Osuustoiminta syntyi korjaamaan puutetta ja niukkuutta ja takaamaan tavallisille ihmisille kunnollisia tavaroita ja palveluita kohtuuhintaan. Omatoimisuus ja yhteistyö nostettiin aivan uudella tavalla kunniaan.

Kansanliike on myös huimalla tavalla onnistunut, kun asiaa katsotaan eletyn reilun sadan vuoden perspektiivillä. Alkuvuosikymmenet ja eletyt viimeiset vuosikymmenet ovat kiinnostavimpia. Niistä löytyy niin eroja kuin yhtäläisyyksiä.

Niukkuudesta 
yltäkylläisyyteen

Nykyisin me elämme liikkeen pioneeriaikoihin verrattuna aivan toisenlaisessa maailmassa, aineellisessa hyvinvoinnissa. Osuustoimintayrityksetkin toimivat kylläisillä markkinoilla omia kilpailuetujaan hakien.

Monille etenkin vanhemman sukupolven viljelijöille on ollut henkisesti tavattoman vaikea asia se, että ruuasta on kehittynyt ylitarjontaa ja se sitten on muodostunut ongelmaksi. Kulttuuri ja ajatustapa tulevat maailmasta, jossa ruuasta oli suuri pula. Ruuan tuottaminen oli silloin arvokkainta mitä ihmisten hyväksi voitiin tehdä.

Kaikkialla emme kuitenkaan elä näin onnellisessa tilanteessa. Eikä mikään jo saavutettukaan jää pysyväksi, ellei joku siitä jatkuvasti pidä huolta. Aineellinen hyvinvointi ei Suomessakaan vielä ihan kaikkialle ulotu. Ja ihmisten sosiaalisen ja henkisen elämän alueilla löytyy paljon tyydyttämättömiä tarpeita. Niillekin aloille on lähtenyt uutta osuustoimintaa viriämään.

Oman lapsuuteni suurimpiin ihmeisiin 1950-luvun lopulla Vaalassa kuului sähkövalon tulo kotiin. Oli aivan huikea juttu, kun vain katkaisinta pyöräyttämällä pimeästä huoneesta tehtiin äkkiä päivänpaisteisen valoisa.

Sitten paljon myöhemmin nuorena toimittajana 1970-luvun puolivälissä muistan kirjoittaneeni Kainuun Sanomiin uutisia sähkön saamisesta Suomussalmen syrjäkyliinkin. Sen jälkeen nuo uutiset ovatkin sitten enimmäkseen olleet hiljentyvän maaseudun hiljaista taistelua edes kohtuullisten palvelujen säilymisen puolesta syrjäseuduilla. Uusia osuuskuntia siihenkin saumaan on perustettu.

Rintamaille sähkö oli toki saatu jo huomattavasti aiemmin. Monessa tapauksessa pioneerityön tekivät paikalliset sähköosuuskunnat. Myöhemmin ne sitten fuusioituivat naapurikylien osuuskuntien kanssa ja aikanaan useimmiten sitten yhtiöittivät toimintansa. Vain muutamia on halunnut ja pystynyt säilymään paikallisina.

Edistys ja 
nuukuus kilpasilla

Tyngän Mylly-, Sähkö- ja Sahaosuuskunta perustettiin Kalajoelle joulukuussa vuonna 1916. Se toimii yhäkin myllyosuuskuntana valmistaen mm. mainioita luomutuotteita. Vuonna 1993 se julkaisi toiminnastaan historiikin:

Se toimi alkuun mylly- ja sahaosuuskuntana, mutta sitten ryhdyttiin keräämään sähköliittymismaksuja ja valmistelemaan sähköasiaa. Mutta heti tuli lunta tupaan. Maaliskuussa 1919 pidetylle yleiselle kokoukselle esiteltiin Hankkijan suunnitelma ja kustannusarvio. Pöytäkirjaan merkittiin lakoninen lopputoteamus: "Hankkeen tavattoman kalleuden takia sähköasia päätettiin toistaiseksi jättää sikseen."

