Ruman omistajan muotokuva

Talouselämä julkisti 26.11., millainen on ruma omistaja, joka sanoo yhtä ja kaunista, mutta tekee käytännössä jotakin ihan muuta. Lehti kokosi suomalaisyrityksistä esimerkkilistan, josta tuli hätkähdyttävän pitkä. Silti siinä eivät ole viime vuosiltakaan läheskään kaikki vastaavat tapaukset.

Listalle pääsi mm. WM Ympäristöpalvelut, joka meni myyntiin kun sen amerikkalainen omistaja tarvitsi rahaa omien sotkujensa selvittämiseksi. Omistajan, Waste Managementin luisu alkoi jo vuonna 1995, kun kaksi aggressiivista sijoitusrahastoa ostivat siitä nurkan ja lähtivät pyörittämään johtajien vaihtorulettia.

Tapaus on toimittaja Risto Malinin sanoin terveellistä luettavaa amerikkalaisuuden ihannoijille.

Surulliselle listalle nousi myös Amer, jota pari vuotta sitten tavoitteli ryhmä hämäräperäisiä kansainvälisiä liikemiehiä keulakuvanaan lordi Moyne. Tervejärkinen toimiva johto kuitenkin lopulta onnistui pelastamaan Amerin.

Stalinista olisi tullut ruma omistaja koko Suomelle. Rumia omistajia on viime vuosina löytynyt myös mm. amerikkalaisista ja ruotsalaisista suomalaisyritysten ostajista.

Viime vuosikymmenen lopun kasinohuuma koitui monen yrityksen kohtaloksi. Yrityksiä myytiin ns. kehitysyhtiöille, Manconille, Sponsorille ja Spontelille ja SKOP:n Interpolatorille.

Sekavia vaiheita ovat joutuneet elämään myös Partek, Masa-Yards ja Air-Botnia. Partekin pelasti pilkkomiselta Christoffer Taxell, joka Osuustoiminta-lehdessä 3/99 kaipasi Suomeen kunnon kapitalisteja. Hänellä on kokemusta taistelusta ensin Björnbergejä ja Rettigejä ja myöhemmin myös norjalaista spekulatiivista omistajaa vastaan. Martin Saarikangas on ollut pelastamassa Masaa, kun norjalainen omistaja Kvaerner joutui taitamattomuuttaan vaikeuksiin. Air Botnian tapauksessa taas iso omistaja SAS ei onnistunutkaan tuomaan yritykselle odotettua menestystä.

Kaukana Suomessa sijaitsevat tuotantolaitokset uhkaavat yleensä joutua aina ensimmäisenä pilkottavien tai suljettavien tai pois myytävien yksiköiden listalle, jos omistajat asuvat kaukana tai ovat kasvottomia sijoitusyhtiöitä.

Kannattaa myös huomata, mitkä yritykset tältä yritysjohtajia kauhistuttavalta listalta kokonaan puuttuvat. Sieltä ei löydy yhtään nykyistä ot-yritystä. Pellervolaisissa yrityksissä olisi täytynyt mennä ajassa aina vuoteen 1991 saakka, jolloin osuusteurastamot päättivät purkaa keskusliikkeensä TLK:n. Pääjohtaja Voitto Koskenmäen alta ammuttiin hyvä hevonen, kun osuusteurastamot edustivat eri suuntiin vetäneitä alueellisia intressejä.

Näin tänä päivänä alkaa jo olla pohjaa sillä, mitä esimerkiksi Metsäliitto vakuuttaa sijoittajille, että osuustoiminnallinen omistajuus on vakaampaa, yrityksen kehittämiseen sitoutuneempaa ja pitkäjänteisempää. Ennen kaikkea se on vähemmän riskialtista, vaikka nopeisiin liikkeisiin mieltyneet pörssipelurit sitä yleensä samalla pitävätkin vähemmän seksikkäänä, jolloin pörssikurssit laahaavat jäljessä. Mutta kun toiminta säilyy hyvin kannattavana, niin mikäpäs sellaisen yrityksen palveluksessa tai liikesuhteessa tai pitkäjänteisenä sijoittajana on olla.

