|
|
Valistus auttoi
Osuustoimintalehti aloitti taipaleensa varsin vaikeana aikana. Suomalaisen osuustoiminnan ensimmäinen kymmenvuotiskausi, 1899-1909, loppui monien osuuskuntien vararikkoihin tai ainakin konkurssiuhkiin. Pellervossa tästä vedettiin johtopäätös, että innostusta riitti, mutta maaseudun vähäväkisillä ei ollut tarpeeksi tietoja ja taitoja liikeyritysten luotsaamiseen.
Tästä itsetutkiskelusta saatiin myös Osuustoimintalehden linjaus. Lehden päämääräksi tuli kasvattaa osuustoiminnallisten yritysten johto- ja luottamuselimien toimijoista kannattavaan ja kehittyvään liiketoimintaan kykeneviä ammattimiehiä.
Viljelijät oli kiinnitettävä kansainväliseen kauppaan ja opetettava ymmärtämään yhteiskuntapoliittisen lainoituksen perusajatus. Samalla tavoin kaupan saamisessa kannattavaksi oli omat keinonsa, jotka oli kerta kaikkiaan osattava. Lehdellä oli suuri sarka kynnettävänään.
Suomen pätevimpiä asiantuntijoita
Kaksi kertaa kuukaudessa ilmestyvä Pellervo oli aikakauslehti, jossa asiasisältö yhdistyi viihteelliseen aineistoon. Se välitti osuustoiminta-aatetta suurelle yleisölle ja tuki maaseutuväestön pyrkimyksiä. Suomen Osuustoimintalehti oli kovan luokan talouslehti, jonka kirjoittajat olivat talouselämän ja maatalouden asiantuntijoita.
Hannes Gebhardoli todettu päteväksi kansantalous- ja tilastotieteen professuuriin. Kansantaloustieteen tohtori F.M. Pitkäniemi oli väitellyt kartelleista ja trusteista ja tunsi talouselämän ja kansainvälisen kaupan muutenkin monipuolisesti. Työväen palkkasuhteista väitöskirjansa tehnyt Emil Hynninen oli laajasti perehtynyt maatalouden tuotannollisiin ja kaupallisiin rakenteisiin.
Päätoimittajien lailla Osuustoimintalehden avustajakunta oli asiaansa syvällisesti perehtynyttä joukkoa. Suomalaisella osuustoiminnalla on aina ollut vankka yhteys talouden ja erityisesti maatalouden tutkimukseen. Suomen toinen nobelisti Artturi I. Virtanen kehitteli AIV-rehua Valion laboratoriossa. Osuustoimintalehden tehtävä oli huolehtia tämän tiedon välittymisestä osuustoimintaväelle.
Klassista ja ajankohtaista
Lehdessä neuvottiin heinän laadun parantamista ja lannoitteiden käyttöä, mutta tehtiin myös katsauksia talouselämän kehitykseen. Tyypilliset artikkelit koskivat kuitenkin osuusmaksujen määrittämistä, vararahastojen tärkeyttä, tilityslaskelmien tekoa tai korkopolitiikkaa.
Näiden klassisten teemojen ohella ajankohtaisia asioita olivat osuuskauppojen ja -meijereiden vararikkojen analysointi, Valion, SOK:n ja Hankkijan kilpailijoiden vastustaminen ja osuuskassojen tehtävä itsenäistyvien torpparien lainoittajana. Myös uudet osuustoiminta-alat, kuten karjanmyynti, metsäkauppa, kanamunien välitys ja vakuutus, saivat tilaa lehdessä.
Ristiriidat ennakoitiin
Osuuskauppojen kahtiajako antoi ennakoida itseään jo 1910-luvun alussa ja Osuustoimintalehden palstoilla pohdittiin useaan otteeseen osuustoiminnan ja sosialismin suhdetta.
1920-luvun keskeinen kysymys oli Hankkijan ja SOK:n tekemä työnjakosopimus, joka antoi aiheen lukuisille artikkeleille. "Tämä maatalousväestöllemme tärkeä kysymys" haluttiin nyt saada ratkaisuun.
1930-luvulla taas selviteltiin teuraskauppariitaa. Lehdessä pakinoineen nimimerkki "Aapon" päähän ei mahtunut, "että maanviljelijäin osuuskunta ryhtyy väellä ja voimalla kaatamaan toista maanviljelijäin osuuskuntaa".
Ristiriidoista huolimatta tärkeintä oli osuuskuntien menestymisen varmistaminen.
Oikeaa liiketoimintaa
Osuustoimintalehti painotti kerta toisensa jälkeen, että osuustoiminnassa pätevät aivan samat taloudelliset realiteetit kuin muussakin liiketoiminnassa. Vaikka osuuskunnat olivatkin "terve taloudellinen vastavirtaus pääoman ylivoimaa vastaan ja taloudellisesti heikkojen yhteinen ponnistus elinehtojensa säilyttämiseksi ja parantamiseksi", ei saanut unohtaa, että "näiden päämäärien ja tehtävien toteuttamiseen ei yksistään riitä hyvä tahtomme ja harrastuksemme, jollemme kykene tahdollemme antamaan reaalisen voiman, rahan, pontta ja tukea".
