ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Tuhti palvelupaketti uusille osuuskunnille

Uusi osuustoiminta -liitteen sisällöllinen uudistaminen on aloitettu tästä numerosta. Tukeudumme maaliskuussa 2001 Suomen Gallup Elintarviketiedon tekemään lukijatutkimukseen, johon vastasi yhteensä 173 pienten osuuskuntien aktiivia tai neuvojaa. Heidät valittiin satunnaisotannalla Pellervon uusosuuskuntarekisteristä.

Lähdemme nyt vastaamaan esitettyihin moniin toiveisiin ja jatkaa palvelua sitä samalla merkittävästi kehittäen ja monipuolistaen.

Uusi osuustoiminta -liitteen pääpaino on siirtymässä aiempaa monipuolisempiin neuvonnallisiin aineistoihin yritysesimerkkeineen. Myös uusia palstoja on avattu perinteisten Kysy pois- ja uutispalstojen rinnalle kuten Markkinointiklinikka, Nuoriso ja Kulttuuri. Osuustoimintakaskuja on siirtynyt peruslehden puolelta liitteeseen.

Mitä muutoksia uusi laki aiheuttaa

Tämänkertaisessa teemassa pureudumme siihen, mitä muutoksia ja uusia mahdollisuuksia juuri voimaan tullut uusi osuuskuntalaki tuo mukanaan pienille osuuskunnille. Asiaa avaa laajassa artikkelissaan Pellervon lakiasiainjohtaja Olavi Leppänen.

Osuustoiminta -lehden lisäpalveluna lehden tilaajille aloittaa myös nettipalvelu, jonka vaihtuvat käyttäjätunnukset ja salasanat julkaistaan vain painetussa lehdessä. Lisäpalvelu sisältää mm. uuden osuuskuntalain mukaiset mallisäännöt uusille pienosuuskunnille. Tämä Ossarin lisäpalvelu aloittaa osoitteessa www.osuustoiminta.coop/ot/uusosuustoiminta viikolla 9, varmimmin kuitenkin maaliskuun alusta lukien.

Osuuspankkikeskuksen päälakimieheksi S-ryhmästä lokakuussa siirtynyt oik. lis. Seppo Pöyhönen on kirjoittanut uudesta osuuskuntalaista oppaan, jonka arvioi Osuustoiminta-lehdessä KTM Åke Stenström. Hän kirjoittaa oppaan soveltuvan verrattain hyvin niin pienten kuin suurten osuuskuntien hallintoihmisille ja johdolle jatkuvaan käyttöön.

Perustamistahti hiljeni

Uusien osuuskuntien perustamistahti hiljeni viime vuonna noin puoleen neljän edellisen vuoden tasosta. Viime vuonna perustettiin enää 103 uutta osuuskuntaa.

Pellervon uusosuuskuntien rekisterissä on nyt siten yhteensä 1 364 osuuskuntaa, kun koko maassa kaikkien osuuskuntien määrä on jo jonkin verran yli 3 000. Lehdistössä on usein sekoitettu nämä osuuskuntien määrät. Perinteisiä osuuskuntia on siten edelleen selvästi enemmän kuin uusia.

Jäsenmääriä ajatellen perinteinen osuustoiminta on ylivoimainen. Pellervolaisen ja kaupan alan kattavan kuluttajaosuustoiminnan yhteinen jäsenmäärä on nyt noussut yhteensä noin kolmeen miljoonaan. Erityisen voimakkaasti viime aikoina ovat kasvaneet sekä osuuspankkien että S-ryhmän osuuskauppojen jäsenmäärät, jotka molemmat tulevat pian rikkomaan miljoonan jäsenen rajan. Uusien osuuskuntien jäsenmäärästä ei ole käytettävissä analysoitua tietoa, mutta on puhuttu yhteensä arviolta noin 10 000 - 20 000 jäsenestä.

Uusosuustoimintaa lähestytään aktiivisesti

Kaikki uusista osuuskunnista eivät ole kuitenkaan toimivia. Toiminnallisuuden ja tulosten kehittämiseksi jäsenten eduksi Osuustoiminta -lehti lähtee nyt kehittämään Uusi osuustoiminta -liitettä yhdessä sitä tukevan lehden nettipalvelun kanssa.

Kaikille Pellervon rekisteristä löytyville uusille osuuskunnille tullaan tekemään maaliskuun aikana hyvin edullinen tarjous tilata Osuustoiminta-lehti kaikkine liitteineen. Asiaa hoitaa Pellervossa Salli Oravainen, puh. 09 - 4767 5500, sähköpostiosoite salli.oravainen@pellervo.fi.

| Sivun alkuun |