Kilpailupolitiikka meni farssiksi

Toinen käsi valtiolla ei tiedä lainkaan mitä toinen käsi tekee. Näin voi sanoa valtion tämänhetkisestä kilpailupolitiikasta. Toisaalta valtion elinkeino- ja teollisuuspolitiikka ja toisaalta kilpailupolitiikka lyövät toisiaan korville.

Oleellisinta olisi pystyä sovittamaan ne yhteiskunnan kokonaisedun kannalta yhteen. Mutta mistä löytyisivät ne poliitikot, jotka tahtoisivat ja pystyisivät sen tekemään?

Tässä numerossa julkaistaan kaksikin ajankohtaista käytännön esimerkkiä ongelmalliseksi ja sekavaksi osoittautuneesta kilpailupolitiikasta, josta olemme jo vuosia tässä ammattilehdessä kirjoittaneet.

Kilpailuvirasto ymmärtää
sijoittajia, muttei kuluttajia

Ensimmäinen esimerkeistä tulee puhelinosuuskunnista. Niissä koetaan, että kilpailuvirasto ei ole ymmärtänyt osuustoimintaa ollenkaan kuluttajien eli puhelimenkäyttäjien itse omistamana liiketoiminnan muotona.

Viranomaisten toiminta on ollut johtamassa siihen, että puhelinosuuskuntien on ollut muuttuminen mieluimmin pörssinoteeratuiksi osakeyhtiöiksi. Niitä kilpailuvirasto on ymmärtänyt paljon paremmin kuin puhelimenkäyttäjien itsensä muodostamia osuuskuntia. Puhelinalalla läpiviety teoreettinen kilpailupolitiikka on ajoittunut ajankohtaan, jolloin sääntelyä on alalta purettu ja ulkomaistakin kilpailua Telian muodossa tullut maahan. Sekä hintatason että alan rakenteiden muutokset ovat tällöin sattuneet samaan saumaan.

Puhelinosuuskuntien pitkäjänteisen työn arvoa ei kukaan ole pystynyt kiistämään. Paljolti juuri ne ovat omalla työllään ja sinnikkyydellään pystyneet rakentamaan alalle nykyisen infrastruktuurin. Se kuuluu maailman kilpailukykyisimpiin ja tehokkaimpiin.

Nyt sitten tässä saumassa tehdyt ja rahastetut voitot ovat kuitenkin valuneet paljolti muiden taskuihin. Puhelinosuuskunnat ja niiden tavalliset asiakasomistajat ovat jääneet nuolemaan näppejään. Ja kuluttajat makselemaan kallistuvia puhelintaksoja. Hyödyn ovat korjanneet rahan oikeaan aikaan haistaneet sijoittajat - kiitos kilpailuviraston.

"Risumarkkinoiden monopolia"
on vastustettu sinnikkäästi

Toinen esimerkki tulee suorastaan farssiksi kehittyneestä Vapon kaupasta Metsäliitolle. Kilpailuvirasto asetti risuille ja hakkuutähteille toissa vuonna sellaisen kauppaehdon, jota kukaan ei ole pystynyt käytännössä toteuttamaan, vaikka kuinka on koetettu. Vankimpana perusteena oli Kuhmon kunnassa yhden lämpölaitoksen alueen biopolttoainemarkkinoille Biowatti Oy:lle mahdollisesti syntyvä "monopoliasema".

Niin eduskunnassa kuin kauppa- ja teollisuusministeriössä ymmärretään nyt, että kauppaehdon olisi järkevintä antaa raueta, mutta kilpailuvirasto haraa asiassa edelleen vastaan. Kilpailuvirasto tosin on kauppa- ja teollisuusministeriön alainen laitos.

Pellervon toimitusjohtaja Samuli Skurnikin mukaan osuustoiminnan ja julkisen vallan välillä vallitsee kilpailupolitiikassa tällä hetkellä iso kuilu ajattelutapojen välillä. - Osuustoiminta on vahvaa käytännössä mutta heikkoa teoriassa. Kilpailuvirasto puolestaan on osoittautunut heikoksi käytännössä mutta hyvin puhdasoppiseksi kilpailuteoriassa, vaikkei se aina ja kaikkialla toimikaan.

Ongelma periytyy kilpailulainsäädäntöön 1990-luvun alkupuolella jääneestä aukosta, joka on osuustoiminnan kokoinen, kuten professori Kari Mannermaa tilannetta luonnehti jo vuonna 1994. M-M.K.

| Sivun alkuun |