Osaaminen
Suomen tärkein kilpailuetu

Nettiliitteenä Pellervo-Seuran valtuuskunnan varapuheenjohtajan, Kajaanin kaupunginjohtajan Erkki Vähämaan pitämä puhe Pellervon Etelä-Savon ”Kasvuvoimaa osuustoiminnasta” -seminaarissa Mikkelissä 9. helmikuuta.

Vuonna 1844 syntynyt osuuskuntamalli on aikansa aatteisiin perustuva innovaatio, edelläkävijöiden ja uudistajien oppi. Se tarjoaa uusia, luovia ja kilpailukykyisiä ratkaisumalleja myös tämän päivän yhteiskunnan ongelmiin, hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisen ongelmiin.

Tarve toimintatapojen uudistamiseen on suurin julkisella sektorilla. Kunnallinen vallankäyttö on ollut kuin vaihtoehdotonta hiipimistä yksiöisellä jäällä. Kun uusiutumiseen liittyviä päätöksiä pitäisi tehdä, on se poliittisesti liian aikaista ja kun päätöksiä sitten aikanaan tehdään, on se taloudellisesti liian myöhäistä. Yhteiskunnallisella lähiavaruudella on tapana täyttyä sinkoilevista syytöksistä, rakentavia ehdotuksia ei sinkoile, vaan jauhetaan teesejä ja hoetaan fraaseja. Tarkoitusta, toimintaa, suuntaa ja tulevaisuudenuskoa ei luoda toistelemalla fraaseja.

Perinteisesti on kunnostauduttu silmien ummistamisessa ja ontuvien selitysten löytämisessä. Sulkemalla silmänsä on helppo päästä kauas. Sitran Antti Hautamäen toimittaman raportin ”Suomi uuteen nousuun – innovaatiot ja osaaminen huipputasolle” viesti oli: muutos on mahdollisuus, ei uhka.

Yrittäjyyttä ja vastuunkantoa

Ongelmana meillä ei niinkään ole globalisaatio, vaan hyvinvointiyhteiskunnan kasvavat kustannukset. Kansakuntamme on rikkaampi kuin koskaan historiansa aikana, mutta talousjärjestyksemme ydin on sellainen, että se vie aina kaikki rahat – se antaa yhä enemmällä yhä vähemmän. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei voida kunnostaa niin, että siihen aina vain lisätään uusia elintasosiipiä. Yhteiskunnan kustannuksia ei ratkaise kysyntä vaan tarjonta. Kysyntä ei luo tarjontaa, vaan tarjonta kasvattaa kysyntää. Mitä enemmän tarjotaan, sitä enemmän yhteiskunnan palveluja käytetään.

Ja kaiken lisäksi olemme onnistuneet luomaan maailman kalleimman itsepalveluyhteiskunnan. Onkin osattava arvioida, miten olemassa olevat suunnitellut palvelurakenteet joko mahdollistavat tai tukahduttavat kansalaisten omaa aktiivisuuttta hyvän elämän rakentamiseen. Passiivisuutta ruokkiva hyvinvointiajattelu kätkee tuhoisia miinoja. Ongelmalliseksi on tullut yksilön vastuun ja yhteiskunnan vastuun välinen suhde. Meidän on ylläpidettävä sellaista yhteiskuntaa, jossa jokainen kantaa enemmän vastuuta itsestään ja muista. Isänmaa selviää maapalloistumisen, väestön vanhenemisen ja työttömyyden haasteita yksilön vastuuta lisäämällä. Vastuu ei ole taakka, vaan mahdollisuus.

Suomalaiset ovat pyrkineet vaurastumaan viidellä tavalla: lottoamalla, perimällä, säästämällä, työtä tekemällä ja yrittämällä – näistä lottoaminen on aina ollut veikkauksen ohella suosituin tapa. Kuitenkin työn tekeminen on tylsä, mutta varma tapa vaurastua.

Mutta vaurastuaksemme oikealla ja kestävällä tavalla on yrittäjyyden ylistys vietävä yhä uudestaan ja uudestaan läpi koko suomalaisen yhteiskunnan. Siihen ylistykseen on nykyaikaisena yrittäjyyden muotona liitettävä osuustoiminnan ilosanoma.

Meidän onkin löydettävä merkityksellisiä eroja maailmassa, jossa ei enää ole merkittäviä eroja. Modernissa maailmassa aivan turhaan vanhanaikaiseksi leimattu osuustoiminta on merkityksellinen ero. Se on merkityksellinen ero siksi, että kaikkia ihmisten tarvitsemia palveluja ja niiden tuottamistapoja ei voida ratkaista vain suuruuden logiikalla, vaan myös pienuuden logiikalla. Yhteiskunnan kannalta suuruuden logiikka saattaa lopulta tulla kalliimmaksi kuin joustaviin paikallisiin verkostoihin perustuva pienuuden logiikka. Tätäkin tietä saattaa olla hyvä käydä.

