ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Vai ei ole sijoituskohteita!

Tapaan päivittäin ihmistä, jotka kyselevät, joko olisi aika siirtää rahaa korkopapereista osakkeisiin.

En ole hyväsydämisenä ihmisenä hennonnut sanoa, että paras ostoaika on mennyt jo ohi. Olemme nähneet huikeita nousuja.

Toivottomia it-firmoja nollatasolta, saattaa joku tuhahtaa halveksivasti.

Totta, monet nousijat ovat syvällä uivia teknofirmoja. Mutta niitäkin saneerataan raivokkaasti. Ne, jotka ostivat kolme vuotta sitten itsensä kipeiksi, ovat voineet korjata erehdyksensä. Sijoitus Aldataan, Compteliin, Elisaan, P-Secureen, Okmeticiin, PKC Groupiin, TJ Groupiin, SHH:hon, Scanfiliin, Stonesoftiin, Tecnomeniin, Telesteen, Yomiin ja Tieto-X:ään on tuonut alle puolessa vuodessa jopa yli sadan prosentin kurssituoton.

Mutta yhtä totta on, että menestyjiin kuuluu myös pörssin suuria yhtiöitä, jotka kelpaavat rahastojen, säätiöiden ja vakuutuslaitosten salkkuun.

Otetaanpa esimerkkejä. Suurista pankeista OKO ja Sampo ovat nousseet pörssissä aikavälillä 30.3. - 22.9. tänä vuonna yli kymmenen prosenttia. Niiden ja OP-ryhmän talletustileillä makaa yli 40 miljardia euroa lähes nollakorolla!

Merirahtien kuningas Finnlines on salaa noussut 32 ja vastatuulessa räpiköivä Finnair 34 prosenttia. Liikenneyhtiöt ovat varmoja sijoituskohteita. Ainahan ihmiset ja tavarat liikkuvat.

Kauppakin sujuu. Suuret Kesko ja Stockmann lyövät pöytään 20 ja 14 prosentin kurssinousut. Toki panemme merkille, että Kesko sai mojovan veromätkyn.

Pohjolan johtavan atk-talo TietoEnator on kovassa vedossa: + 26 prosenttia. Myös Novo Group on irrottautunut pohjalta hurjalla 48 prosentin nousullaan. Salkun peruspapereita.

Pörssin suurin perheyhtiö Kone on paistatellut koko kesän julkisuudessa. Ensin ihasteltiin Partek-kaupan erinomaisuutta ja pisteeksi iin päälle tuli Valtran myynti hurjaan hintaan. Kurssiin plussaa 44 prosenttia.

YIT-Yhtymä on kehittynyt koko vuoden hyvin, ja lisäpotkua tuli ABB-kaupasta. Kurssi ylös 38 prosenttia! Hinta vaikuttaa jo kalliilta. Velkaa tuli taseeseen.

Mitään vikaa ei ole metsäteollisuudenkaan yli kymmenen prosentin petrauksessa. Paperin hintaan on saatu korotuksia.

Fortum yllättää totaalisesti: kurssi ylös 6,43:sta 7,47 euroon ja mielenkiintoiset yritysjärjestelyt edessä. Arvostan kovasti Mikael Liliuksen työtä konsernin johdossa.

Kemira ottaa mallia Fortumista: kurssi on noussut peräti 22 prosenttia. Pellot kaipaavat lannoitteita, paperitehtaat kemikaaleja ja vedet puhdistusta - ja omistajat osinkoja!

Sangen kauniisti ovat kehittyneet myös semmoiset Suomen oloissa suuret yhtiöt kuin Pohjola, Jaakko Pöyry, Lassila & Tikanoja, Outokumpu (+ 34 %), Rautaruukki, Raisio Yhtymä, Uponor, Sanoma-WSOY, Alma Media (+ 42 %), Amer ja Tamfelt.

Auta armias niitä rahastojen salkunvartijoita, jotka jäivät näistä ensimmäisistä alennusmyynneistä paitsi! Heidän päätään ei totisesti silitetä ensi vuodenvaihteen tilinpidossa!

Hyvät lukijat, niin kuin huomaatte, pörssi tarjoaa huikeita mahdollisuuksia jo lyhyessä ajassa!

Nokia työntyy pelimarkkinoille

Hex-indeksi nousi aikavälillä 30.4. - 23.9. vain puolitoista prosenttia. Painoarvoltaan suuri Nokia näet laski 10 prosenttia.

Ken vain Nokiaan tuijottaa, onnensa ohittaa!

Yhtiötä, jonka päätuotteella on 38 prosentin markkinaosuus koko maailmassa, saa näköjään lyödä kuin vierasta sikaa.

Nyt juuri on muotia messuta, että Microsoft jyrää Nokian. Maailman suurin käyttöjärjestelmien tuottaja pyrkii nimittäin Motorolan välityksellä Nokian reviirille.

Totta kai pyrkii, eikä Nokian väki hätkähdä. Päinvastoin se tekee tänä syksynä pirullisen vastaiskun - avaa bisneksen pelimarkkinoilla, joiden ohjelmissa Microsoft riehuu kuin sika vatukossa!

