Virkakiellossa

Osuuskunnan lisäarvo - kenelle ja miten?

Kenelle yrityksen tuottama lisäarvo kuuluu? Millä periaatteilla se pitäisi jakaa? Nämä kaksi ovat yhä edelleen nykyaikaisen liike-elämän - niin osuustoiminnallisen kuin kaiken muunkin - suuria periaatteellisia kysymyksiä. Samalla ne ovat myös käytännön kannalta mitä tärkeimpiä.

Oleellinen osa tätä kysymyksenasettelua ovat termit shareholder value ja stakeholder value, joiden nimiin vannotaan joskus hyvinkin kiihkein sanakääntein.

Kummallekaan termille ei ole vakiintunut suomenkielistä vastinetta. Käyttökelpoinen käännös ensin mainitulle voisi olla omistaja-arvo. Jälkimmäistä, jossa kysymys on siitä, että yrityksen tuottamaa arvoa ovat luomassa ja siihen ovat siten oikeutetut omistajien ohella myös yrityksen muut sidosryhmät kuten työntekijät, tavarantoimittajat, alihankkijat, veronsaajat jne, voidaan taas kutsua sidosryhmäarvoksi.

Näkemysero näiden termien takana ei ole aivan vähäinen. Näihin termeihin sisältyvän kahden näkemyksen välinen taistelu jakaa jopa maanosia: toisaalla ovat USA + Englanti ja toisaalla Manner-Eurooppa + Japani. Viimeksi kuluneen vuoden aikana asia on rantautunut myös suomalaisen osuustoiminnan pariin.

Omistajuus toimii myös osuuskunnassa

Pellervon johtokunta asetti viime vuonna työryhmän tutkimaan osuuskuntien omistajaohjausta. Työryhmän työstä kerrotaan toisaalla tässä lehdessä. Työryhmän työn yhteydessä on käynyt ilmi, että vaikka omistaja-arvoajattelu on viime aikoina saanut lisääntyvässä määrin vastakaikua suomalaisessa elinkeinoelämässä, niin osuustoiminnassa asiaan suhtaudutaan yhä edelleen varsin suurella epäluulolla.

Omistaja-arvo liitetään osuustoimintapiireissä useimmiten yrityksen arvon mittaamiseen osakemarkkinoiden kautta, josta tiedämme, että se sopii yleissääntönä huonosti osuustoimintaan. Ylipäänsä ajatusta, että yrityksen arvoa pitäisi tarkastella nimenomaan omistajien näkökulmasta, ei pidetä ainakaan osuustoiminnassa mitenkään itsestään selvänä. Tämä näkemys korostuu erityisesti siirryttäessä tuottajaosuustoiminnasta kuluttajaosuustoiminnan suuntaan.

Asiaa kannattaa pysähtyä hetkeksi yhdessä pohtimaan.

Kuka päättää ja miten?

Tuntuu siltä, että omistaja-arvo -termi on julkisuudessa todellakin saanut tietyn pörssileiman. Mutta vielä keskeisempi seikka on se, että asiasta keskusteltaessa ei aina osuustoiminnankaan piirissä tehdä riittävästi eroa toisaalta osuustoimintayrityksen tavoitteiden ja toisaalta keinojen ja strategioiden välillä. Nämä seikat sekoittavat mieliä.

Vaikka tavoitteiden osalta on aivan aitoa näkemyseroakin, niin varmaan kaikki ymmärtävät, että yrityksen tuottama hyöty käytännössä kuitenkin jakaantuu tavalla tai toisella kaikille asiaan liittyville sidosryhmille. Eri asia on sitten se, että kenen tästä jaosta pitäisi päättää ja millä perusteilla. Juuri tässä on yrityksen johtamisen kannalta asian ydin. Se on myös syy siihen, miksi kysymystä kannattaa edelleen pohtia ja siitä keskustella.

Kysymys näiden kahden ajatussuunnan välillä ei ole vain oikeudenmukaisuudesta, vaan se liittyy mitä merkittävämmin myös yrityksen omiin ohjausmekanismeihin. Omistaja-arvon puolustajien keskeisiä argumentteja on, että päätäntävallan pitää olla omistajilla, jotka kantavat myös yritystoimintaan liittyvät riskit. Toinen peruste on, että omistajien intressiin kuuluu myös se, että kaikki sidosryhmät tulevat asianmukaisella tavalla otetuksi huomioon.

Toisaalta sidosryhmäajattelua puolustavien mielestä asiaa pitäisi nimenomaan tarkastella laajemmin kaikkien sidosryhmien kannalta ja myös päättää siitä laajapohjaisemmin. Perusteena on se, että omistajien ohella myös muilla yrityksen sidosryhmillä on tärkeä rooli yrityksen tuloksen muodostumisessa, ja että tämä panos saadaan parhaiten mukaan yrityksen kehittämiseen ottamalla kaikki sidosryhmät asianmukaisella tavalla mukaan myös yrityksen päätöksentekoon.