Osuuskunnat olivat tuolloin, aivan kuten nykyisinkin, erityisen suuren huomion kohteena ja yhden kohtalosta vedettiin johtopäätöksiä koko mallin osalta. Osuustoimintalehti huomautti, että jos yksityisyritys teki vararikon, ei siihen kiinnitetty juurikaan huomiota, mutta osuuskunnan nurinmeno todisti kaiken osuustoiminnan riskialttiudesta.
Malleja maailmalta
Lehti välitti myös muiden maiden osuustoiminnan malleja. Pohjoismainen osuustoiminta oli esillä erityisesti silloin, kun Pellervo halusi uudistaa suomalaista liikettä johonkin muualla Pohjolassa jo toteutettuun suuntaan. Kerrottiin myös osuustoiminnan toteutumisesta Venäjällä ja kaukaisemmat maat, kuten Japani ja Intia saivat omat esittelynsä.
Osuustoimintaväelle opetettiin, keitä olivat liikkeen suuret kansainväliset nimet. Gebhardin kuvaus "Isä Raiffeisenin" ominaisuuksista antaa varmasti rohkeutta tämänkin päivän uuden osuustoiminnan aloittajalle. Osuuskunnan käynnistää ihminen, jolla on "harrastusta yleishyödyllisiin asioihin, uskaliasta yritteliäisyyshalua, joka ei anna vastusten pelästyttää itseään, sekä käytännöllistä älyä suunnitelmien täytäntöönpanossa".
Siinäpä onkin yhdistelmä, jota ei jokaisessa tapaa. Osuuskunta on kuitenkin siitä oiva yritysmuoto, että siinä ei kaiken tarvitse olla yhdessä henkilössä. Kunhan kunnioitetaan kutakin näistä ominaisuuksista, vaikka sitä ei itsellä olisikaan.
Osuustoimintalehti patisti
Osuustoiminnan rakentumiskaudella osuuskunnilla oli aivan yhtäläisiä ongelmia kuin nykyisin. Osuuskunnilta vaadittiin paljon, mutta ei oltu valmiita itse antamaan. "Tunne yhteenkuuluvuudesta ja sen aiheuttamista velvollisuuksista sekä sen tuottamista tosiedusta on useinkin hyvin vähäinen." Jäsenten ominaisuuksilla on kuitenkin ratkaiseva merkitys osuuskunnan menestymiselle. Osuuskunta on yhtä kuin sen jäsenet.
Pellervo-Seura linjasi, Pellervo-lehti kannusti ja Osuustoimintalehti patisti. Tämä yhdistelmä tuotti tulosta. Osuustoiminnasta tuli merkittävä osa suomalaista yhteiskuntaa. Aate, jolla helsinkiläinen yliopistosivistyneistö halusi kiinnittää suomalaiset yhdeksi kansakunnaksi, jota mikään valtiomahti ei voisi murtaa, lähti elämään omaa elämäänsä. Osuustoiminta oli suomalaismallista vallankumousta, melua pitämätöntä, mutta yksitotisen jääräpäistä työtä arkisissa asioissa.
Neljä miestä linjaa lehteä
Sekä Pellervon että Osuustoimintalehden päätoimittajuus kuului itseoikeutetusti Pellervo-Seuran johtokunnan puheenjohtajalle. Näitä tehtäviä hoitivat Hannes Gebhard (1909-17), F. M. Pitkäniemi (1918-26), Niilo Liakka (1927-28, 1937) ja Emil Hynninen (1929-36).
Vuoden 1917 lopussa osuustoiminnan suuri mies, Hannes Gebhard erosi puheenjohtajan ja päätoimittajan tehtävistä. Hän koki, että osuustoiminta oli muuttumassa yksityisen liike-elämän kaltaiseksi, mille oli vierasta "se yhteiskunnallinen ja siveellinen henki, mille osuustoiminta rakentaa ja mihin se pyrkii". Näillä uusilla urilla Gebhard ei tuntenut olevansa paras mahdollinen kapteeni.
Gebhardin ehdotuksesta hänen työtään jatkoi F. M. Pitkäniemi, joka oli 1908 kutsuttu johtamaan Valiota Kotkan kauppaopiston johtajan tehtävistä. Pitkäniemi jätti puheenjohtajuuden ja lehdet seuran sääntöuudistuksen yhteydessä. "Ylimysmieliseksi" arvioidun Pitkäniemen seuraajaksi tuli osuustoimintaliikkeen vanha veteraani, tuolloin jo 72-vuotias Niilo Liakka. Liakan lyhyen kauden jälkeen ohjat otti käsiinsä pitkän linjan maatalousmies Emil Hynninen.
Gebhard suuntautui maatalouteen ja Pitkäniemi yritysmaailmaan. Liakkaa voi luonnehtia sivistyssuomalaisuuden omaksuneeksi maanviljelijäksi. Hynninen puolestaan oli sosiaalisista kysymyksistä kiinnostunut agraaripoliitikko. Osuustoimintalehden linjaan nämä persoonallisuuksien erot eivät laajassa mitassa vaikuttaneet. Lehti piti jatkuvasti ensisijaisena tehtävänään osuustoiminnan ja yritystalouden lainalaisuuksien takomista osuuskuntien johtomiesten päähän.
Teksti: Maritta Pohls
historian tutkija, fil.tri