ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Halpa ei kelpaa

Tilastoilla voi valehdella. OECD-tutkimus julistaa, että me suomalaiset tuhlaamme rankasti: panemme vain 3,8 prosenttia käytettävissämme olevista tuloistamme säästöön.

Saksalaiset siirtävät pahan päivän varalle 10, hollantilaiset 11 ja ranskalaiset peräti 17 prosenttia.

Valetta, kerta kaikkiaan törkeä tilasto. Sen tekijät eivät näet pidä asuntoon sijoittamista säästämisenä ensinkään. Vain talletukset, obligaatiot ja pörssiosakkeet kelpaavat.

Suomen kotitaloudet ovat sijoittaneet yli kaksikolmasosaa varoistaan asuntoihin. Yhä useammin hankitaan oman kodin lisäksi sijoitusasunto, ja 450 000 kotitaloutta omistaa kesäasunnon - uskomatonta ylellisyyttä keskieurooppalaisten mielestä!

Tilastontekijöiltä jää myös huomaamatta, että suomalaiset pakotetaan säästämään: sosiaaliturvamaksut ja lakisääteiset eläkemaksut leikataan heti palkasta, toisin kuin esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa.

Osakesäästäjiä ei naurata

Suurten ikäluokkien asunto on jo velaton. Rahaa liikenisi pörssiinkin, mutta suomalaiset eivät ole tottuneet ostamaan halvalla - epäilevät, että huokeassa tavarassa on jotain vikaa.

Noin 10 000 kotitaloutta on luopunut kokonaan osakkeista viime vuoden elokuusta lähtien. Mukana vielä 791 000 yksityistä osakkeenomistajaa. Luku näyttää komealta, mutta siitä on vähennettävä päällekkäisomistus.

Missä pienet edellä, siellä suuret perässä.

Suursijoittajatkin keventävät salkkujaan. Esimerkiksi Eläke-Fennian salkussa on osakkeiden paino pudonnut tänä vuonna 27:stä 17 prosenttiin.

Kesällä luottamusta heikensivät kirjanpitoskandaalit. Nyt syksyllä sijoittajat pelkäävät sotaa ja sen mukanaan tuomaa öljyn hinnan huimaa nousua. Irakin sota nosti 1990 öljyn hinnan kaksinkertaiseksi parissa kuukaudessa.

Katastrofin aineksia!

Hyökkäys Irakiin saattaisi aloittaa kolmannen maailmansodan. Arabit saisivat aiheen kostaa, eikä kierteestä loppua tulisi niin kuin Palestiina todistaa.

Vaikka sotaa ei syttyisikään, Yhdysvaltain rooli maailmanpoliisina maksaa niin paljon, että oma talous kärsii.

Pörssit ovat hyviä ennustajia. Ainakaan puoleen vuoteen eivät maailman suurimmat taloudet lähde nousuun. Lomautukset ja irtisanomiset kertovat Suomessakin, että yritykset varustautuvat raivokkaasti matalasuhdanteen pitkittymiseen.

Onneksi yritysten taseet ovat vahvat ja tänä vuonna kertyy vielä voittoakin.


Erkki Sinkko

| Sivun alkuun |