Parhaat pienosuuskunnat palkittiin

Pienosuuskunta 2011 -kilpailun voittajat ja kunniamaininnan saaneet palkittiin 4.10.2011 järjestetyssä seminaarissa Pirkanmaan ELY-keskuksessa.


VALTAKUNNALLISESTI TOIMIVA VIA.
Viittomakielialan osuuskunta Vian edustajat, hallituksen puheenjohtaja Sirpa Ojanen (vas.) ja toimitusjohtaja Outi Huusko, noutamassa palkintoaan.

VIRMAJUURELLE KANNUSTUSTA.
Virmajuuri Osuuspalvelujen Karoliina Nikitin.



JOHANNES PARTASELLE KULTAINEN GEBHARD.
Pellervo-Seura myönsi opetusneuvos Johannes Partaselle korkeimman eli Osuustoiminnan kultaisen Gebhard-mitalin hänen mittavasta työstään Tiimiyrittäjyysmallin kehittämisessä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (ks. OT 3/11). Mitali luovutettiin kilpailun palkintojen jaon ja seminaarin yhteydessä Tampereella 4.10.2011.
Yhdessä yrittämään! -hanke koordinoi Suomen ensimmäisen menestyviä pienosuuskuntia kartoittavan kilpailun. Sen tarkoituksena oli nostaa esille hyvin toimivia pienosuuskuntia ja tehdä tunnetuksi osuustoimintayrittäjyyden erilaisia liiketoimintamalleja.

Kilpailun muu raati koostui eri puolilla Suomea toimivista yritysneuvojista ja Pellervo-Seuran, Osuustoiminta-lehden, Coop Finland ry:n ja Yhteishyvä-lehden edustajista (ks. OT 6/10). Valintakriteereinä arvioitiin mm. liiketoiminnan vaikuttavuutta, yhteisöllisyyden toteutumista, yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja osuuskunnan yleisiä toimintatapoja.

Koko kilpailun voitto Vaasaan

Jelppis-Tiimi on 1997 perustettu osuuskunta, joka on tehnyt pitkäjänteistä työtä toimintansa ja palveluidensa kehittämiseksi. Jelppis-Tiimissä on vahvasti panostettu sekä laadun että tuottavuuden kehittämiseen.

Toiminta on hyvin organisoitua ja henkilöstön työtyytyväisyys sekä työhyvinvointi ovat keskeisessä asemassa. Työhyvinvointi on erityisen tärkeää alalla, joka on sekä fyysisesti että henkisesti kuormittavaa.

Jelppis-Tiimillä on toimiva yhteistyö myös alueensa kuntien kanssa.

Osuuskunnan omistavat sen työntekijät ja työhön sitoutuminen on korkealla tasolla. Yritys on myös paikallisesti omistettu eikä sitä voida myydä eteenpäin. Näin turvataan korkealaatuinen, pitkäjänteinen ja asiakkaan tarpeet tunteva hoitotyö. (www.jelppistiimi.fi)

Kapsäkki luovien alojen voittaja

Vuonna 2000 perustettu Kapsäkki Osuuskunta tuottaa monenlaisia korkeatasoisia taide-elämyksiä. Kapsäkki tunnetaan ennen kaikkea musiikkiteatterin uudistajana ja edelläkävijänä. Kapsäkissä toimii teatterialan ammattilaisia ja palkkalistoilla on myös muita yhteistyökumppaneita.

Kapsäkin toiminta on kehittynyt menneiden vuosien aikana huimasti ja tulevaisuuden tavoitteena onkin tehdä Kapsäkistä uuden kotimaisen musiikkiteatterin ja oopperan näkyvä tekijä (OT 6/10 ja 4/09).

Kapsäkki on onnistunut tekemään menestyksekästä luovan alan liiketoimintaa ja osoittanut osuustoiminnallisen yrittäjyyden toimintamallin soveltuvuuden luovien alojen toimijoille. (www.kapsakki.fi)

Tampereen Timjami innovatiivisin

Vuonna 2007 perustettu Tampereen Timjami toimii Tampereen Rudolf Steiner -koulun oppilas- ja henkilöstöravintolana (OT 6/07 ja 6/09). Osuuskunnan jäseninä on ravintolan henkilökuntaa, oppilaiden vanhempia ja koulun opettajia. Osuuskunnan johtoajatuksena on luomuruoan tarjoaminen oppilaille. Tällä hetkellä tarjottavan ruoan luomuaste on noin 70 %.

Luomu- ja lähiruoan tuottaminen noin 600 oppilaalle päivittäin on huikea osoitus innovatiivisesta lähestymistavasta ja sen onnistuneesta toteuttamisesta. Timjami osoittaa, että tarttumalla itse ohjaksiin voidaan ruokapalveluita tuottaa tehokkaasti laatu ja terveellisyys huomioon ottaen. (www.tampereentimjami.com)

Kunniamaininnat kuudelle osuuskunnalle

Voittajien lisäksi jaettiin kunniamaininnat seuraaville kuudelle osuuskunnalle:

Osuuskunta Sigillum (www.sigillum.fi) toimii historiantutkimuksen alalla. Tuottaa tilauksesta mm. historiikkeja, sukututkimusta, arkistopalveluja, näyttelyiden rakentamista, konsultointia ja opetusta sekä luentoja. Kotipaikkana on Turku ja osuuskunta perustettiin 2006 (OT 6/10).

 Riihimäeltä käsin toimii vuonna 2009 aloittanut Osuuskunta Googoo (www.googoo.fi). Liiketoimintaideana on ekologisten kestovaippojen ja muiden ekologisten tuotteiden verkkokauppa.

 Wimma Visions Osuuskunta (www.wimmavisions.fi) on Jyväskylän tiimiakatemian tiloissa toimiva vireä ja nuorekas oppilaitososuuskunta.

 Viittomakielialan osuuskunta Via (www.via-ok.net) on oman erikoisalansa pioneeritoimijoita. Osuuskunta perustettiin jo 1999, sen toiminta on valtakunnallista ja kotipaikkana on Helsinki (OT 2/07). Vian liikevaihto oli viime vuonna noin 3,7 miljoonaa euroa.

 Osuuskunta Kainuun Kanerva (www.kainuun-kanerva.fi) on menestynyt monialainen ja tunnettu toimija, joka aloitti työnsä jo suomalaisen pienosuustoiminnan ensimmäisen aallon mukana vuonna 1995. Tärkeimmät alat ovat nykyisin rakennus- ja remontointipalvelut, hoivapalvelut, siivous, käännöstyöt, koulutus ja konsultointi.

 Virmajuuri Osuuspalvelut (www.virmajuuri.fi), kulttuuriperinnön ylläpitäjä. Vaalii perinteisiä kädentaitoja ja tuottaa räätälöidysti esim. draamatyöpajoja juhliin ja arkeen. Osuuskunta perustettiin 2002. Sen kotipaikkana on Sastamala Pirkanmaalla.

Mauno-Markus Karjalainen

Kilpailun voittajista kerromme enemmän seuraavassa Osuustoiminta-lehden numerossa 14. joulukuuta.


| Sivun alkuun |