Muutoksiin sopeutuja menestyy 

Yhteiskunnan ylläpito vaatii verotuloja, ja niitä voi syntyä vain talouskasvun, menestyvän yritystoiminnan ja korkean työllisyyden kautta. Ilman taloudellisesti kannattavia ja kilpailukykyisiä yrityksiä ei ole hyvinvointia. Yrittäjyyttä ei lisätä pelkästään yhteiskunnallisin toimin, vaan luomalla yhteisöön hyvä ihmisilmapiiri, joka kannustaa, mutta ei kadehdi – joka hyväksyy vaurastumisen mahdollisuuden. Aidossa yrittämisessä, kuten aidossa osuustoiminnallisuudessa, soi vapauden laulu ja siihen on aina liittynyt vaurastumisen näköala. Mutta ei saa unohtaa, että vauraana pysyminen on huomattavasti kovempi haaste kuin vaurastuminen. Tästäkin löytyy esimerkkejä myös osuustoiminnan pitkästä historiasta.

Kaikkinainen kateus yritystoiminnalla ansaittua vaurautta kohtaan heikentää koko yhteiskunnan kestokykyä, koska meidän on aina saatava kierrätykseen kaikki se taloudellinen ja henkinen pääoma, mikä tästä pienestä kansasta on irti revittävissä. Tämä kansa ei saa koskaan jähmettyä paikalleen eikä ainakaan paikalleen kateuden ja ahneuden väliin.

Juuri nyt yhteinen tehtävämme on etsiä vastausta kysymykseen: mihin perustuu kilpailukykymme kymmenen vuoden kuluttua. Selkein vastaus lienee, että se perustuu osaamiseen. Realistinen vaihtoehto ei ole palkkakilpailu Kiinan tai Intian kanssa, vaan realistinen vaihtoehto on osaamisen ja tuottavuuden nosto.

Vauraus ei synny pelkästään kovasta työstä, vaan myös siitä, että olemme toimissamme älykkäämpiä kuin muut – vauraus syntyy älykkyyden ekonomiasta. Kännykkäkauppias, joka luulee, että nuoriso ostaa kännykän vain puhumista varten, ei pärjää. Eikä yksikään kellokauppias kuvittele, että kelloja ostetaan vain sitä varten, että niistä näkee ajan. Kello, josta näkee vain ajan, on aika halpa, eikä siitä jää mitään katetta. Lisäarvo tulee jostakin muualta.

Toinen lisäarvon lähde on nopeuden ekonomia eli Abba-yhtyeen absoluuttisen edun periaatteen tunnusbiisi: ”Winner takes it all – voittaja vie kaiken” . Olosuhteisiin nopeimmin sopeutumaan kykenevä on paras. Voitto saavutetaan aina kilpailuedulla ja kilpailuetua pitää kehittää poikkeamalla tavanomaisuudesta.
Tekemisen meininkiä tarvitaan

Jokainen Suomen maakunta on täynnä väkeä, joka uskoo tietävänsä, miten asiat tehdään oikein. Se ei riitä, vaan meillä pitää olla myös kykyä nähdä, miten asiat tehdään uudella tavalla. Osaamme tuottaa viisaita raportteja raporttien perään, mutta monien asioiden muuttaminen on pääosin aloittamista vailla.

Lisäksi on hyvä muistaa, että nuoret ajattelevat eri tavalla kuin äijäsukupolvi, ja naiset ajattelevat eri tavalla kuin miehet. Nuoret tulevaisuuden tekijät ovat nähneet muutakin kuin metsää navetan takana, ehtineet kokea muutakin kuin katiskoja ja jotkut ovat jopa vetäneet muutakin kamaa kuin vain verkkoja.

Kunnan, osuuskunnan ja koko hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisen tarkoituksena ei kuitenkaan ole ainoastaan talouskasvun ja kilpailukyvyn turvaaminen. Pelkkä talouskasvu ja tuotannon lisääntyminen eivät tee ihmistä onnelliseksi. Vaikka onnen käsite voi tuntua tässä kovien muuttujien maailmassa kovin löysältä, niin perimmältään kaikessa politiikassa ja taloudenpidossa on kyse siitä, miten ihminen voisi olla onnellinen. Onnellinen ihminen on myös aina tuottavampi. Täällä ei olla myymässä paperia tai puhelimia, vaan hoitamassa puutarhaa ja kasvattamassa lapsia. Onnellisuus on yksi ihmiselämän tarkoituksista, ja oppi kestävästä kehityksestä tarkoittaa sitä, että osaamme herroiksi elämisen sijasta olla ihmisiksi.

Siksi meidän kannattaa toimia niin kuin hyvässä osuuskunnassa toimitaan eli pitäkäämme hyvää huolta itsestämme, sillä jos emme jaksa pitää huolta itsestämme, emme jaksa pitää huolta myöskään toisistamme.
Näin toimii edistyksellinen osuustoimintaväki.

Erkki Vähämaa

| Sivun alkuun |