Niin kylällä mentiin taas paloöljyn turvin eteenpäin. Vuosi 1920 oli kuitenkin myllyn ja sahan toiminnassa niin vilkas ja tuottoisa, että jäsenille voitiin jakaa vuosivoittoa 6 % osuusmaksua kohti. Tämä innosti isäntiä ja keväällä 1921 sähköasia otettiin uudelleen esille. Nyt hanketta ei pidättänyt enää mikään. Alettiin kerätä liittymisilmoittautumisia uudelleen.

Liittymismaksujen perusteena oli asennettavien lamppujen lukumäärä. Niinpä monet isännät vetäytyivätkin jälleen säästölinjalle. He tilasivat taloon vain yhden lampun - keskelle tupaa. Mutta sillä menolla ei lamppuja olisi tullut tarpeeksi. Niinpä tehtiinkin päätös, että lamppu piti ottaa jokaiseen lämmitettävään huoneeseen ja talliin ja navettaan vähintään yksi. Tämän jälkeen liittymisilmoitukset täyttivätkin asetetut tavoitteet lamppujen lukumäärästä.

Osuuskunta otti pankista 400 000 markan lainan ja rahoitti sillä uuden turbiinin, generaattorin ja muuta tarvittavaa kalustoa. Syksyn kuluessa rakennettiin sähkölinjat Pitkäsenkylään ja Ylikääntään asti. Samaan aikaan asentajat laittoivat taloihin sisäjohtoja.

Historiallinen hetki tuli sitten illalla 8. joulukuuta 1921. Silloin sähkövalot syttyivät ensimmäisen kerran. Se oli suuri hetki näille jokivarsikylien asukkaille.

Kun valot oli saatu toimimaan, osuuskunnan kokouksessa päätettiin, että sähköä tuotetaan aamusta puoli viidestä iltaan kello yhteentoista. Ajateltiin kait, että malttavathan paremmin nukkua.

Sähkönkulutus määriteltiin alkuvuosina lamppujen teholuokan eli kynttilämäärän mukaan. Mittareita ei vielä silloin ollut. No - tämä tietysti houkutteli nuukimmat taas kyseenalaisiin temppuihin, vaihtamaan lamppu pienemmäksi, kun tarkastaja oli tulossa.

Joskus saattoi käydä niinkin, että lampuntarkastajan tullessa tupaan katossa roikkuva lamppu vielä heilui ja isäntä istui hengästyneenä kiikkutuolissa. Edistys ja nuukuus siinä kilpailivat pitkään.

Reippaasti 
vain eteenpäin

Ansiomahdollisuuksista on edelleen kova kilpailu. Siinä maailma ei ole sadassa vuodessa muuttunut. Jokaisella on oma tyylinsä yrittää pärjätä, mistä myös seuraavat pari tapausta kertovat.

Vuodenvaihteessa 1919-20 perustettiin Kaukolan pitäjään Kaukolan Maidonmyyntiosuuskunta. Sen toiminta alkoi ripeästi ja kakistelematta.

Innostusta ja uskoa oli. Pääasiana pidettiin maidon lähettämistä, eikä liikoja tuijotettu sääntöjen pykäliin. Ihmekös tuo, jos sitten ensimmäisessä vuosikokouksessa, puheenjohtajan säännöistä lukiessa kokouksen käsiteltäviin kuuluvia asioita, sieltä putkahti esiin sellainenkin lause, että esitetään ja käsitellään hallituksen laatima vuosikertomus.

Kuulipa nyt hallituskin tuon lauseen, vaikkei ollutkaan aikaisemmin sitä huomannut eikä siis laatinut mitään selostusta, tilit vain. Kun sitten kokouksen puheenjohtaja pyysi hallitusta esittämään kertomuksen, nousi hallituksen jäsen Emil Silvan istuimeltaan ja sanoi:

- Kah, tässä on teille vuosikertomus: maitoo on tuotu ja rahaa on saatu.