Tehokkuus on ensin varmistettava

Toinen ja käytännön elämän kannalta ehkä tärkeämpikin asia on sitten se, kumpi ajattelumalli takaa yritystoiminnan tehokkuuden ja näin ollen jaettavan hyvän syntymisen. Tässä kysymyksessä edellä mainitut ajattelusuunnat jakaantuvat, jos mahdollista, vieläkin jyrkemmin kahteen leiriin.

Omistaja-arvon puolestapuhujat katsovat, että vain omistaja-arvoon keskittyminen antaa riittävän selkeän lähtökohdan yrityksen toiminnan ohjaamiselle. Erityisesti tätä on pidetty tärkeänä silloin kun yrityksiin kohdistuu tavanomaista syvällisempiä rakennemuutostarpeita. Omistaja-arvon korostaminen ja sen mittaaminen markkinoiden kautta ovat tässä ajattelussa nimenomaan keinoja, joilla yrityksen lisäarvon syntyminen varmistetaan. Se luo ylipäänsä edellytykset sille, että jaettavaa syntyy omistajien ohella myös yrityksen muille sidosryhmille. Tämän ajattelun mukaan yleisempi sidosryhmäajattelu ei tällaista tehokkuutta varmista. Se päinvastoin pitää sisällään siemenet tehottomuudelle ja jopa yritystoiminnalla muutoin saatavissa olevien arvojen tuhoamiselle.

Miten osuuskunnat asemoivat itsensä?

Entä sitten osuustoiminta? Miten me sijoitamme itsemme tähän taistelutilanteeseen?

Kuten edellä jo todettiin, pelkistetty omistaja-arvoajattelu, varsinkin jos sitä mitataan vain yrityksen pörssiarvolla, ei lähtökohtaisesti sovellu osuustoimintaan, jossa yrityksen arvoa ei välttämättä edes haluta mitata markkinoiden kautta. Samoin on selvää, että osuustoiminnallinen yhteisöllisyys ja muuta yritystoimintaa laaja-alaisempi ja pitkäjänteisempi taloudellinen ajattelu pitävät sisällään piirteitä, jotka viittaavat ahdasta omistaja-arvoajattelua laajempaan taloudelliseen ajatteluun.

Nämä ovat luonnollisia ja osuustoimintaan istuvia lähtökohtia. Ne korostuvat erityisesti silloin, jos osuustoiminta itse katsoo olevansa strategisesti inhimillisempi vaihtoehto nykyisin erittäin kovaksi kehittyneen kapitalismin sisällä.

Toinen asia on kuitenkin se, että välttämättä itse omistaja-arvon korostaminen ei kuitenkaan edellytä arvon mittaamista vain ja ainoastaan markkinoilla. Kyllä yrityksen omistaja-arvoa voidaan mitata myös muilla menetelmillä. Näin ollen ei periaatteessa ole mitään estettä sille, etteikö myös osuustoiminnassa voida puhua omistaja- tai jäsenarvosta.

Osuustoiminnan omistaja-arvon muodostavat ne palvelut, joiden aikaansaamista varten jäsenet ovat omat osuuskuntansa perustaneet, oli se sitten raaka-aineen hinnan, menekin ja jalostuksen varmistamista, tuotantotarvikkeiden yhteishankintaa tai tarpeellisten palvelujen tuottamista ja tarjonnan varmistamista yhdessä.

Jäsenet ovat omistajia

Asiaa voidaan yrittää lähestyä myös toisin. Silloin kysytään, ajattelevatko osuuskuntien jäsenomistajat niin, että osuuskunnalla on lähtökohtaisesti

myös muita tehtäviä kuin palvelujen tuottaminen omille jäsenomistajilleen,

joka välttämättä edellyttäisi omistaja-arvoajattelua laajempaa sidosryhmäajattelua?

Asiaa voidaan pohtia ensin tuottajaosuustoiminnan kannalta. Vaikka tuottajien perustamien osuuskuntien perustehtävä on epäilemättä palvelujen tuottaminen omille jäsenilleen, niin tuottajaosuuskunnille on usein asetettu ja edelleenkin asetetaan myös muita, yleisempiä tehtäviä. Ajatellaanpa vain Metsäliiton nykyistä roolia puumarkkinoilla, puhumattakaan maatalousosuuskuntien alkuperäisestä roolista markkinoiden luojana ja niiden asiallisen toiminnan varmistajina.