Alkaa titaanien taistelu: kumpi käyttöjärjestelmä voittaa, Microsoftin Windows vai Nokian Symbian.

Kaikki asiantuntijat eivät ole varmoja Nokian onnistumisesta pelimarkkinoilla, joita Sony (ja Windows) hallitsevat.

Epäilevät lausunnot saattavat selittää Nokian osakkeen halpuuden. Kolmannen neljänneksen ennakkotiedot kertovat, että voittoa kertyy tänäkin vuonna oivallisesti.

Kilpailijat ovat Nokian tehokkaan tuotantotalouden edessä ihmeissään. Kertokaa minulle, miten Nokia pystyy tekemään kaikkein halvimmat kännykät hyvällä katteella, kuuluu Samsungin toimitusjohtaja huudahtaneen itkua pidätellen.

Samsung on tunnetusti joutunut etsimään saumaa kalliimmista hintaluokista. Nokia sen sijaan tuo markkinoille uusia halpoja malleja - ja ehdottomasti hyvällä katteella, vakuuttaa pääjohtaja Jorma Ollila.

Lisätään löylyä. Lontoosta kertovat, että suuri paikallinen matkapuhelinten huoltoliike on tehnyt reippaan konkurssin. Nokian kännykät ovat liian vahvoja, kuuluu virallinen selitys.

Tarkkaile uusia tuotteita

Osa Nokian kunniasta kuuluu alihankkijoille. Niille annetaan yhä enemmän myös suunnittelutehtäviä. Ja tulosta syntyy. Vastikään kertoivat Aspocomin ja Perloksen tutkimusyhtiön miehet vallankumouksellisesta keksinnöstä: kännykän irralliset mikrofoni ja kuuloke upotetaan kännykän kuoren muoviin. Ääni paranee ja hinta laskee.

Keksintö patentoidaan. Jos se saadaan tuotantoon, Aspocompista ja Perloksesta tulee väkisin pörssin tähtiyhtiöitä.

* Aldata on tehnyt hyvää työtä kauppojen ohjelmistoissa, Nokian Renkaat esittelee uuden sukupolven Hakkapeliitan, Ponssen harvesterimallisto tahkoaa jo rahaa metsissä, UPM-Kymmene on pitkällä älypaperin kehittämisessä, F-Secure voitti kesällä maailmanmainetta virusten torjunnassa, Teleste julkisti "ennätyksellisen nopean tiedonsiirtojärjestelmän" (kurssi hypähti heti 16 prosenttia), Orion myy Lumene-sarjan (Noiron) hyvään 100 miljoonan euron hintaan, Exelin kuntosauvat villitsevät jo saksalaisiakin, Leo Longlife vääntää kelpo rahat nuorekkaalla purkinavaajallaan, Elecsterin meijerilaitteet ovat lyöneet läpi Kiinassa.

* Efore on pakko kehua ihan erikseen. Kolmannen sukupolven matkapuhelinverkot tekevät tuloaan, ja Efore on saanut valmiiksi niihin sopivat teholähteet. Yhtiön voitto osaketta kohti nousi 9 kuukaudessa 42 sentin tappiosta 38 sentin voitoksi.

Kun tieto tuli julki, Eforen kurssi nousi heti 28 prosenttia ja koko tänä vuonna osakkeen hinta on kallistunut 77 sentistä 4,67:een eli 506 prosenttia!

No, miksi Sinkko ei antanut vuodenvaihteessa tiukkaa pikaista ostosuositusta?

Miksi ja miksi. No siksi, että Efore näytti luisuvan kohti konkurssia. It-alan lama iski Eforeen kovaa. Alla olivat raskaat investoinnit Yhdysvaltoihin, ja komponentteja oli ostettu varastot pullolleen siltä varalta, että boomi jatkuu ja jatkuu.

Kun vielä yhtiö ei maksanut kahdelta viime vuodelta osinkoa, ostosuosituksen antajaa olisi pidetty hourupäisenä. Onnittelen niitä, jotka älysivät ostaa Eforea alle euron kappale. Ei heitä monta ole.

Yhtiöiden tuoteuutiset kannattaa lukea nuukaan. Uusi tuote antaa etumatkaa kilpailijoihin ja tilaisuuden rahastaa kunnolla.

M-real ottaa riskiä

Osuustoiminnallisen pörssin kovin uutinen on ehdottomasti M-realin suunnitelma rakentaa kemihiertämö Kaskisiin.

Rohkea hanke on tarkoitus maksaa tulorahoituksella ja nykyisillä luottojärjestelyillä.

Toki kassavirtaa matalasuhdanteessakin kertyy, mutta se näkyy hupenevan M-realin koviin poistoihin ja korkoihin. Raaka-ainetta riittää; Etelä-Pohjanmaan ojitetut suot puskevat kovasti puuta. Eikä 65 uutta tehdastyöpaikkaakaan ole huono asia.


Erkki Sinkko

| Sivun alkuun |