Lihaketju paremmin haltuun

Mitä lihaketjussa tulee tehdä toisin tulevaisuudessa? Lihakunnan hallituksen puheenjohtaja Timo Komulainen Nurmeksesta vastaa ja antaa selkeät suuntaviivat. Sianlihantuottajana hän tietää myös alan arkitodellisuuden.

Toimintaedellytykset lihaketjussa on turvattava siten, että lihantuotanto riittää tyydyttämään kotimaisen kysynnän ja pystyy kannattavasti sekä ympäristön huomioiden vastaamaan kuluttajan vaatimuksiin. Tällä hetkellä Suomessa lihan kokonaistuotanto on lähes 400 miljoonaa kiloa ja kulutus henkeä kohti noin 76 kiloa. Lihan tuonti on kasvanut jatkuvasti viime vuosina.

EU-jäsenyys, maatalouden tukipolitiikka ja kansainväliset kauppasopimukset luovat raamit lihantuotannolle. Pienuus ja kaukainen sijaintimme isoista tuottajamaista tuo meille jonkinlaista suojaa tuontia vastaan. Kuitenkin korkeat ja nousseet kustannukset lihaketjussa ovat rasitteena kilpailukyvyllemme.

Maamme tuotanto-olosuhteet sekä suuria tuottajamaita selvästi pienempi tilakoko ovat kuitenkin merkittävä kustannushaitta. Kannattavuuskriisi on tosiasia, ja monet pienemmät tilat ovat joutuneet lopettamaan.

Yhteistyöllä selvää säästöä

Maatalous on pitkälti täysin ammattimaista yritystoimintaa, jossa riskinotto on lähes jokapäiväistä. Kotieläintuotanto edellyttää yrittäjähenkeä ja tietotaitoa, myös tulevia sukupolvia silmällä pitäen. Vähintään opistotason maatalousalan koulutusta pitää olla tarjolla niillä alueilla, joilla lihantuotantoa harjoitetaan. Näin nuoria saadaan innostettua kouluttamaan itseään ja jatkamaan kotitilaa.

EU-aikana on alkutuotannossa tehty paljon suuria, jopa miljoonaluokan, tilakohtaisia investointeja. Niistä johtuen moni tila on markkinatilanteen muututtua vaikeuksissa. Tuotantorakenteen kehittämisen pitää olla hallittua ja toiminnan pitkäjänteistä. Myös riskien on oltava tarpeeksi pieniä, jotta niiden toteutuessakin tuotanto voisi edelleen jatkua.

Pienehkön maatilan ei ole järkevää ohjata kaikkia rahojaan konekauppiaalle. Sen sijaan yhteistyöllä pystytään helpottamaan sekä työtaakkaa että kustannuspainetta. Naapuritilan kanssa voi perustaa vaikka koneosuuskunnan.

Yhteistoiminnassa on vielä paljon parannettavaa. Monelle voi olla henkisesti vaikeaa lähteä kysymään naapuria yhteistoimintaan, jos on tottunut tekemään kaiken itse. Vieraan apuun ei ehkä myöskään tarpeeksi luoteta.

Maanviljely on usein yksinäistä sekä fyysisesti että henkisesti raskasta työtä. Kilpailun ja byrokratian paineessa uupuminen on alituinen uhka. Maatalousyrittäjän tulisi pitää omasta jaksamisestaan hyvää huolta ja miettiä, miten selvitä mahdollisista vaikeuksista.

Sopimustuotantoa tarvitaan

Valtaosa Suomessa tuotetussa lihasta ja maidosta käsitellään osuuskunnissa, jotka hankkivat ja jalostavat raaka-aineen. Kotimaisissa käsissä suomalaisen tuottajan ja raaka-aineenkin asema on paljon varmempi. Ot-mallissa hallinto ja johto tietävät tarkkaan, mitä lihantuottajat odottavat yrityksensä toiminnalta.

Osuustoiminnalle ei ole vaihtoehtoa tulevaisuudessakaan varsinkaan harvaan asuttujen seutujen pienille tiloille, jotka ovat pitkien etäisyyksien päässä tehtaista ja teurastamoista.

Lihaketjussa pitää siirtyä punaisen lihan osalta ohjatumpaan sopimustuotantoon. Siipikarjapuolella sopimustuotantoa on ollut jo pitkään ja se on toiminut hyvin luontevasti.

Tuottajan ja teollisuuden välisessä sopimuksessa sitoudutaan yhteisiin laadullisiin ja määrällisiin tavoitteisiin. Viljelijä haluaa maksimoida lihasta saamansa hinnan ja turvata tuotannon kannattavuuden. Myös teollisuuden on saatava liharaaka-ainetta silloin kun sitä tarvitaan, sellaista kuin tarvitaan ja niin paljon kuin tarvitaan! Järjestelmällinen ja suunnitelmallinen tuotantoketju hyödyttää lopulta myös kauppaa ja kuluttajaa.

Tuotantopanosten hinnoittelu närästää

Tuottajien pitäisi suhtautua entistä kriittisemmin siihen, että tuotantopanokset, kuten energia, lannoitteet ja rehut kallistuvat jatkuvasti.

Elintarvikeketjua on ajateltava kokonaisuutena, jossa sekä alkutuottaja että teollisuus voivat tehdä tulosta. Välikädet, jotka toimittavat tuotantopanokset, syövät nyt liikaa lihantuottajan kuormasta. Eurooppalaisen mallin mukaisesti Suomeenkin tarvittaisiin toimintamallia, jossa viljelijät omistavat koko arvoketjun päästä päähän, alkaen rehuista teurastukseen ja jatkojalostukseen.

Lihatalojen on sitouduttava käyttämään kotimaista raaka-ainetta brändituotteissaan. Alkuperä- ja tuotantotapamerkinnöissä on menty viime vuosina vähän eteenpäin, mutta tekemistä riittää vielä. Kuluttajien on tiedettävä, mitä he ruokakoreihinsa valitsevat.

| Sivun alkuun |