Kansanliikkeen henki kateissa?

Suurilta kansanliikkeiltä löytyy myös henki tai sielu. Se kuvaa liikkeen parhaita pyrintöjä, sitä panosta jota liike yhteiskunnan rakentamisessa edustaa. Muutoin kysymyksessä tuskin olisikaan aito kansanliike. Viime vuosina sitä on yhä lisääntyvästi kaivattu.

Suomalaista osuustoimintaa kantoi alussa vahvasti suomalaisuuden ja kansakunnan yhteisyyden henki. Se oli ikään kuin hyvän tahdon pitkä kantoaalto, kuten 100-vuotishistoria Kansan Talous kuvailee. Myöhemmin se supistui osuustoimintahengeksi ja syntyi myös käsite osuustoimintaväki, joka sai omat juhlansa ja merkkimiehensä.

Pioneerikauden osuustoiminta oli isänmaallisuutta ja Suomen rakentamista omalla uutteralla työllä. Osuustoiminta pystyi liittämään eri puolilla tehdyn työn hyvin järkevästi ja tehokkaasti yhteen.

Sotien jälkeen MTK:n vahvistuessa ja Pellervon heikentyessä osuustoimintahenki edelleen vähitellen kaventui paljolti tuottajahengeksi. Osuustoimintaan alettiin liittää lojaalisuutta, joka kuului kyllä etujärjestöpolitiikkaan, mutta ei varsinaisesti itse osuustoimintaan. Ylhäältä ohjaus syrjäytti samalla kannustuksen.

Liiketoiminnan kehitykseen, bisneksen logiikkaan kuuluva suurten lukujen laki voitti aiemman paikallisuuden ja omatoimisuuden. Jäsenistö samalla vieraantui niin että heikoimmillaan oltiin 1990-luvun alussa. Viime vuosien osuustoiminnan kolmannen aallon mukainen kehitys on kuitenkin ollut jälleen selvästi myönteistä.

Nyt keskustellaan näistä kaikista kolmesta erilaisesta liikkeen hengestä tai sielusta. Keskustelu valitettavasti on pirstoutunut liikaa erilaisiin kuppikuntiin, joiden ajatukset eivät enää kunnolla kohtaa ja elähdytä toisiaan.

Tai oikeastaan nyt keskustellaan jo neljästäkin, sillä myös uusosuustoiminnalla on varmasti jotakin lisättävää asiaan - se ehkä parhaimmillaan olisi yhteisyritteliäisyyden yrittäjähenkeä. Sitä Suomeen ja Eurooppaan nimenomaan tarvitaan. Sosiaalinen tilaus on vahva. Mallia ja yhtäläisyyttä löytyy liikkeen pioneerikaudelta 1899 - 1939. Käynnissä on samalla myös arvojen murros yksilöllistä yrittämistä korostavaan suuntaan aiemman tottelemiskulttuurin sijasta. Kannustus on jälleen paljolti syrjäyttämässä ylhäältä käskemisen.

Laaja ja hajanainen kansanliike olisi siten periaatteessa mahdollista yhdistää. Osuustoiminnallisuuden ohella yhdistäviin tekijöihin kuuluu jälleen selvästi suomalaisuus. Kansakunnalla - mukaan lukien myös eri toimialat ja klusterit - joka tapauksessa on kohtalonyhteys, vaikkei sitä aina ymmärrettäisikään. Mutta liikkeeltä puuttuu ainakin toistaiseksi ohjelma, tällä hetkellä ehkä jopa organisaatiokin.

Mauno-Markus Karjalainen

Suomalaisen osuustoiminnan historia voidaan jakaa pelkistetysti kolmeen suureen aaltoon, joista kolmas on vasta alussa.

Työ tavallisten ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi on säilynyt ydinajatuksena yli kaikkien muutosten. Sortokausien aikaisen venäläistämisvyörytyksen ja sotien aikaisen kommunistivyörytyksen tilalle vain on nyt tullut kylmien markkinavoimien lähes yhtä armoton mutta niitä paljon sitkeämpi vyörytys.

