ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Vahdinvaihto


Erkki Sinkko (vas.) ja hänen
seuraajansa pörssikolumnistina
Nicholas Anderson.
Kuva M-M Karjalainen

Osuustoiminta-lehden pitkäaikaisimpiin avustajiin kuulunut pörssikolumnisti, filosofian tohtori Erkki Sinkko, 65, vaihtui toiseen sijoitusalan rautaiseen ammattilaiseen Nicholas Andersoniin, 54, helmikuussa.

Anderson tunnetaan aiemmin mm. pankinjohtajana Helsingissä, Pariisissa, New Yorkissa ja Singaporessa sekä Kuntarahoituksen toimitusjohtajana 1991 - 2001. Suomessa hän on työskennellyt OKO:ssa ja Postipankissa sekä nykyisin SEK:n Helsingin toimiston johtajana. Tänä keväänä hän on julkaissut yhdessä Jorma Tuhkasen kanssa laajan kirjan "Järkevän sijoittamisen perusteet".

Erkki Sinkko on taustaltaan äidinkielen ja historian opettaja Nurmeksen Yhteislyseossa ja Vaalan lukiossa. Perniön lukiossa hänen sijoitusharrastuksensa oli edennyt jo niin pitkälle, että hän innosti myös oppilaitaan sijoittamaan. Heistä kymmenistä tulikin myöhemmin aikuisena pörssimiljonäärejä. Mummonmarkan aikana ja etenkin Nokiaan luottaen se oli nykyistä selvästi helpompaa.

Väitöskirjansa Sinkko teki Suomen ja Venäjän lehdistösuhteista Tampereen yliopistossa vuonna 1976. Vuonna 1988 hän teki hypyn tuntemattomaan jättäen varmat opettajan työt ja ansiot heittäytyen päätoimiseksi pörssikolumnistiksi ja sijoittajaksi. Sinkkoa ei ainakaan Osuustoiminta-lehden reilun 12-vuoden kokemuksen mukaan koskaan ole syytetty kurssimanipulaatiosta, vaikka hän on sekä kommentoinut pörssiyrityksiä että sijoittanut itse samanaikaisesti. Muutamia lieviä moitteita on tullut lähinnä siitä, että suositukset ovat olleet painottuneesti ostosuosituksia ja vihjeet myynneistä suhteellisen harvinaisia. Sinkolla onkin ollut pohjalla maanomistajafilosofia: kauppa tarkoittaa ostamista eikä myymistä.

Rohkea elämänuran vaihdos kannatti vuosia myöhemmin. Sinkon perheen sijoitussalkku on nyt karttunut jo 18 miljoonan markan eli yli kolmen miljoonan euron arvoiseksi. Osinkojakin kertyy yli 100.000 euroa vuodessa. Kesällä 1971 hän oli aloittanut kaiken tyhjältä pöydältä. Hänen vanhempansa olivat siirtokarjalaisina menettäneet sodassa arvokkaan omaisuutensa, maat ja talot Räisälässä.

Erkki Sinkon pitkä ja vaiheikas ura pörssikolumnistina päättyi, kun hän kirjoitti edelliseen numeroomme viimeisen kolumninsa. Nicholas Anderson puolestaan aloittaa kolumnistina tässä numerossa, otsikolla "Hajauttamisen ja hintatietoisuuden aika". -M-M.K.

Lue lisää  

| Sivun alkuun |