Muutoksen hahmottaminen

ellervo-Seuran aiemman toimitusjohtajan Samuli Skurnikin väitöskirja suomalaisen talousmallin murroksesta on ollut viime aikoina paljon julkisuudessa. Hän on pureutunut sillä tavoin talouden muutokseen ja ihmisiin sen pyörteissä, että se on herättänyt kiinnostusta laajalti: joko löytyy joku, joka osaa kokoavasti selvittää, missä koskessa Suomen kansa on viimeiset ajat lasketellut. Mikä on ollut suunnitelmana? Missä nyt olemme ja mihin olemme menossa?

On kyselty, että onko Suomella oikeasti kansallista liikkumatilaa, kaivaako joku kunnolla esiin osuustoimintapohjaisen talouden kolmannen tien ja tarjoaa sitä tosissaan osaksi suomalaista markkinatalouden mallia. Voiko kansallisuudella olla merkitystä globaalitaloudessa? Voidaanko taloudessa edelleen asettaa kansallisuusaate liberalismin rinnalle, ehkä joskus jopa sen edelle? Voiko juuri osuustoimintaan tiivistyä tasoittava voima liberaalille markkinataloudelle?

kurnikin lähtökohta on havainnossa, että Suomen taloudessa on tapahtunut parin vuosikymmenen aikana syvä rakenteellinen murros. Se on kansainvälisesti ainutkertainen: kun Suomi oli vielä 1980-luvulla koordinoitu markkinatalous, se on nyt harpannut nopeasti - ja osin sekasortoisissa merkeissä - kohti liberaalia markkinataloutta. Kehittyneiden markkinatalousmaiden ryhmässä ei ole viime vuosikymmeniltä yhtään tapausta, jossa kansallinen talousmalli olisi muuttunut samalla tavalla aivan toiseksi. Voidaan puhua syvällisistä laadullisista muutoksista talouden toimintaympäristössä. Se vaikuttaa paljon myös siihen, miten eri ilmiöt nähdään ja miten niitä voidaan ja osataan tässä muuttuneessa tilanteessa tulkita. 

Jopa erittäin hyvin informoitujen henkilöiden hahmottamiskyky on osoittautunut usein vajavaiseksi näin suurten muutosten edessä. Valtiollisella päätöksenteolla ei ollut aina selvillä, mihin ollaan menossa ja mitä lopulta tavoitellaan. Vaatii jälkikäteenkin ponnistelua rakentaa kuvaa siitä, mitä on tapahtunut ja mitä se on merkinnyt.

alous on muuttunut ja muuttuu vastakin, mihin osuuskuntien hallinnossa on varauduttava. Mutta perustavaa laatua olevien muutoskohtien tunnistaminen on aina kova paikka. Useinhan vasta taloushistoria lopullisemmin selittää ja tekee ymmärrettäväksi ilmiöt ja niiden merkityksen. Yrityksiä vain ei johdeta yrityshistorioissa, vaan joudutaan ennakoimaan tulevaa, jotta tuotteet ja palvelut menevät kaupaksi. Reseptejä löytyy, kun etsii. 

Pellervossa Tammen seminaarissa 27.5. puhuneella Timo Laatusella oli seuraava resepti: epäjatkuvuuden kautena hullu on parempi opas kuin viisas. Viisashan elää menneisyyden loogista maailmaa, johon ei ole paluuta. Mutta siitä vapautunut hullu voi jo nähdä uutta. Ongelma vain on, kuka hulluista on oikeassa, koska sen osoittaa vasta tulevaisuus. Varmaa on vain, ettei ainakaan niin käy kuin viisas sanoo.

Osapäivähulluus voikin olla paikallaan tulevaisuuden edessä, mutta opinnot, kurssit, lukeminen ja keskustelut avaavat mieltä.

kurnikin tutkimus vahvistaa sitä mielikuvaa, joka on toki ollut hahmollaan jo aiemmin, että osuuskunnat ja niiden hallintohenkilöt ovat pääsääntöisesti varsin hyvin onnistuneet työssään viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Kun kerran koko talousmalli on muuttunut ja muutoksen keskellä ovat pahimmassa paikassa olleet nimenomaan ne toimialat, joilla osuuskunnilla on vahvin asema, osuustoiminta on pystynyt kehittymään ja uudistumaan. 

Usein osuustoimintayritykset ovat vieneet läpi yhtä aikaa rankkoja rationalisointeja, suuria investointeja, uutta opiskellen kehittäneet liiketoimintamallejaan ja omaa jäsensuhdettaan. Ehkä kaikkein tärkeintä on ollut, että ajattelutapoja on pystytty muuttamaan uuteen aikaan sopivaksi. Vanhasta on säilytetty osuustoiminnan kova ydin eli jäsenomistus ja jäsenpalvelu. Kaikki muu on ollut pohdinnassa ja sopeutuksessa. 

Eri toimijat ovat reagoineet muutokseen eri tavoin ja vähintäänkin eri aikatauluilla. Näin suuri muutos ei ole voinut tapahtua ilman natinaa yritysten sisällä ja yritysten välisissä yhteistyösuhteissa.

Menestyneimmät ot-yritykset aloittivat syvälliset pohdinnat ja toimintatapojen muuttamisen jo ennen 1980-luvun loppua. Osa kriisin pakottamina, osa varautui hyvän sään aikana. Tällaiset yritykset olivat kovassa vedossa 1990-luvulla. Tässä ei voi olla lainaamatta jälleen Timo Laatusta, joka totesi, että on etuoikeus joutua kriisiin ensimmäisenä, hyvänä aikana, muita ennen. Silloin on taas jo terässä, kun yhteiset kovat ajat koittavat.

suustoiminta-aiheiselle tutkimukselle on muutenkin kysyntää. Osuustoiminnan neuvottelukunnan ideoima, Suomen Kulttuurirahastoon perustettu Osuustoiminnan tutkimusrahasto jakoi helmikuussa apurahoja osuustoimintatutkimukselle. Meillä on lupa odottaa lisää osuustoimintaa koskevaa tietoa, näkemyksiä ja keskustelua. 

Tarvitaan riittävä määrä tutkijoita ja riittävän monipuoliset tutkimusaiheet. Siten osuustoiminta saa myös tieteen piirissä aseman, joka tukee sen mahdollisuuksia olla jatkossakin mukana Suomen kehitystarinaa rakentamassa.

Sami Karhu
sami.karhu@pellervo.fi

| Sivun alkuun |