ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Viides kerta:
PUNTARISSA TASA-ARVO


ENSIMMÄINEN NAINEN METSÄLIITON HALLITUKSEEN.
Saini Jääskeläinen kotioloissaan Korpilahdella. Hirvi seinällä viittaa metsänomistajan metsästysharrastukseen.
Kuva: Matti Salmi
Julkaisemme Suomen osuustoiminnan yhteiskuntavastuun teemanumeron nyt viidennen kerran. Teema jatkaa tilinpäätöksiä tutkivan Osuustoiminnan Vuosikirjan analyysejä, mutta laajentaa niitä taloudellisiin, sosiaalisiin ja ympäristöllisiin kysymyksiin. Aiheet ja näkökulmat vaihtuvat joka vuosi, mutta idea ja teeman perusrakenne säilyvät vuodesta toiseen. 

Tällä kertaa otimme sosiaalisen vastuun alalta tutkittavaksemme mm. naisten osuuden osuustoiminnan todellisina päätöksentekijöinä. Perusaineistoksi tulivat osuustoimintayritysten vuosi- tai toimintakertomukset vuodelta 2004. Niistä löytyi 320 sellaista, jossa vähintään hallituksen kokoonpano on mainittu.

Päädyimme selvityksessä siihen, että pörssiyhtiö Atria ja sähköosuuskunnat edustavat miesenergian huippuja. Atrian pääomistajista Pohjanmaan Lihan hallintoneuvostossa istuu 18 ja hallituksessa viisi miestä. Itikan hallintoneuvostossa on kolme naista, mutta siinä onkin 35 jäsentä. Kolmas omistajaosuuskunta Lihakunta on muita tasa-arvoisempi, sillä hallintoneuvoston 20 jäsenestä naisia on neljä.

Tasa-arvon kannalta myös useita rohkaisevia esimerkkejä ot-yrityksistä löytyi. Esimerkiksi toimitusjohtajana nainen toimii jo 34 yrityksessä. Hallintoneuvostoihin ja hallituksiin naisia valitaan enemmän ikäpolvien vähitellen vaihtuessa. 

Yritysjohtajana Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Ulla-Maija Tolonen on tehnyt näyttävimmän nousun. Häntä sanotaankin S-ryhmän lasikattojen rikkojaksi. Hän oli vuonna 1999 Sokos Hotels ketjun ensimmäinen naistoimitusjohtaja ja seuraavana vuonna ensimmäinen alueosuuskaupan toimitusjohtaja. 

Muita tunnetuimpia ot-naisjohtajia ovat Helena Walldén OKO:sta, Kaija Pehu-Lehtonen Metsä-Botnialta ja Kirsti Salminen HOK-Elannosta. Metsäliitto-Yhtymä pääsi nyt pois Talouselämä-lehden pitämältä mustalta listalta, kun keskisuomalainen metsänomistaja Saini Jääskeläinen nousi Tapani Kantolan jälkeen yrityksen hallitukseen. Esimerkiksi UPM:n hallitus on edelleen naisnäkökulmasta musta. -MMK

Atria ja sähköosuuskunnat miesenergian huippuja>>

| Sivun alkuun |