Palveluosuustoiminnassa tilanne on vieläkin monipuolisempi - sekä periaatteessa että varsinkin käytännössä. Näin on ollut varsinkin viime vuosina, kun suomalaiset palveluosuuskunnat ovat menestyneet ja jaettavaa on alkanut syntyä. Tällöin mielenkiinto kohdistuu tuloksenjakoon: esillä on ollut perinteisten ylijäämänpalautusten sekä osuus- ja mahdollisille lisäpääomille maksettavien korkojen lisäksi myös esim. osuuspankkien ja alueosuuskauppojen yleisempi rooli omien maakuntiensa talouselämän ja hyvinvoinnin kehittämisessä. Ylijäämiä voidaan tällöin käyttää esimerkiksi palvelujen tasapuoliseksi turvaamiseksi myös tyhjentyvillä alueilla, jos osuuskuntien jäsenet niin haluavat, vaikka se saattaa syödä yrityksen kannattavuutta.

Nämäkin voidaan tietenkin nähdä vain yhtenä muotona tuottaa lisäarvoa osuuskunnan jäsenille. Mutta se voidaan nähdä myös yleisempänä osuuskuntien toiminta-alueeseen liittyvänä yhteisöllisyytenä ja sidosryhmiä korostavana ajatteluna. Näissä näkemyserossa voi osittain olla kysymys vain terminologiasta, strategiasta ja eri näkökulmista, mutta tehokkuusmielessä asialla on ainakin pitkällä tähtäimellä myös syvällisempää käytännön merkitystä.

Keskeinen ohjauskeino

Vaikka sidosryhmäajattelu epäilemättä on yhä tänäkin päivänä osuuskuntien arkea ja sopii varsin luontevasti osuustoiminnan yleisempiin periaatteisiin, niin meidän kannattaa miettiä asiaa myös toiminnan tehokkuuden kannalta.

Varsinkin osuuskuntien jäsenten kannattaa uhrata ajatuksia kahdelle kysymykselle. Miten osuuskuntien kautta saatavan hyvän syntyminen parhaiten varmistetaan? Ja miten myös tämän yhteishyvän jaossa noudatettaisiin taloudellisen tehokkuuden vaatimuksia?

Palveluosuustoiminnassa esimerkiksi S-ryhmän viimeisten vuosien myönteiset kokemukset omistaja-asiakaskonseptin toteutuksessa viittaavat siihen, että ylijäämän jaon sitominen mahdollisimman kiinteästi osuuskunnan

harjoittamaan liiketoimintaan on tärkeä osuustoiminnallinen ohjauskeino. Sillä

osuuskunnan liikkeenjohto ja yksittäiset jäsenet saadaan toimimaan yhteisesti omistetun kokonaisuuden tehokkuutta lisäävällä tavalla.

Tältä kannalta ei ole vailla merkitystä esimerkiksi se, mitä kanavaa - bonuksia, muita jäsenetuja, osuuspääomalle maksettavaa korkoa, ylijäämänpalautusta vai osallistumista yhteisöllisesti oman toimialueensa
kehittämiseen - osuuskauppa tai osuuspankki käyttävät syntyvien tulevien ylijäämiensä jaossa. Toki näiden tavoitteiden välillä voidaan myös harkitusti tasapainotella, jos osuuskuntien jäsenistö sitä demokraattisen päätöksentekoprosessin lopputuloksena tahtoo.

Tämä on tärkeä käytännön kokemus. Siitä emme pääse mihinkään, että osuustoiminnan Akilleen kantapää on juuri tuloksen mittaamiseen ja seurantaan liittyvät ongelmat, jota ulkopuolisen markkinaseurannan puuttuminen osaltaan korostaa. Niihin on pakko kiinnittää jatkossa enemmän huomiota. Oleellisinta on se, että juuri tähän sisältyvät myös osuustoiminnalle tyypillinen liikkeenjohdon roolin korostuminen ja yleisemminkin tehottomuusriskit. Siksi myös tämä puoli kannattaa osuustoiminnassa miettiä läpi ennen kuin otamme lopullisesti kantaa omistaja-arvon ja sidosryhmäarvon välillä.

Tarve pysyä markkinoilla

Osuuskuntien on muistettava, että toimintaympäristön nykyinen raju tehokkuusvaatimus kohdistuu myös niihin. Myös osuuskuntien on varmistettava, että niillä on jatkuvasti käytössään kaikki ne muutosmekanismit, joilla varmistetaan, että toimintaympäristön haasteisiin kyetään vastaamaan riittävän nopeasti.

Markkinoilla terveesti toimittaessa kannattaa muistaa, että tulos on aina ensin pystyttävä tienaamaan, vaikka sen etukäteen jakaminen olisikin paljon helpompaa.

| Sivun alkuun |