uotsivu.gif (3732 bytes)
Vauhti-Neula osui työsaumaan

Perhossa toimiva Vauhti-Neula on yksi Keski-Pohjanmaalle syntyneistä vaatetusalan osuuskunnista. Kuuden vuoden aikana on maakunnan pienyrityksiin saatu 370 ompelualan työpaikkaa, osa niistä uusiin osuuskuntiin.

Kokkola ja sen lähikunnat ovat vahvaa käsityöaluetta, mutta lamavuosina moni ammattitaitoinen mallimestari, suunnittelija ja ompelija jäi työttömäksi. Yksistään Kokkolasta hävisi yli 2 000 työpaikkaa. Onneksi lama ei vienyt naisten ammattitaitoa, ja Keski-Pohjanmaalla uskottiin, että taidolle on jatkossa kysyntää.

Uskojista yksi on ollut Keski-Pohjanmaan Aikuiskoulutuskeskus. Se perusti yhdessä kuntien, työvoimatoimistojen ja TE-keskuksen kanssa OSUVA-nimellä projektin antamaan työttömille pienyrittäjäkoulutusta.

"Eihän ole mitään järkeä kouluttaa vuosikymmeniä ompelualalta leipänsä saanutta toiseen ammattiin. Vaikka suurfirmat lopettivat, tekijöitä kuitenkin tarvitaan", sanoo kouluttaja Elli Ukskoski Kokkolan Aikuiskoulutuskeskuksesta.

Perhon Vauhti-Neula-osuuskunta syntyi koulutuksen myötä kuin varkain. Naiset aloittivat kurssin saadakseen viime talveksi jotakin tekemistä, mutta parin koulutusviikon jälkeen oltiin perustamassa osuuskuntaa omaksi yritykseksi. Nyt Vauhti-Neula tekee ulkoiluvaatteita ruotsalaisyritykselle, ja osuuskunnassa on vaatetusalalla harvinainen tilanne: työtilauksia on kuukausiksi eteenpäin.

Kokkolan Aikuiskoulutus on kuuden vuoden aikana kurssittanut yli150 vaatetusalan työntekijää yrittäjäoppiin. Viime vuosina heistä innokkaimmat ovat perustaneet pieniä osakeyhtiöitä, toiminimi-yrityksiä ja osuuskuntia. Näin 370 entistä vaatetusalan työtöntä on saanut kokopäivätoimisen työpaikan ja Kokkolan alueelle on syntynyt varsinainen pienyritysten verkosto. Pienyrityksistä neljä on osuuskuntia; Vauhti-Neulan lisäksi Himangalla toimiva Haka-tikki ja Kokkolaan perustetut Saumattaret- sekä IDA-osuuskunnat. Ne työllistävät yhteensä 35 henkilöä.

Pienyritysten työ on rahti- eli alihankintatyötä; lähinnä naisten vaatteiden ja ulkoilupukujen ompelua tai erikoistyötä. Yritysten syntyä on auttanut se, että niistä osa on saanut koneita edullisesti muun muassa aikuiskoulutuskeskuksen kautta.

Kokkolassa alkanut nahka-alan osuuskuntakoulutus täydentää nahka-alan perus- ja jatkokoulutuksessa olleiden yrittäjätaitoja. Myös nuorille on tulossa omat ompelualan peruskurssit. "Toivomme, että pysymme siirtämään vanhempien taitoja nuorille, niin että vaatetusalan osaaminen säilyy Keksi-Pohjanmaalla vahvana", Elli Ukskoski sanoo. -VP

| Sivun alkuun |