ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Salli Oravainen eläkkeelle  


HAIKEUTTA ILMASSA.
Kuva on Salli Oravaisen läksiäislounaalta 27.7.2006 Ravintola Loisteen terassilta, vasemmalta lehden tuottaja Mauno-Markus Karjalainen, Salli Oravainen ja freelancer-toimittaja Antti Mustonen. Taustalla näkyy Simonkadun tutuiksi tulleita maisemia.
Kuva: Jari Kaari
Salli Oravainen on syntynyt karjalaiseen perheeseen Sydän-Savoon Tervoon, josta muutti Helsinkiin, perusti perheen, hoiti lapset, kävi iltakauppakoulun ja suoritti myöhemmin töiden ohessa Markkinointi-instituutissa ensin vuonna 1976 mainossihteerin ja myöhemmin vuonna 1982 myös markkinointitutkimuksen tutkinnon.

Hän aloitti työnsä Pellervo-Seuran Markkinatutkimuslaitoksessa PSM:ssä tutkimusapulaisena 1.9.1965, eteni tutkimussihteeriksi vuonna 1975 ja rehumarkkinoiden markkinatutkijaksi vuonna 1982. PSM:n uudelleen organisoinnin yhteydessä hän siirtyi Pellervon osuustoimintaryhmän osastosihteeriksi vuoden 1989 alusta.

Välillä hän toimi Pellervon uusosuustoimintaprojektin sihteerinä ja viimeiset vajaat kymmenen vuotta hän on ahkeroinut ansiokkaasti Osuustoiminta-lehden markkinointisihteerinä osallistuen myös kaikkeen osuustoimintajärjestön järjestötyöhön. Esimerkiksi kaikki Suomeen reilun kymmenen vuoden aikana perustetut uusosuuskunnat ovat tulleet puhelinkierroksilla hyvinkin tutuiksi.
Salli Oravainen ei kuitenkaan ”Pellervo-Seuran ja osuustoiminnan suurta asiaa” hylkää eläkkeelläkään, vaan jatkaa tiiviisti freelancerina Osuustoiminta-lehden ilmoitusmarkkinoinnissa ja osallistuu tarvittaessa myös lehden levikkikampanjoihin. Hän on meille jotakin samaa kuin ”Kaarina Mäkelä” Valituille Paloille, paitsi että Salli ei todellakaan ole mikään virtuaalihenkilö.

Osuustoiminta-lehden ja Pellervon tilausjulkaisujen tilaajapalvelu, rekisteri ja laskutus siirtyivät Santra-Mari Salosen ja Kirsi Ruhasen hoidettaviksi Pellervo-lehtien yhteyteen ja sihteerin tehtävät järjestöassistentti Päivi Starastille. Salli tulee käyttämään jatkossa sähköpostiosoitetta: salli.oravainen@luukku.com

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

| Sivun alkuun |