kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Aatteen arvo
ei saa unohtua

Tuottajien on muistettava arvostaa osuuskuntiaan, jotka tarjoavat heille arvokkaita palveluita. Samalla osuuskuntien on pidettävä aina huolta omistajiensa taloudellisesta hyvinvoinnista, tähdensi Pellervon valtuuskunnan varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa.


VAIKUTTAVUUTTA LISÄÄ!
Tiina Linnainmaa katsoi, että tuoreet tutkimustulokset antavat aiheen selvästi kehittää osuustoiminnasta tiedottamista eri ihmisryhmille.
Vanhatkin jäsenet tuottajakentällä turhan usein pitävät itsestään selvyytenä osuustoiminnan arvoja ja etuja. Asioita kannattaisi kerrata ja keskustella niistä enemmän.
Kuva Tapani Lepistö
– Osuuskuntien ja Pellervo-Seuran on pikaisesti lisättävä osuustoiminta-aatteen tiedottamista ja kertausta kaikille osuuskuntien jäsenille. Sillä tavalla tämä hieno yrittämisen ja omistamisen malli saadaan siirtymään sukupolvelta toiselle.
Linnainmaa kummasteli tietoja, joiden mukaan tuottajien piirissä on tuottajaosuustoiminnan arvostus laskenut jopa alemmaksi kuin kuluttajaosuustoiminnan arvostus.
Hän arvioi arvostuksen laskun johtuvan siitä, että osuuskuntien palvelut ja toimintamallit ovat tulleet tuottajille ikään kuin itsestään selviksi. Jo vuosia on myyty maito osuusmeijeriin, siat ja sonnit Lihakuntaan, puut Metsäliitolle. Rahat laitetaan osuuspankkiin ja vakuutus otetaan Lähivakuutuksesta, koska niin on aina tehty.
– Suurin purnauksen aihe saattaa olla maito-auton sopimaton tuloaika. Ei huomata ajatella ja arvostaa sitä, että maitoauto todella tulee joka toinen päivä, tai teuraspossuerä lähtee viikon sisällä ilmoituksesta.
Hän muistutti, että osuuskunnan ansiosta tuottajan ei tarvitse kantaa huolta tuotteidensa myynnistä pahimmillaan neljän kuukauden välein. Lisäksi osuuskunnan muut palvelut ovat jäsenille paljon edullisempia kuin vapailla markkinoilla.

Tuottaja tarvitsee tilinsä

Tuottajien vastuun lisäksi Linnainmaa muistutti myös kolikon toisesta puolesta: tuottajalle maksettavasta hinnasta ei sovi tinkiä.
– Sellaista tilannetta ei saa tulla, että osuuskunta julistaa loistavaa tulosta, ja samalla omistajat kärsivät heikosta kannattavuudesta huonon tuottajahinnan takia. Tuottajahinta ei osuuskunnassa ole rasite, eikä hinnankorotus tuottajalle maksettuna ole lisäkustannus.
Linnainmaa otti esille myös luottamushenkilöiden vastuun.
– Hallinnon on osattava hoitaa yritystä niin, että se menestyy hyvin, mutta että samalla tuottajaomistaja saa tuotteilleen riittävän hinnan, mainitsi Linnaimaa, joka on hämeenkyröläinen tuottaja, Osuuskunta Länsi-Maidon hallintoneuvoston jäsen ja MTK:n valtuuskunnan varapuheenjohtaja.
Tiina Linnainmaa palautti mieleen Suomen osuustoiminnan äidin, Hedvig Gebhardin, joka halusi osuuskuntien hallituksiin lisää naisia. Yli sadan vuoden jälkeen toive on yhä ajankohtainen.



| Sivun alkuun |