Nauraen kokous yksimielisesti hyväksyi suullisesti esitetyn toimintakertomuksen.

Voittaa taivaan 
ilotkin, todisti pappi

Ukko-Brofeldt, kirjailija Juhani Ahon isä, oli savon murteella saarnannut kansanomainen pappi, humoristinen ja leikkisä mies, mutta joissakin asioissa hyvinkin tarkka.

Siihen aikaan, kun Iisalmeen rakennettiin Osuusmeijeriä, paikkakunnalla ilmestyi vain yksi sanomalehti, Salmetar. Siinä oli jo kauan aikaa kerrottu Iisalmen Osuusmeijeristä ja sen merkityksestä sekä siitä, miten se uudistaa koko seudun talouselämän.

Ukko-Brofeldtiä oli kai sellainen ylenpalttinen ylistys jo pistellyt vähän vihaksi, koskapa hän puhuttuaan saarnassaan taivaan ilosta oli lopuksi sanonut:

- Mutta ettehän työ iisalamelaeset sinne taevaaseen taho, kun siellä eijoo ossuusmeejeriä eekä sinne tule Salametarta.

Kunnon ihmiset 
ymmärsivät

Pellervo-Seura toi ja loi osuustoiminnan Suomeen niin, että sen ulkopuolelle eivät unohtuneet kaukaisimmatkaan maakunnat ja pitäjät. Ne kaikki kytkettiin tehokkaasti mukaan kansan toimeentulon kannalta keskeisimpien toimialojen valtakunnallisiin verkostoihin. Sillä oli kansantaloudellisesti ja sosiaalisesti mittaamaton merkitys. Suomi tuskin olisi viime sotien kurimuksista selviytynyt itsenäisenä tasavaltana ilman tässä tehtävässä onnistumista.

Pellervon johdossa professori Hannes Gebhard teki kovimman työn. Hänen tukenaan ja turvanaan oli myös vaimo Hedvig Gebhard. Monta muutakin hyvää alaista hän tarvitsi.

Hannes Gebhard oli perustamassa Suomeen myös Pienviljelijäin Keskusliiton, mistä häntä etenkin helsinkiläiset sanomalehdet kovasti arvostelivat pitäen hanketta turhana. Mutta Gebhard sai arvostelusta vain lisää pontta toimiinsa. Gebhard oli voimahahmona perustamassa myös Maataloustuottajien Keskusliittoa.

Hannes Gebhardilla oli ihmisiä arvostellessaan ja toimihenkilöitä valitessaan hyvin tarkka seula. Professori V. A. Pesolan mukaan Gebhard tunsi vain kahdenlaisia ihmisiä: aivan erinomaisia tai aivan huonoja, siltä väliltä ei ketään. Mutta joskin hän oli vaativa ja vaikutti jopa ankaralta, hän pyrki aina oikeudenmukaisuuteen.

Velvoittavana evästyksenä koki mm. pienviljelysneuvoja Martti Väinölä Hannes Gebhardin sanat, kun hänet lähetettiin neuvontakentälle:

- Muistakaa, että liikutte uutterasti pienviljelijäin keskuudessa. Te ette saa odotella pienviljelijöitä kirkonkyliin ja asutuskeskuksiin esitelmiänne kuuntelemaan, teidän on mentävä heidän luokseen sinne, missä he asuvat ja elävät, vaikutettava siellä.

- Tunsin väkevästi, että työ odotti minua, sanoi Väinölä.

Molempien ongelmat 
ratkaistiin kerralla

Sotien jälkeinen etujärjestöjen aika jähmetti myös osuustoiminnan rakenteet ja koetteli aidon osuustoimintahengen. Uusia osuuskuntiakaan ei juuri perustettu. 1980-luvun lopulta lähtien Pellervo-Seurassa sitten vähitellen lähdettiin virittämään valistusta uudelleen. 1990-luvulla koettiin osuustoiminnan uusi aalto, joka jatkuu ja tulee voimistumaan.

