kirjaimittain.gif (7478 bytes)

 


Yhdeksän satavuotiasta 2009

Kuusi osuuspankkia ja yksi paikallisosuuspankki saavuttavat tämän vuoden aikana sadan vuoden komean merkkipaalun. Puhelinosuuskunnista samaan vuosikertaan kuuluvat Laitila ja osuusmeijereistä Liminka.

Osuustoiminta-lehden keräämien tietojen mukaan yhdeksän osuuskuntaa täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Laajalla osuustoimintakentällä saattaa täyttäjiä olla joku enemmänkin, ja julkaisemme tiedon sen saatuamme.
Moni juhliva osuuskunta ei vielä tammikuussa ollut päättänyt tarkkaa juhlaohjelmaansa. Suonenjoen Osuuspankin toimitusjohtaja Antti Hult kertoi, että henkilökunnan ja hallinnon juhla pidetään 9.5. ja asiakkaiden kanssa juhlitaan kesällä juhlakonsertilla. Puolangan Osuuspankki pitää arvokkaan juhlatilaisuuden 20.9. Huhtamon OP juhlii Risto Ryti-salissa Huittisissa 19.4. ja Valtimon OP juhlii järjestämällä asiakkaille konserttitilaisuuden huhtikuussa.
Laitilan Puhelin Osuuskunnassa juhlitaan usein eri tavoin. Näyttävin tulee olemaan yleisölle avoin ohjelmallinen tilaisuus 22.4. Varsinaisen merkkipäivän läheisyydessä pidetään pienimuotoisempi perinteisempi juhla, kertoi toimitusjohtaja Jouni Parkkonen.

Vakuutusyhdistyksissä työn merkeissä

Tänä vuonnakin moni lähivakuutusyhdistys täyttää korkeita pyöreitä vuosia. Vanhin on tällä kertaa Närpiön Lähivakuutusyhdistys, 180 vuotta. Se kuten useimmat muutkaan yhdistykset eivät kuitenkaan isommalti juhli korkeaa ikäänsä, juhlavuosi sujuu työn merkeissä. Vuodet lasketaan paikallisten paloapuyhdistysten perustamisesta.
120 vuotta täyttävä Savonlinnan Puhelinosuuskunta SPY ja 90 täyttävä Pohjois-Karjalan Osuuskauppa PKO aikovat juhlia näyttävästi. SPY juhlistaa vuotta useilla eri tavoilla, mm. konserteilla. Ensimmäinen juhlatilaisuus oli tammikuussa. Myös PKO:lla on useita juhlatilaisuuksia. Henkilökunnan ja hallinnon kevätjuhla on 21.5. ja kesällä on nuorisokonsertti Ilosaaressa, perhe-picnic ja syksyllä sidosryhmäjuhla sekä asiakaskahvitus.
Sen sijaan esimerkiksi Metsäliitto, 75, ja Evijärven Osuusmeijeri, 80, juhlivat etupäässä työn merkeissä. Pieniä merkkivuosia alkaa olla nuorimmillakin, nykymuotoinen HOK-Elanto täyttää viisi vuotta
.

Antti Mustonen





| Sivun alkuun |