Pienten ihmisten paras puolustus on edelleen keskinäinen yhteistyö, jota Pellervo-Seura on edistänyt jo yli 103 vuotta.

Ensimmäinen pitkä aalto - liikkeen synty ja sen läpimurron ja rakentumisen kausi - kantoi Pellervo-Seuran perustamisesta lähtien aina talvi- ja jatkosotiin asti. Pellervon perustaminen 2. lokakuuta 1899 oli selvä lähtölaukaus. Se oli järjestö, joka loi ja levitti osuustoiminnan Suomeen. Tarvittiin tehokas ja sinnikäs järjestö, toimiva strategia ja monta kiertävää konsulenttia ja tupailtaa.

Demokratian
oppikoulu

Osuustoiminta nosti merkittävästi kansan sivistystasoa - jopa siveellistä tasoa kuten silloin puhuttiin - ja opetti sitä myös toimimaan demokraattisesti. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeuskin tuli Suomeen ensimmäiseksi osuuskuntiin vuoden 1901 osuustoimintalain myötä. J. K. Paasikivi toimi silloin Pellervon sihteerinä ja toimi lain keskeisimpänä kirjoittajana ja sen selittäjänä.

Valtiollisiin vaaleihin demokratia tuli vasta vuonna 1906, jolloin eduskuntaan valittiin sekä Hannes että Hedvig Gebhard silloisten vanhasuomalaisten eli nykyisen kokoomuksen listoilta. Gebhardeille kansanedustajan tehtävät olivat kuitenkin vain sivutoimi osuustoiminnan paljon merkittävämpiin tehtäviin verrattuna.

Ensimmäiset yksikamarisen eduskunnan vaalit muistetaan myös siitä, että silloin kaikkien suurten puolueiden vaaliohjelmiin kuului merkittävänä asiana osuustoiminnan edistäminen. Puolueet voisivat herätä asialle myös tänä päivänä.

Talonpoikais-Suomen kehityksen myötä 1920-30-luvuilla kansanliikkeen johtopaikoille nousivat silloiset maalaisliittolaiset, nykyiset keskustalaiset. Heistä Kyösti Kallio eteni tasavallan presidentiksi asti. Omille teilleen erkaantuneen työväenliikkeen osuustoiminnan puolella Väinö Tanner puolestaan eteni SDP:n puoluejohtajaksi ja ministeriksi. Näille osuustoimintamiehille politiikasta muodostui päätyö ja elämäntehtävä.

Hyvinvointia
useammille

Suomessa usko demokratiaan vahvistui niin, että sitä lähdettiin myös puolustamaan oma henki riskeeraten, kun tosi paikka syksyllä 1939 tuli. Koettiin, että tässä maassa oli puolustettavana jotakin sellaista, jota Stalinin propaganda ei pystynyt murtamaan.

Ilman osuustoimintaliikkeen vaikutusta Suomi ei raskaiden sotien kurimuksista ilmeisesti olisi selvinnyt, vaan olisimme kokeneet Baltian kansojen kovan kohtalon. Tärkein saavutus oli, että osuustoiminta oli nostanut merkittävästi kansan elintasoa, yritteliäisyyttä ja uskoa parempaan. Mikä parasta: se oli pystynyt jakamaan hyvinvointia suhteellisen tasaisesti eri puolille maata ja eri sosiaaliryhmille, liittämään luontevasti syrjäisimmätkin kolkat yhteiseen isänmaahan.

Osuustoimintaliike syntyi ja kasvoi Suomessa vapaan, avoimen - ja usein hyvin raadollisen - kilpailun maailmaan. Siitä löytyy selvä yhtäläisyys nykyiseen 1990-luvulla alkaneeseen uuteen kehitysvaiheeseen.