Eräs pieni tarina kertoo Messukylän Auto-osuuskunnasta. Sen tultua aikanaan mukaan Messukylän liikenteeseen kävi kilpailu niin kovaksi, että taksa aleni työmatkojen osalta 2 markasta 1 markkaan 50 penniin. Kun kuljettajat pitivät kovasti liikkeensä puolta, harmitti heitä eräs naishenkilö, joka aina kiireimpänä ruuhka-aikana tyrkytti maksua 1000 markan setelistä.

Kun niin suurta rahaa ei kiireessä ollut aikaa ryhtyä rikkomaan, oli pakko pyytää, että matkustaja suorittaisi maksun toisella kertaa.

Kun nainen jatkoi tätä menettelyään ilmeisesti vain päästäkseen ajamaan ilmaiseksi, kerättiin 5 ja 10 pennin lantteja sen kuljettajan laukkuun, jonka autossa nainen piti tapanaan kulkea. Kun nainen sitten taas tarjosi suurta seteliänsä, otti kuljettaja yllättäen sen vastaan ja luki naisen käteen ja helmaan valtavan röykkiön kolikoita. Lopuksi kuljettaja sanoi:

- Nyt kai Teilläkin riittää pientä rahaa ainakin vähäksi aikaa!

Voimaa 
liikkeen juurista

Tähän tapaan osuustoimintaliikkeen tuntemattomampi historia kertoo yhteistoiminnan kehityksestä.

Itse olen aina edustanut sitä kantaa, ettei kovin paljoa kannattaisi laittaa vastakkain pellervolaista ja edistysmielistä osuustoimintaa. Kotonakin oltiin aikoinaan sekä osuuskaupan että osuusliikkeen jäseniä. Isä toi kotiin edut toisesta ja äiti toisesta liikkeestä. Isompi Koskiseudun Osuuskauppa toimi ja toimii edelleen kirkonkylällä ja pienempi Jaalangan Osuusliike kotikylällä. Samaa suomalaista juurta ne molemmat edustivat, vaikka kilpailivatkin keskenään. Jälkimmäinen tosin joutui lopettamaan kovasti hiljentyneellä syrjäkylällä jo kauan sitten.

Nyt hätkähdin, kun huomasin, että omassakin perheessä sama perinne jatkuu ihan sellaisenaan. Teen suuremmat ostokset Järvenpäässä HOK-Elannolle kuuluvassa Prismassa ja hyvin toimivana lähimyymälänä on Tradekan ketjuun kuuluva paikallinen SIWA, jonne on Ykkösbonus-rinnakkaiskortti.

Nykyaikaa kuvaa se, että monessa perheessä on vielä kolmaskin eli Keskon kortti käytössä.

Osuustoiminta-lehti on halunnut säilyttää alkuaikojen gebhardilaisen ihanteen, mikä tarkoitti kansanliikkeen yhtenäisyyttä. Näin historialliset raja-aidat kerralla ylittävä HOK:n ja Elannon fuusio ei tullut yllätyksenä. Elanto tilasi tämän lehtemme toissavuonna omalle hallitukselleen; nyt fuusio ne tilaukset meiltä valitettavasti vei.

Tähän lehtemme näkökulmaan olemme tietoisesti halunneet ottaa mukaan myös uusosuustoiminnan. Toivottavasti myös perinteisen osuustoiminnan puolella osoitetaan sille ymmärrystä, jopa tukea. Itsemme ja juuremme hyvin tuntien osaamme antaa arvoa myös uusille yrittäjille yrityksen kokoon katsomatta.

Kansanliikkeen todellinen voima yhä löytyy pienistä, tavallisista ihmisistä, jotka toivovat parempaa tulevaisuutta omille lapsilleen. Liikkeen todellinen kasvu tapahtuu usein juuristossa maan alla, katseilta piilossa.

Maasta se pienikin ponnistaa ja aina sopivat keinot keksii, kun kovassa elämässä pärjäämisestä tulee kyse.