ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Osuustoimintaperinnettä uusille osuuskunnille

Kirjailija Oscar Wilde on kirjoittanut, että olemme historialle velkaa sen, että kirjoitamme sen uudelleen. Tarkemmin ajatellen se on jokaisen uuden sukupolven tehtävä. Sama koskee myös osuustoimintaa.

Osuustoimintaliikkeen historia on yleensä hiljaisen Suomen tuntematonta historiaa, kansan arkista aherrusta ja luottamushenkilöiden pitkäjänteistä työtä, josta etenkään helsinkiläiset tiedotusvälineet harvoin kertovat. Siitä ei pystykään repimään mitään suuria uutisia - ellei päälle sitten joskus aika ajoin satu jotakin suurempaa linjariitaa. Viime vuosina kehitys on mennyt jälleen rauhallisesti ja vakiintuneesti eteenpäin. Tämä näyttäisi pätevän myös lähivuosina.

Isä ja äiti

Suomen osuustoiminnan isän ja äidin kunnian ovat saaneet Hannes ja Hedvig Gebhard. Aviopuolisot olivat 1900-luvun alussa pitkään myös lähimmät työtoverit osuustoiminnan eteenpäin viejäksi perustetussa järjestössä, Pellervo-Seurassa.

Hannes Gebhard oli totinen aatteen mies, joka ei paljoa kaskunomaisia tapauksia jälkeensä jättänyt. Siksi seuraavaa tapausta voidaan pitää yhtenä harvinaisuuksista.

Hanneksen muistetaan aikoinaan kehuneen tarmokasta, rakasta vaimoaan seuraavasti:

- Vaikka me miten myöhään yöhön asti yhdessä tehtiin Pellervo-Seurassa töitä, niin yöllä Hedvig tönäisi minut hereille ja sanoi:

- Hannes, Hannes, emmekö me taas alkaisi ?

Tuli perustetuksi!

Seuraavasta tapauksesta on kansan suussa kiertänyt monta eri versiota. Ne kaikki kuitenkin kertovat Pellervo-Seuran joko yhdestä tai kahdesta konsulentista kiertämässä maata uusia osuuskuntia perustamassa. Eräs versio tapauksesta on Karjalan Kannakselta ja toinen Hämeestä.

Osuuskuntien perustamisvaihe oli vilkkaimmillaan 1920-luvulla. Uusia osuuskuntia syntyi eri puolille maata kuin sieniä sateen jälkeen.

Oli illalla osuuskassan perustava kokous päättynyt hyvässä hengessä, mutta ihan lopullista päätöstä asiasta ei oltu kuitenkaan saatu. Pellervon konsulentit olivat jo vetäytymässä yöpuulle läheisen maalaistalon peräkamarissa, kun ikkunaan yllättäen koputettiin.

Oli kokouksesta vielä lähetetty pieni ryhmä tiedustelemaan tarkennusta asiaan:

- Hyvin te asianne perustelitte, mutta meitä jäi vielä vaivaamaan yksi seikka: Mitä te itse tästä hyödytte?

Jotkut kaskun versiot sisältävät vastauksenkin, jonka konsulentti tuota pikaa laati:

- Ei muuta kuin sen, että pysyn paikassani ja saan kuukausipalkan!

Vastaus tyydytti ja sekin osuuskunta tuli perustetuksi ja aloitti menestyksellisen toimintansa.

Havainnollisti

Jossakin Savossa pidettiin osuustoiminnan alkuaikoina kokousta uuden aatteen hengessä. Eräs Pellervon konsulenteista piti palopuhetta osuustoiminnallisen demokratian puolesta ja ylisti "mies ja ääni" -periaatetta päätöksenteossa.

Silloin pääsi yhdeltä kuulijalta vahingossa äänekäs "paukku". Oli ehkä syönyt juuri jotakin vähemmän sopivaa.

- Mikä se oli? huudahti konsulentti.

- Mies ja iän, kuului pikainen vastaus.

Riittääkö nöyryys?

Suomessa on ihmetelty, miksei Amerikan suomalaissiirtolaisten joukosta ole noussut yhtään todella tunnettua johtajaa – päinvastoin kuin esimerkiksi irlantilaisten joukosta, joista jopa päätöksenteon huipulle asti on noussut useita, Kennedyistä alkaen.

Eräs selitys löytyy siitä, että suomalaissiirtolaisten kylläkin hyvin menestynyt osuuskauppatoiminta leimautui pahasti Moskovasta johdettuihin kommunisteihin ja vieläpä ryvetti oman maineensa keskinäisissä kiistoissaan (ks. OT 6/01). Jopa vielä tänäkin päivänä suomalainen voi herkästi Amerikassa saada kommunistin leiman otsaansa, mikä USA:n poliittisessa ilmastossa on paha rasite.

Toinen selitys on se, että jos suomalaisten omasta joukosta alkaa joskus joku pätevä kohota, niin meillä on luontainen taipumus vetäistä heti kaveri nilkoista alas ja nuijia päähän:

- Sä et ole, kuule, yhtään meitä muita kummempi!

Eräs osuustoiminnassa ansioitunut pitkän linjan luottamusjohtaja määritteli talonpoikaisen ryhmäkäyttäytymisen niin, että luottamustehtävissä saa tehdä hyvää tulosta joukon yhteiseksi hyväksi niin, ettei siihen juuri kukaan kiinnitä sen kummempaa huomiota. Projektit kunniakkaasti hoidetaan. Ihminen valitaan tehtävään uudelleen sitä oikeastaan perustelematta.

Mutta jossakin vaiheessa joukkoon iskeekin joku halu tiputtaa tämä kaveri. Ettei siitä vain kasvaisi liian koppavaa.

Tälle vaiheelle löytyi sattuva nimikin: se on kaverin niistämisvaihe.

Parhaimmat luottamushenkilöt ovat siitäkin tosin selviytyneet.

Löytyykö lisäarvoa?

Lihateollisuuden Tutkimuskeskuksen 50-vuotishistoria kertoo, miten Lihateollisuusopiston markkinointihenkilöstön kurssiin kuului 1960-luvulla aina TLK:n eli silloisen Tuottajain Lihakeskuskunnan toimitusjohtajan luento. Ragnar Söderholm aloitti jokaisen luentonsa kysymällä, tietävätkö arvoisat myyntimiehet, mitä on osuustoiminta.

Kun vastauksia ei kuulunut, lohdutti Söderholm kuulijoitaan ilmoittamalla, ettei tiedä sitä itsekään.

Seuraava kysymys oli yhtä retorinen: onko osuustoiminnallisesti valmistettua makkaraa vaikeampi vai helpompi myydä kuin yksityisesti tehtailtua?

Se on vähintään tuhannen euron kysymys vielä tänäänkin, vaikka paljon onkin puhuttu siitä, että osuustoiminnalla olisi tarve lähteä rakentamaan yhteistyössä tuotemerkkeihinsä ja brandyihinsä jotakin nimenomaan osuustoiminnallista lisäarvoa.


Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

| Sivun alkuun |