LEMPO soikoon!

Viime viikkojen kuumimmat suomalaiset talousuutiset ovat tulleet rahoitus- ja vakuutusbisneksestä. Sampo on rakennellut yhdessä valtiovarainministeri Sauli Niinistön kanssa maahan johtavaa finanssitavarataloa, ja saanut kumppanikseen ainakin valtion pankin, Leonian.

Kun Leonia ja Sampo yhdistetään, niin niiden nimetkin voitaisiin yhdistää muodin mukaisesti. Lempo on jo muinaissuomalainen tulikivenkatkuinen voimasana.

Nähtäväksi jää, mitä finanssijätin rakentajat aikovat vallalla jatkossa tehdä. Julkistettuihin suunnitelmiin kuuluu Pohjolan uittaminen samaan leiriin. Ruotsalainen omistaja Skandia petti pahasti Pohjolan johdon ja häipyi pois myytyään osakkeet Pohjolan pahimmalle kilpailijalle Sammolle.

Näyttää siltä, ettei Pohjolan pääjohtaja Iiro Viinanen koskaan oikein ehtinyt ymmärtää mitä tarkoittaa keskinäinen vakuutusyhtiö. Esimerkiksi Suomi-yhtiön miljardien arvoinen omaisuus ei noin vain ollutkaan kaapattavissa Pohjolalle aivan nimellistä korvausta vastaan. Se kun keskinäisessä yhtiössä kuuluu omistajille eli vakuutuksenottajille.

Tässäkin mielessä vakuutusalalla toimivat keskinäiset yhtiöt rinnastuvat osuustoimintaan, vaikka niistä ainoastaan Lähivakuutus on Pellervo-Seuran jäsen.

Talvisodan ihme

Tiedotusvälineet olivat marras-joulukuun vaihteessa täynnä talvisodan ihmettä. Savon Sanomista huomasin poikkeuksellisen artikkelin. Siinä kerrottiin myös gebhardilaisen osuustoimintaliikkeen ihan ratkaisevasta merkityksestä sille, että Suomi selvisi sodista itsenäisenä, kansanvaltaisena maana. Ilman osuustoiminnan vahvaa nousua vuoteen 1939 mennessä maa tuskin olisi sodan rasituksia niin yhtenäisenä kestänyt kuin sitten J. V. Stalinin suureksi yllätykseksi tapahtui.

Asia oli todettu Pellervo-lehden entisen päätoimittaja Paavo Korhosen suulla. Miehen oma elämä on todiste sotavuosien yhteishengestä - siitä että "kaveria ei jätetä". Korhonen haavoittui jatkosodassa vaikeasti, mutta pataljoonan sotilaspastori Mikko Juva, myöhempi arkkipiispa, veti tajuttoman miehen oman henkensä uhalla suojaan.

Sellaisella yhteishengellä sodat kestettiin. Mutta jos jatkossa yhteishenki on vain sitä, että "kaverille ei jätetä", niin kyllähän meidän silloin pienenä kansana huonosti uhkaa käydä.

Sattui niin, että isäni, jatkosodan ja Lapin sodan veteraani, yllättäen nukkui marraskuussa pois. Hän oli liian nuori talvisotaan, mutta hänen kaksi vanhempaa veljeään saivat käskyn lähteä jo silloin. Toinen heistä kaatui tammikuussa 1940 taistelussa Kannaksella. Harvassa Suomessa on sellainen suku, joka olisi selvinnyt sodista ilman yhtään uhria.

Ikäluokkani näkökulmasta nuo sodat ovat nyt jo kääntyneet selvästi Suomen voitoiksi. Siksikään Suomea ja sen hyvin hoidettuja yrityksiä ei heikoilla ehdoilla kannattaisi myydä ulkomaille. Kansainvälistyä voimme osaltamme myös omissa käsissä säilyvän osuustoiminnan kautta. Silloin se olisi parasta myös suomalaiselle yhteiskunnalle. Kansakunnalle elintärkeissä asioissa ei omavaraisuuttakaan saisi päästää laskemaan turhan alhaiseksi.

Osuustoiminta-lehti 7-8/99