjimmat markkinataistot käydään kilpailevien brandileirien eikä kilpailevien tuotteiden kesken. Leirit testaavat koko ajan rajojaan. Jos on teemapuistoja, miksi ei myös kaupunkeja, kysyy Disney.

Ärtymys tungettelevaa mainontaa kohtaan tuskin johtaisi Kleinin sanoin keskivahvaa kyynisyyttä kummempaan reaktioon, ellei moni noista yhtiöistä rahoittaisi kekseliäitä brandi-iskujaan vähentämällä työpaikkoja. Inhimillinen huoli hyvistä työpaikoista onkin tärkeimpiä suuryritysten vastaisten voimien pontimista.

Satojen prosenttien voitot orjatyöllä

Yhdysvalloissa törsättiin globaalien brandien mainontaan esimerkiksi 1998 noin 1,2 biljoonaa Suomen markkaa, mutta tehtaisiin ja työvoimaan satsattiin ennätyksellisen vähän.

Yhtiöt, jotka ennen olivat tyytyneet sadan prosentin voittoon valmistuskustannusten ja vähittäishinnan välillä, nuuskivat nyt maapallon kaikista kolkista tehtaita, jotka pystyvät tekemään tuotteet niin halvalla, että voitto lähentelee neljääsataa prosenttia.

Klein painottaa, että todellista yrityspakoa on se, että maailman tunnetuimmat ja tuottoisimmat yhtiöt yhä sankemmin joukoin pakenevat työnantajan rooliaan.

Halpatuotantorahoista kamppailee 70 maata, ja ne voivat tinkiä vain palkoista ja vaatimustasosta. Esimerkiksi Nike ja Adidas voivat maksaa kiinalaiselle työläiselle 13 senttiä tunnilta, noin seitsemäsosan toimeentulominimistä.

Kleiniä järkytti eniten neljän vuoden tutkimusaikanaan se, että monet 'pienet likaiset salaisuudet' on piilotettu huolettomasti. Esimerkiksi koko vaatetusteollisuus näyttää jatkuvalta skandaalilta.

Shell, Microsoft ja McDonald's ovat Kleinin mielestä kieroon kasvaneen globaalin talousjärjestelmän symboleita paljolti siksi, että niiden menetelmät ja tavoitteet ovat selvästi nähtävissä.

Olisiko osuustoiminnalla etsikkoaika astua esiin?

Klein antaisi vielä mahdollisuuden politiikalle, sillä poliitikkojen pitää vastata kansalle. Tehtävä on valtava, mutta niin ovat aidosti globaalin yhteiskunnan mahdollisuudetkin. Globaali yhteiskunta ei sisällä vain taloutta, vaan myös kansalaiset, oikeudet ja vastuut.

Osuuskunnankin Klein mainitsee, kun kertoo ensimmäisestä Maailman sosiaalifoorumista Brasiliassa. Siellä ideoitiin sitä, miten globalisaatiokriitikoiden kaaosta saisi järjestykseen.

Hannu Kaskinen

Naomi Klein: No logo. Tähtäimessä brandivaltiaat. WSOY 2001. 453 sivua. 195 mk.

| Sivun alkuun |