kirjaimittain.gif (7478 bytes)

 


Osuustoimintavaikuttajia taistelee paikastaan

Tänä keväänä suomalaiset valitsevat uuden eduskunnan kuten myös sata vuotta sitten. Monet tunnetut osuustoimintavaikuttajat taistelevat nyt paikastaan Arkadianmäellä.

Timo Kalli (kesk)

Anne Kalmari (kesk)

Erkki Tuomioja (sd)

Reijo Kallio (sd)

Erkki Virtanen (vas)

Ben Zyskowicz (kok)

Paula Risikko (kok)

Pirkko Ruohonen-Lerner (ps)


Pian paikkansa jättävässä eduskunnassa osuustoimintataustaisia kansanedustajia on ollut peräti 85. Edellisessä eduskunnassa 2003-07 osuustoimintayritysten johto- tai luottamustehtävissä toimivia löytyi vain 76.

Osuustoimintavaikuttajia on tällä hetkellä kaikissa muissa eduskuntapuolueissa paitsi vihreissä, kun konkari Osmo Soininvaara jätti edelliset vaalit väliin. Nyt hän on kuitenkin jälleen vaalitaistelussa mukana. Vihreillä on eduskunnassa 15 kansanedustajaa, joten kokemuksen puute on silmiinpistävää.

Yli puolet keskustan ja SDP:n kansanedustajista

Eniten ja monipuolisimmin osuustoiminnan johto- ja luottamustehtävissä karaistuneita kansanedustajia on keskustalla ja SDP:llä. Keskustalaisia on 28 ja demareita 23 (OT 2/07). Eduskuntaryhmien kokoon suhteutettuna keskustalaisista kansanedustajista osuustoimintavaikuttajia on 55 %. Sosialidemokraateista heitä on 51 %.

Vasemmistoliittolaisia ot-vaikuttajia löytyi kahdeksan (47 % kaikista) ja kokoomuslaisia 20 (40 %). RKP:stä heitä löytyi kolme (30 %) ja kristillisdemokraateista kaksi (29 %).

Nimekkäimpiä keskustalaisia hallintoihmisiä ovat Timo Kalli, Sirkka-Liisa Anttila, Anu Vehviläinen, Kimmo Tiilikainen, Anne Kalmari, Timo Kaunisto ja Jari Leppä. He kaikki ovat uransa aikana hoitaneet vähintään kahta luottamustehtävää ot-yrityksissä.

Keskustan ryhmäjohtaja Kalli on mukana Satamaidossa ja Metsäliitossa sekä aiemmin myös Valiossa. Monipuolisin tausta on keskisuomalaisella Kalmarilla viidestä luottamustehtävästä. Kaunisto on vaikuttanut Vakka-Suomen Osuuspankin hallituksessa ja aiemmin Laitilan Op:n johtokunnassa ja Munakunnan hallituksessa. Tiilikainen on toiminut Metsäliiton edustajistossa ja aiemmin Luomuleppis osuuskunnan hallituksessa.

Ministeri Anttilalla on osuuspankki- ja Pohjantähtitausta ja Anu Vehviläisellä osuuskauppa- ja osuuspankkitausta. Pääministeri Mari Kiviniemen taustalta löytyi vain Kalevan edustajiston jäsenyys.

Sosialidemokraateissa vakuuttavimmat osuustoimintataustat on Reijo Kalliolla, Anneli Kiljusella, Tuula Väätäisellä, Lauri Kähkösellä, Maarit Feldt-Rannalla ja Erkki Tuomiojalla. Myös varapaikalta eduskuntaan ponnistaneella Risto Kuismalla on kokemusta eri osuuskuntien hallintotehtävistä.

Tuomioja sai viime syksyksi markkinoille uuden kirjansa ”Viron Hannes Gebhardista” eli professori Jaan Tõnissonista, joka ei taipunut maassa vallan kaapanneiden kommunistien juoksupojaksi ja niin hänet murhattiin (OT 3/08). Demareiden monipuolisin kokemus on raumalaisella Kalliolla. Hän on toiminut osuuspankissa, Tradekassa ja Suomi-yhtiöissä.

Osuustoimintaväki arvostaa kokemusta

Kokoomuslaisia osuustoiminnassa mukana olevia ovat mm. Ben Zyskowicz, Paula Risikko, Ilkka Kanerva, Eero Akaan-Penttilä ja Jari Koskinen. Tyypillisiä tehtäviä heille ovat osuuskaupan tai keskinäisen vakuutusyrityksen luottamustehtävä. Jari Koskinen on toiminut Hämeenlinnan Seudun Osuuspankissa pankinjohtajana 1980-luvulla ja myöhemmin Hauhon Osuuspankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.

Vasemmistoliiton kansanedustajista pohjois-savolaisella Erkki Virtasella on monipuolisin osuustoiminnan kokemus. Hänellä on Tradekan lisäksi kokemusta myös osuuspankista ja Tapiolan alueellisesta neuvottelukunnasta.

Vasemmistoliittolaisilta löytyy osuustoiminnan luottamustehtäviä yleensä vain Tradekasta.

RKP:n edustajista Thomas Blomqvist on toiminut Raaseporin Op:n ja Mats Nylund Milkan hallinnossa. Kristillisdemokraattien Toimi Kankaanniemi on toiminut puolestaan Keskimaan edustajistossa.

Perussuomalaisissa toimivista kansanedustajista vain yhdeltä löytyi luottamustehtävä osuustoiminnasta. Hän on porvoolainen Pirkko Ruohonen-Lerner, joka istuu Osuuskauppa Oslan edustajistossa (OT 4/07). Uusina kansanedustajan paikkaa tavoittelevista ei löydy kootusti vertailukelpoista tietoa.

Mauno-Markus.Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

Useimmat jutussa mainituista kansanedustajista ovat tavoittelemassa huhtikuussa jatkokautta, mutta mukana on myös muutamia eduskunnan nyt jättäviä edustajia. Juttu on kirjoitettu siitä riippumatta, onko kyseessä eduskunnasta luopuva vai jatkokautta huhtikuussa tavoitteleva kansanedustaja.

| Sivun alkuun |