Osuuskunnat erityisryhmien työllistämisen välineenä

uroopan unioni korostaa nykyisissä ohjelmissaan erityisesti työllistämisvaihtoehtojen merkitystä syrjäytymisen vastaisessa taistelussa. Syrjäytyminen on usein monivaiheinen ja pitkä eriarvoisuutta lisäävä prosessi yhteiskunnassa.

Jos henkilön kilpailuedellytykset työmarkkinoilla ovat huonot, hän voi helpommin syrjäytyä työelämästä. Erityisen uhattuina ovat ryhmät, jotka haitan tai vamman vuoksi usein ovat alikoulutettuja. yömarkkinoiden luonteen muuttuessa (vrt. epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen) yhä suurempi osa väestöstä joutuu kohtaamaan työttömyyden jossakin elämänsä vaiheessa.

Suurella joukolla ihmisiä on vaikeuksia päästä takaisin työelämään. Työttömyys tai työttömäksi joutuminen aiheuttaakin turvattomuutta useimmille työikäisistä. Sosiaalisen syrjäytymisen ja sosiaalisen integraation kannalta keskeisiä ovat olleet 1990-luvulla syntynyt pitkäaikaistyöttömyys ja nuorten korkea työttömyysaste.

uomen liittyminen EU:hun vuoden 1995 alussa mahdollisti osallistumisen erilaisiin kehittämisohjelmiin. Esimerkiksi Employment -yhteisöaloitteet edistävät työllisyyttä; ohjelma on suunnattu henkilöryhmille, joilla on erityisiä vaikeuksia työmarkkinoilla. Ohjelman tavoitteena on parantaa työmarkkinoiden toimivuutta ja kansalaisten osaamista. Employment -projekteja rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto yhdessä kunkin osallistujamaan kanssa. Suomessa ohjelman toimeenpanoa koordinoi työministeriö.

Erityisryhmien tukemiseen on EU:ssa perustettu ohjelma. Siinä on korostettu esim. vammaisten henkilöiden oikeutta työhön. On myös painotettu jäsenmaiden vammaisjärjestöjen osallistumista päätöksentekoon. Tarkoituksena on vaikuttaa jäsenmaiden lainsäädäntöön, jotta vammaisille henkilöille saataisiin tasavertaiset yhteiskunnalliset mahdollisuudet. Tavoitteena on saada vammaisten työllistyminen suhteessa samalle tasolle kuin muun väestön.

Työnantajien usein varauksellinen suhtautuminen vammaiseen työnhakijaan heijastelee yhteiskunnassa vallitsevia arvoja. Tehokkuus, monipuolisuus, jaksaminen, nopea oppimiskyky ja itsenäisyys ovat keskeisiä 2000-luvun alun arvoja, joita on tutkimuksissa voitu todeta esiintyvän aiempaa yhä laajemmissa väestöryhmissä. Arvot ovat laman aikana ja sen jälkeen jatkuvasti koventuneet. Näin esim. vammaisten esteet työmarkkinoille siirtymiseen eivät ole vähentyneet.

rityisesti työläisammatteihin kuuluville 45-vuotiaille miehille kasautuvat vähäisen ammattikoulutuksen, työkykyä heikentävien sairauksien ja työttömyysjaksojen lisäksi myös taloudelliset ongelmat. Iän mukaan tapahtuvasta diskriminoinnista on tulossa työmarkkinoilla yhä laajeneva syrjäytymiseen johtava tekijä. Työstä syrjäytyminen johtaakin helposti vaikeaan kokonaisvaltaiseen taloudelliseen syrjäytymiseen. Työttömiksi syrjäytyneet/ syrjäytetyt ovat 1990-luvulta lähtien monesti ottaneet itselleen vastuun työllistymisestään. Eri puolilla Eurooppaa on syntynyt erilaisia, työttömien oma-apuhankkeita ja kolmannelle sektorille sijoittuvia taloushankkeita. Yhteiskuntateoreettisesta näkökulmasta tutkittuna työttömien kokoontuminen, oma-apuryhmien muodostuminen, uudet hankkeet ja uusi aktiivisuus kertovat taloudellista turvallisuutta laajemman sosiaalisen turvallisuuden hakemisesta. Hankkeissa on tuotannollisuuden sijasta - tai ainakin sen ohella - keskeistä sosiaalisuus.

ankkeet nähdään keskustelussa uusina sosiaalisina innovaatioina. Työelämässä kaivataan uusia areenoita, joilla syrjäytyneet voivat työskennellä tuottavasti ja mielekkäästi. Esim. eri vammaisjärjestöjen työllisyysprojekteissa on ollut kyse juuri tästä. Olisiko esim. työosuuskunta vaihtoehto työelämästä syrjäytyneille tai syrjäytetyille? Tähänastisen tiedon valossa työosuuskunnan jäsenyys on usein muodostunut tehokkaaksi syrjäytymisen estäjäksi, sillä se voi antaa elämälle kiintopisteen ja yksilölle mahdollisuuden auttaa itse itseään.

Työosuuskunnat toimivat usein aloilla, joilla tehdään ns. pätkätöitä. Osuuskunnan jäsen hyötyy työstä, koska niiltä päiviltä, joille työtä ei ole tarjolla, on mahdollisuus saada työttömyyspäivärahaa. Lyhyetkin, mutta toistuvat työsuhteet mahdollistavat ammattitaidon ylläpitämisen.

Työosuuskunnat ovatkin pystyneet arviointitavasta riippuen työllistämään 10.000 - 25.000 suomalaista. Heistä pääasiallisen toimeentulonsa osuuskunnan kautta saa noin 4.000. Toisaalta on otettava huomioon sekin, että työnantajat mahdollisesti jättävät solmimatta vakituisia työsuhteita, jos osuuskuntien kautta voi saada helposti tilapäistä työvoimaa. Työosuuskuntien merkitys kansantalouden kokonaisuudessa on toistaiseksi edelleenkin hyvin marginaalinen.

U:n komissio siis ylläpitää keskustelua tarpeesta saada ihmiset siirtymään sosiaaliturvavetoisesta elämästä palkkatyövetoiseen elämään. Hyvinvointiriippuvuudesta kuljetaan kohti markkinariippuvuutta - tai ainakin toivotaan niin. Suuntauksen paradoksaalisuus on siinä, että samaan aikaan puhutaan työn loppumisesta.

EU:lla on ainakin kaksi syytä saada ihmiset takaisin työhön. Ensinnäkin kansallisvaltioiden talous ei näytä kestävän suuren työikäisen ja -kykyisten väestönosan elättämistä supistuvan, joskin tehokkaan työtätekevän kansalaisluokan rinnalla. Toinen uudempi ja korostuneempi perustelu on sosiaaliturvan passivoiva vaikutus. Palkkatyö nähdään entistä keskeisempänä yhteiskunnan integroitumisen väylänä. Vammaisten mahdollisuudet integroitua työelämässä, vaikkapa esim. Kuurojen liiton työasiamiesten avustuksella lienee vieläkin keskeisempi tavoite yksittäisen työnhakijan näkökulmasta arvioituna.

Professori Juhani Laurinkari johtaa Kuopion yliopiston 
sosiaalipolitiikan ja sosiaalitalouden laitosta sekä 
sen yhteydessä toimivaa erillistä yliopiston 
Vammaistutkimuslaitosta.
 Hän on kirjoittanut n. 140 erilaajuista osuustoimintaa 
käsittelevää tekstiä  ja on koulutukseltaan sekä 
talous- että yhteiskuntatieteen tohtori.

| Sivun alkuun |