ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Keveneekö verotus?

Hallitus on vaihtunut, osingot jaettu ja talven väliaikatulokset julkistettu. Osakesäästäjät kohdistavat tiukan katseen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkariseen. Hän on heti ottanut työpöydälle valtionyhtiöiden aseman ja yritysten verotuksen.

Alku ei näytä huonolta. Pekkarinen lupaa korostaa valtionyhtiöiden riippumattomuutta, mutta ei vielä halua sanoa, mihin niiden johtokeskus perustetaan. Ei välttämättä kauppa- ja teollisuusministeriöön.

Kansainvälinen verokilpailu ei salli Suomen yritysverotuksen kiristämistä, eikä oikein osinkoverotuksenkaan. Varsinkin pienten yritysten verotaakkaa on tarkoitus keventää - niitähän pörssissä riittää.

Osakesäästäjiä pelotellaan osinkojen paluulla osinkojen kaksinkertaiseen verotukseen. Saattaa onnistua, jos varallisuusvero poistetaan.

Joka tapauksessa pörssiyhtiöt jo nyt varautuvat osinkojen verotuksen kiristämiseen. Esimerkiksi Alma Media, Aspo, Janton, Kemira, Metso, Outokumpu, SanomaWSOY, Stora Enso, Talentum ja Instrumentarium maksoivat viime vuodelta osinkoa enemmän kuin voittoa oli kertynyt.

Siis varantoja tyhjennetään. Ylisuuria osinkoja ehditään maksaa vielä tältä ja ensi vuodelta.

Huomio, huomio, hyvät lukijat! Kaikilla pörssiyhtiöillä ei ole mistä jakaa. Jos aiotte ostaa pörssiosakkeita ja kahmaista vielä kahdet muhkeat osingot, varmistukaa että yhtiön taseessa on runsaasti jakamattomia voittovaroja.

Tiedot saatte kätevimmin yhtiöiden kotisivuilta. Toki painettu vuosikertomus ja osavuosikatsauskin auliisti lähetetään.

Vältä velkaista

Jakamattomia voittovaroja on valmiina monen vuoden osingonjakoon esimerkiksi Amerilla, OKO:lla, Sammolla, Stockmannilla, Fiskarsilla, UPM-Kymmenellä, Nokialla, Orionilla ja SanomaWSOY:llä.

Vahvaa tasetta osakesäästäjät arvostavat. Kun taseen omavara ylittää 40 prosenttia, ollaan kestävällä pohjalla. Jos omavara ylittää 90 prosenttia, niin kuin Leo Longlifella, voi jo kysyä, eikö kasvu enää kiinnosta.

Gearing on ehkä vielä parempi yrityksen varallisuusmittari kuin omavara. Gearing ilmoittaa, kuinka paljon korollista vierasta pääomaa on omaan pääomaan verrattuna. Nyrkkisääntö: kun luku on alle nolla, yhtiö velaton, mutta +100:ssa alkavat hälytyskellot soida.

Otetaan joitain kovia gearingeja vuoden 2002 tilinpäätöksistä: TietoEnator +13,6, Aspo +9,2, Elcoteq -0,1, Finnair +3,1, Ilkka -5,6, Nokia -61,0, Orion -9,1, Stockmann -3,4, SysOpen -62,0, Tieto-X -52,8, Tamfelt -22,3,

Itse arvostan korkealle kaikenlaisen omaisuuden, jota pörssiyhtiöstä löytyy. Siis kassa, tehdaskiinteistöt, asunnot, metsät, koneet, patentit, tuotemerkit ja sijoitukset toisiin yrityksiin ovat kullanarvoisia suhdanteen tasaajia. On jotain puskuria, kun itse pääliiketoiminta ei jostain syystä vedä.

En ollenkaan pidä siitä, että pörssiyhtiöt myyvät sellaisiakin kiinteistöjä, joissa itse toimivat. Kuulemma oma pääoma ei tuota niissä tarpeeksi. No, siinäpähän maksavat kovia vuokria kiinteistösijoitusyhtiöille ja eläkelaitoksille.

Ehkä kannattaa ihan soittaa yritysten sijoittajasuhteiden hoitajille ja kysyä, mitä arvokasta omaisuutta yhtiöllä on ja millaisiin arvoihin se on pantu taseisiin. Olen havainnut, että asiallisiin kysymyksiin saa hyvät vastaukset. Puheluun kannattaa valmistautua huolellisesti, että kallis aika ei tuhraantuisi jonninjoutavaan jutusteluun (silläkin on oma paikkansa ja aikansa).

Oma perheeni ei ole sijoittanut penniäkään Stora Ensoon sen jälkeen, kun se möi vesivoimalansa ja Suomen-metsänsä pois. En myöskään pidä ollenkaan siitä, että Kesko möi Helsingin Katajanokan pääkiinteistönsä.

* Analyytikkojen lempisanat p/e (price/earnings) ja efektiivinen osinkotuotto joutavat romukoppaan. Niistä ei ole yrityksen arvon mittareiksi.

Kumpikin pohjautuu edellisen vuoden osakekohtaisiin tuloksiin, siis melko kaukaiseen historiaan. Seuraavia tuloksia ja osinkoja ei pysty kukaan ennustamaan.

Sen sijaan tase on vakaampi. Kernaasti näkisinkin pörssilistalla sarakkeen, joka ilmoittaisi montako prosenttia päivän pörssihinta on osakkeen tasearvosta.

Sangen monia yhtiöitä myydään vahvalla alennuksella eli alle osakkeen omaisuusarvon. Alepapereita ovat muun muassa sellaiset tunnetut yhtiöt kuin Aspocomp, Atria, Finnair, Fortum, Kemira, Kesko, Olvi, Raisio, Rautaruukki, UPM-Kymmene ja Wärtsilä!

Voitto viehättää

Benefon on todistanut, että runsasta omaisuutta syömällä ja myymällä voi keplotella kymmenenkin vuotta ilman voitollista toimintaa.

En pidä yksittäistä tappiollista vuotta pahana. Tekevälle sattuu. On ehkä tullut tehtyä väärä sijoitus, joka halutaan heti pyyhkäistä pois silmistä ja taseesta. Sonera ja Elisa tekivät juuri näin perääntyessään Saksan-bisneksestä.

Sen sijaan vuosia jatkuvaa tarpomista nollan molemmin puolin ei varmaan kukaan hyväksy.

Hyppäsin viime kesänä pois Roclasta, kun hommasta ei tuntunut tulevan valmiimpaa. Nyt seuraan silmä tarkkana Honkarakennetta - maukas karjalainen pitopöytä ei vuositolkulla käy osingon korvikkeesta.

Olen henkisesti valmis luopumaan Honkarakenteen osakkeista - niin karjalainen kuin syntyjään olenkin.


Erkki Sinkko

| Sivun alkuun |