Kiinnostavia lyhytvideoita tarjolla osuustoiminnasta  

Pellervon Päivässä 2011 yritettiin turhaan näyttää englantilaisten tekemää hienoa lyhytvideota osuustoiminta-ajattelun leviämisestä maailmalle, mutta hotellin ääniyhteys ei ratkaisevalla hetkellä toiminutkaan.

Bob Dylanin
tunnettuun lauluun ”Blowing in the Wind” sovitettu nätti tarina on katsomisen arvoinen, eikä se toimi ilman ääntä ja musiikkia. Video kuitenkin avautuu kiinnostuneille YouTubesta alla olevasta nettiosoitteesta.

Samasta osoitteesta löytyy myös peräti 142 muuta osuustoiminta-aiheista lyhytvideota. Niiden joukossa on muutamia kansainvälisesti kiinnostavia helmiä suomalaisillekin.

Sosiaalinen eetos välittyy

The Cooperative Groupin tuottamat videot kertovat mm. brittiläisen osuustoiminnan viime vuosien vahvasta nuorisotyöstä, Oxfordiin perustetusta suositusta pyöräkorjaamo-osuuskunnasta, osuustoiminnan ympäristötyöstä ja kehitysavusta. Siellä kerrotaan mm. puhtaan veden turvaamisprojektista Afrikassa sekä taistelusta maailman köyhyyttä vastaan.

Suosituin videoista on otsikoitu raflaavasti: Join the Revolution (Yhdy vallankumoukseen!). Sitä oli toukokuun lopulla katsottu jo noin 41 000 kertaa. Sen sisältö kertoo kuitenkin osuustoiminta-ajattelun evoluutiosta vuodesta 1844 alkaen enemmänkin kuin revoluutiosta eli vallankumouksesta. Joku katsojista näyttää purnanneen, ettei osuuskaupasta ostaminen hänen mielestään mitään revoluutiota ole.

Mukana videoissa on myös Burmassa tehty lyhytfilmi siitä, miten osuustoiminta vaatii maahan demokratiaa, vaikka se siellä voikin olla hengenvaarallista. Niinhän se on ollut arabimaissakin tänä keväänä. Kampanjavideoihin kuuluu myös Englannin osuustoiminnan ajama nuorten äänioikeusikärajan alentamistavoite 16 vuoteen.

Osuustoimintaliikkeen sosiaalinen eetos on näissä videoissa vahvasti mukana ja se välittyy katsojille.

Myös kansainvälisesti vähemmän kiinnostavia aiheita on mukana, esimerkiksi paljon osuuskaupan työntekijöiden ja jäsenten haastatteluja. Mukana on myös filmi kaupan osuustoiminnallisen brändin mittavasta uudistamisesta muutamia vuosia sitten.

Videot avautuvat seuraavasta osoitteesta, kirjoita se oman nettiselaimesi haetuksi osoitteeksi:
http://www.youtube.com/watch?v=rCVV_hRJ2WA

The Cooperative Croupin nettisivut löytyvät osoitteesta www.co-operative.coop.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi


| Sivun alkuun |