Oma kahvila työllistää nuoret kesäksi

Amanda Tuukkanen mittaa jauhoja makoisaa porkkanapiirakkaa varten. Ilmassa on jännitystä, sillä kymmenen nuoren perustama osuuskunta avaa hetken päästä oman kahvilan Tampereen Hämeenpuistoon.

Kuva Ari Korkala

POUTAA LUVASSA.
Kesäkahvilan avajaispäivä on hyörinää täynnä. Amanda Tuukkanen (oik.) ja Janita Saarinen viimeistelevät herkkuja tarjoilukuntoon.

Kesäkahvila Poudan perustajat ovat työttömiä 16–24-vuotiaita tamperelaisia, jotka etsivät omaa urapolkuaan. Osuuskunta tarjoaa heille kesätyötä, mutta myös uusia eväitä työelämää varten.
”Osuuskunnan perustaminen oli yllättävän helppoa. Pelkäsin kovaa paperisotaa, mutta niin ei käynytkään”, osuuskunnan hallitukseen kuuluva Tuukkanen (21 v.) kertoo.

Tärkeimmät vaiheet olivat perustamisasiakirjojen laatiminen ja toimittaminen kaupparekisteriin, sääntöjen kirjoittaminen ja hallituksen valitseminen. Ja tietysti nimen keksiminen kahvilaa pyörittävälle osuuskunnalle. Nimeksi valikoitui Osuuskunta Confici.

Asiakkaille nuoret haluavat tarjota parasta osaamistaan. Valtaosa tarjottavista leivotaan itse. Valikoimaan kuuluu piirakoita, toasteja, vohveleita sekä tietysti kahvia ja virvokkeita.

Aukioloajoissakaan ei kitsastella. Pouta on auki seitsemänä päivänä viikossa kello 9–19. Tarkoitus on jatkaa elokuun loppuun.

Kaupunki tarjosi tilaisuuden

Nuoret eivät lähteneet perustamaan yritystään tyhjästä. Tilaisuuden tarjosi Nuorten verkostotyöpaja yhteistyössä Idema Oy:n ja Tampereen seudun osuustoimintakeskuksen kanssa.
Kaupungin pyörittämä Verkostotyöpaja tarjoaa nuorille työkokeiluja, joissa he saavat kokemusta itseään kiinnostavalta alalta. Yrityskouluttaja Idema puolestaan valikoitui yhteistyökumppaniksi, koska se on aiemminkin järjestänyt kesäkahvilatoimintaa.

”Kaupunki kuuli siitä ja otti yhteyttä, koska meillä on käytännön kokemusta työstä nuorten parissa”, mainitsee valmentaja Janita Saarinen Idemasta.

Keväällä valmennettiin

Idema opasti nuoria keväällä yrittäjiksi. Valmentajat eivät vieroksu myöskään käytännön työtä, sillä esimerkiksi avajaispäivänä 8. toukokuuta Saarinen hääri mukana tiskin takana.
Osuustoimintakeskus jakoi nuorille oppia ot-yrittäjyydestä. Amanda myöntää, että osuustoiminta oli hänelle melko uusi asia.

”Tiesin siitä vain sen, mitä oli puhuttu yhteiskuntaopissa. Nyt osuustoiminnasta ja yrittäjyydestä on tullut parempi kuva. Yrittäjän polku on minulle ehdottomasti mahdollinen jatkossa.”
Ylioppilaaksi kirjoittanut Tuukkanen on pyrkinyt opiskelemaan kuvataiteita, mutta päätynyt pitämään taloussyiden takia taiteen vain harrastuksena.

Kahvilasta Tuukkanen odottaa uutta potkua työuralleen, palkan lisäksi. Hän on tyytyväinen siihen, että nuoret saivat olla omatoimisia yrityksen perustajia. He ideoivat toimintaa itse, suunnittelivat kahvilan ilmeen sekä tarjottavat ja tekivät mainokset.

”Nuoret jakautuivat markkinointi-, tuote- ja taloustiimeihin. Jokainen sai valita tiiminsä oman kiinnostuksensa mukaan”, Saarinen mainitsee.

Alussa ääni tärisi

Omatoimisuuteen kuului myös sponsorien hankkiminen. Ja se onnistui, kun esimerkiksi Forsmanilta saatiin teetä ja Clas Ohlssonilta keittiökoneita. Vastapalvelukseksi nuoret tekivät yrityksille markkinointia.

”Soittaminen yhteistyökumppaneille ei kyllä ollut lastenleikkiä. Ensimmäisten puheluiden aikana ääni tärisi, mutta viimeiset olivat varsinaisia myyntitykkipuheita”, Amanda hymyilee.
Yrittäjänaluilla on vahvistunut rohkeus, mutta myös yhteistyötaidot ja vastuun ottaminen. Työskentely oman osuuskunnan hyväksi voi antaa joillekin heistä pysyvän kimmokkeen yrittäjyyteen.

Teksti: Tarja Repo

Takaisin etusivulle »