Osuustoiminnasta valtti
WTO-neuvotteluihin
Kehittyvissä maissa pienehkökin tuottajien yhteenliittymä merkitsee mahdollisuutta ottaa paikalliset markkinat haltuun: kun yhdessä sopien jaetaan esim. torien myyntipäivät, ylitarjontaa tai hintoja polkevaa kilpailua ei synny niin helposti. Toisaalta niukemmankin tuotannon aikana ostajilla on kohtuullinen mahdollisuus saada tuotteita, jolloin myös paikallinen luottamus säilyy.
Maailman tuottajajärjestön kokouksessa hyvin organisoitu osuustoiminta nähtiin myös mahdollisuutena vastata ylikansallisten yhtiöiden haasteisiin. Kansainvälisissä kuvioissa tarvitaan vahvaa lobbausta, jonka avulla vaikuttaa WTO-neuvotteluihin. WTO:n koettiin liian herkällä korvalla kuuntelevan vain ylikansallisten yhtiöiden mielipiteitä.
Globaalissa maatalouskeskustelussa asetetaan monesti vastakkain tuettu eurooppalainen ja kehitysmaiden tuotanto. IFAP:ssa puheita kuunnellessa vahvistui käsitys, että vastakkain asettelu ei päde WTO-neuvotteluihin. Sillä korkeintaan yksittäistapauksissa maatalouskaupan vapauttamisen politiikka hyödyttää köyhien maiden köyhimpiä.
Naisetkin viljelevät
valuuttakasvia
Kehitysmaissa, joista viedään mahdollisimman paljon maataloustuotteita, kuten soijaa ja palmuöljyä, nämä ns. valuuttakasvit ottavat usein viljelyalaa maan omalta ruoantuotannolta. Oma tuotanto ei kehity, jolloin peruselintarvikkeista on joko pula tai niiden hinnat nousevat korkeammiksi kuin maailmanmarkkinoilta saatavien dumppauserien, jolloin niille ei ole kysyntää. Tässä oravanpyörässä maataloustuotanto taantuu entisestään ja riippuvuus tuontielintarvikkeista kasvaa. Tällöin maailmanmarkkinahintojen nousu ei vaikeuta pelkästään vähävaraisten perheiden ruoan saantia, vaan voi valuutan puutteessa aiheuttaa valtakunnallisen elintarvikepulan.
Kahvi on valuuttakasvi, jonka viljely on perinteisesti ollut miesten bisnestä – käytännön työt toki ovat usein olleet naisten vastuulla. Viime aikoina naiset ovat kuitenkin perustaneet omia kahviosuuskuntia, ja niillä on ollut myönteinen paikallinenkin vaikutus: naisten lisääntyneet tulot ovat kohentaneet heidän perheidensä asemaa sekä usein koko paikallistaloutta. Kahvi kilpailee harvoin pinta-alasta ruoantuotannon kanssa, työvoimasta kylläkin, mutta sitä yleensä riittää.
Nepalin vaikuttava
esimerkki
Bangkokin kokousväelle esiteltiin Nepalia, jossa osuustoiminnalla on varsin lyhyessä ajassa saatu paljon aikaan. Esimerkkinä kerrottiin osuuskunnasta, joka lainoitti jäsentensä maatalousinvestointeja, markkinoi tuotteita ja myi tuotantopanoksia mahdollisimman edullisesti. Lisäksi nepalilaishankkeissa panostettiin osuustoiminnan vetäjien ja tavallisten jäsenten viljely- ja taloustaitojen opetukseen sekä yleissivistykseen. Jäsenten koulutus on eri maiden osuustoimintaa yhdistävä tekijä ja koulutus myös selittänee monet menestystarinat.
Thaimaan osuustoimintaan eri maiden kokousedustajat perehtyivät laitoksella, joka vastaanotti, jatkojalosti (puhdisti, lajitteli, hioi, säkitti) ja myi jäsenosuuskuntien toimittaman riisin sekä välitti tuotantopanoksia. Useimmiten thaimaalainen osuuskunta toimii vain lainoittajana. Riisiosuuskunnan valttina oli mm. tuotteiden nopea vienti: osuuskunta sijaitsee jokisatamassa, josta alukset pääsevät parissa päivässä merisatamaan ja tuotteet maailmalle. Laivakuljetus on etu, sillä Thaimaan tiestö on ruuhkainen eikä sen kunto ole huippua.
Thaimaalaisten vieraanvaraisuus on maailmankuulua, mutta suomalainen osuustoimintanainen tunsi olonsa kiusaantuneeksi tilaisuudessa, jossa kolme naista tarjoili ulkomaisille vieraille kahvia polvillaan liikkuen. Tapa oli jotenkin ristiriidassa tasa-arvoisuutta esillä pitävän osuustoiminta-aatteen kanssa. Toisaalta, onhan sukupuolten väliseen tasa-arvoiseen kokoonpanoon meilläkin monien osuuskuntien hallinnossa vielä matkaa.
Käytin puheenvuoron eurooppalaisesta osuustoiminnasta. Keskustelua herätti erityisesti puhe osuustoiminnan brändistä ja ajatus siitä, että jäsentä hyödyttääkseen osuustoiminnan on oltava aidosti kannattavaa liiketoimintaa.
Tuottajaosuustoiminnan suuri haaste länsimaissa on viljelijöiden väheneminen ja tätä kautta osuuskuntien painoarvon heikentyminen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Monissa maissa on vaatinut suuria ponnistuksia saada lainlaatijat ymmärtämään, mistä osuustoiminnallisessa yritysmuodossa on kyse; ”rautalangan vääntämistä” tuntuu riittävän edelleen. Kansainvälinen yhteistyö on tarpeen näidenkin kysymysten ratkomisessa.
Ilona Alhoniemi
| Sivun alkuun |