ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)


"Lähdettävä siitä, mitä nykyhetki vaatii"  



Hedvig Gebhardin muotokuva taiteilija Wilho Sjöströmin maalaamana vuonna 1919. Muotokuvaa säilytetään Pellervo-Seuran toimistossa.
Kiitos, kyllä minä mielelläni kerron hiukan ajatuksiani elämäkerturini välityksellä, kun kerran ystäväni Väinö Tannerkin äskettäin antoi ulos ihan kokonaisen kirjan sillä tavalla. Tietysti nuorempi ihminen voi käsittää jotain väärin, varsinkin kun suomenkieleni on ruotsinvoittoista, enkä ole varma, ajatteleeko hän itse joka kohdassa samalla lailla. Ja hän ei ehdi kysyä mitä pojantyttäreni Anna-Liisa Sysiharju arvelee, kun toimituksessa kuulemma on kiire. - Voi, minä niin pidin siitä toimituskiireestä, se aina merkitsi eteenpäinmenoa!

Järkevää
vai mahdollista

Mainitsen ensin, että tämä Osuustoimintalehtikin oli yksi Hanneksen monista ideoista. Kyllä ne olivat suuria aikoja, kun Suomen osuustoimintaliikettä rakennettiin ja Hannes monena aamuna herätti minut innostuneena ja kertoi, kuinka hänellä on uusi idea. Kerran se oli se, että osuuskuntien hallintoväelle - siis korkeammalla kehityskannalla jo oleville - ruvetaan julkaisemaan lehteä erikseen. Pellervon vähät sivut voitiin kokonaan käyttää maanviljelijöiden neuvomiseen. Kovasti on tämä lehti kehittynyt alkuvuosista!

Ja ajatella, kuinka paljon Suomen osuustoiminta on kehittynyt senkin jälkeen, kun minä olin täyttänyt 80 vuotta ja jätin SOK:n hallintoneuvoston. Mutta ne kysymykset, joista keskustellaan, eivät ole kovasti muuttuneet. Niin kuin osuusliikkeiden yhteistyökysymys. Siinä on otettava huomioon ei vain se, mikä on järkevää, vaan myös se, mikä on mahdollista. Niin minä aina ajattelin politiikassakin.

Silloin 1948, kun olin viimeisiä kertoja kokouksissa, tohtori Juho Jännes, MTK:n puheenjohtaja, oli ehdottanut, että SOK ja Hankkija yhdistettäisiin. Minä sanoin hallintoneuvostossa, että tohtori Jännes unohti erään tärkeän periaatteen, nimittäin että pitäisi saada eri kansalaispiirit yhteistoimintaan. Tarkoitin, ettei SOK:sta saanut tulla pelkkää maatalousväestön liikettä. Sanoin myös, että elävä elämä on luonut Suomen osuustoimintaliikkeen sellaiseksi kuin se sillä hetkellä oli.

Sosialistit
ja naiset

Maailma ja olot muuttuvat niin nopeasti. Minä en koskaan sentimentaalisesti kaivannut menneitä aikoja, kyllä kehitys koko ajan menee eteenpäin, jos ihmiset vaan työskentelevät edistyksen hyväksi. Välillä tietysti tulee vaikeuksia. Hannes aikanaan suorastaan etsi taistelua. Minä vaikka olin aika teräväsanainen, tahdoin pohjimmiltani aina etsiä asioita, jotka kokoovat kansaa.

Olenkin äärettömän onnellinen, että Elanto ja HOK palasivat yhdeksi osuusliikkeeksi. Pahimpia pettymyksiä minun elämässäni oli se kansan kahtia jakaantuminen, mistä osuuskauppaliikkeenkin jakaantuminen johtui. Ja niin kuin me yritimme varjella osuustoiminnan puolueettomuutta.

Kuinka nopeasti Elanto silloin syksystä 1905 lähtien kehittyi ja ehti jo korjaamaan monta epäkohtaa. Sitten tuli 1915 se kamala osuuskuntakokous, josta minä lähdin vihaisena kesken ja Elanto jäi sosialisteille. Olin minä sitten HOK:n johtoelimissä, mutta ei se tuntunut ollenkaan samalta kuin onnellinen alkuaika Elannossa. Me istuimme siellä jauhotynnyreiden päällä kokouksessa, herrasväki ja valistuneet työväen edustajat ja suunnittelimme kaikenlaista laajentamista. - Vielä syksyllä 1918 yritin ehdottaa SOK:n edustajakokouksen keskusteluun, olisiko mahdollista yhtenäisen osuuskauppatoiminnan aikaansaaminen nykyhetkellä ja millä ehdoilla.

Mutta kun jako oli tosiasia, niin se oli tosiasia, ja ehkä kahden haaran kilpailu oli hyväksikin. Minä olin ensin sitä mieltä, ettei naisille pidä järjestää mitään erikoistoimintaa, vaan naisten ja miesten pitää toimia yhdessä. Mutta käytännössä se periaate ei ollut oikein hyvä ja KK:n esimerkin mukaan mekin rupesimme järjestämään naisille omaa ohjelmaa ja neuvontaa. Nyt naiset eivät enää luule, että miehet ymmärtävät paremmin kaiken maan ja taivaan väliltä, vaan menevät itse kokouksiin ja johtokuntiin. - Olin oikein otettu siitä, että Pellervo-Seuran kampanja naisten ja nuorten osuustoimintahengen hyväksi sai nimen minun mukaani.


Rationaalisesti
ja siveellisesti

Jos vielä palaan kauppojen asioihin, niin kyllä minusta suuret myymälät ovat järkeviä. Kyllä se ennen oli niin tavattoman epärationaalista, että Helsingissä oli aina 44 henkeä kohden pikkukauppias ja jokaisen takana epälukuinen joukko välikäsiä. Ne puodit olivat kovin epähygieenisiäkin. Tiedän, että monet ihmiset kaipaavat entisiä pikkuosuuskuntia, mutta kun osuustoiminnan pitää olla kannattavaa - siitä Hanneskin aina muistutti - niin asiat on järjestettävä sen mukaisesti.

Mutta miten osuustoiminnan siveellinen, siis eettinen merkitys toteutuu suurissa osuuskunnissa? Vähäväkisten taloudelliseksi hyväksi ne kyllä toimivat, jos toimivat tehokkaasti, mutta entä persoonallisesti kehittävä puoli? Sille pitää löytää uusia muotoja. Minä toivon ja uskon, että jäsenten kehittymistä tapahtuu etenkin niissä, joita kutsutaan pienosuuskunniksi tai uusosuustoiminnaksi.
Vuonna 1925 kirjoitin tässä lehdessä kuluttaja-naisen vallasta esimerkiksi taistelussa maailman tulitikkutrustia ja englantilaista saippuatrustia vastaan. Juuri osuustoiminta voi koota hajalliset heikot voimat suuriksi tehokkaiksi järjestöiksi. En ole aivan selvillä nykyisistä taistelun aiheista, mutta olen ymmärtänyt niin, että mikä ennen oli sosiaalinen kysymys yhdessä maassa, koskee nyt jopa koko maailmaa.

Vielä tahtoisin taas muistuttaa teille, jotka kovasti uskotte tieteeseen, että tutkimukset ovat vain tutkimuksia. Pitää myös muistaa panna toimeen sitä, mitä tutkimuksissa on saatu selville!


Riitta Mäkinen
riitta.makinen@reppu.net
Kuva: Tapani Lepistö / PJP

 

| Sivun alkuun |