Paikoilleen
jämähtäminen

Sodista alkoi toinen, peräti puoli vuosisataa kestänyt sääntelytalouden aika. Se oli samalla myös etujärjestöjen - kuten MTK:n ja SAK:n - kultaista aikaa. Maatalouden suojana oli maataloustulolakia, vientitukea ja tuontisuojaa.

Pioneerivuosien ja -vuosikymmenten jälkeen osuustoimintaliike sopeutui hämmästyttävän hyvin myös sääntelytalouteen. Samalla liike kuitenkin vähitellen muuttui olemukseltaan ja jämähti paikoilleen. Osuustoiminnan koulu-, nuoriso- ja valistustyökin hiipui, kun suurten keskusliikkeiden bisnes ei sitä suoranaisesti vaatinut. Sekin oli aikansa lyhytnäköisyyttä.

Uudelleen
herääminen

Sääntelytalouden aika viimeistään päättyi Suomen liittyessä EU:n jäseneksi 1.1.1995. Jo Berliinin muurin murtuminen 1989 oli syvälle käyvä ennusmerkki uuden ajan tulosta. Se merkitsi lännen ja demokratian voittoa. Samalla se toi mukanaan myös tietynlaisen epävarmuuden ja tasapainottomuuden maailman kehitykseen.

Sääntelyn väistyessä osuustoiminnassa seurasi 1990-luvun alussa nopea terhentäytyminen jälleen avoimeen ja kansainvälistyvään kilpailu- ja toimintaympäristöön. Sille oli selvä yhtäläisyys liikkeen pioneeriaikoihin.

Osuustoiminnassa virisi uusi omistaja-ajattelu "omilta jaloilta". Omistajaohjaus, corporate governance, nousi arvoon arvaamattomaan. Jäsenet selkeästi ottivat isäntävallan myös Valiossa ja Metsäliitossa. Sama tuli näkyviin myös Pellervo-Seurassa, jossa 1993 johtoon nousivat osuuskuntien vahvat hallintomiehet keskusliikkeiden pääjohtajien tilalle; hallintoa monipuolistamaan toki haluttiin myös yritysten toimitusjohtajia. Osuustoiminnassa haluttiin selkeyttää rajanvetoa myös MTK:n suuntaan, mikä välillä on aiheuttanut kovia ristipaineita.

Osuustoiminnallisen elintarviketeollisuuden valmentaminen ja sopeuttaminen EU-aikaan oli Pellervo-Seuran suuria projekteja, joka onnistui. Erityisesti Samuli Skurnik ja Risto Volanen tekivät siinä pitkän ja perusteellisen työn.

Yhtään suurta konkurssia ei pellervolaisessa liikkeessä koettu Noveran jo kesällä 1992 tapahtuneen romahduksen jälkeen. Pienistäkin elintarvikealan yrityksistä ainoa oli Mouhijärven Osuusmeijerin ajautuminen selvitystilaan kesällä 1999. Verrattuna punapääomaan pellervolainen liike selviytyi murroksesta merkillepantavan hyvin, vaikka rakennekehitys on vahvasti kulkenut juuriltaan maaseutupainotteista liikettä vastaan.

Tänä päivänä suomalaiset ot-yritykset pärjäävät lähes poikkeuksetta hyvin. Tosin tuottajaosuuskuntien viljelijäomistajat ovat tiukoilla eivätkä EU:n itälaajentumiseen liittyvät uudet linjaukset lupaa hyvää. Toisaalta yhteiskunnallisessa keskustelussa viljelijäväestö on alkanut samalla kerätä yleistä sympatiaa entisen vastakkainasettelun sijasta, kuten Pellervon linja on ollut. Järjestö on ollut rakentamassa siltoja tuottajien ja kuluttajien ja kaupungin ja maaseudun välille.

Uutta harkittua
kilpailustrategiaa

Pellervolaisen liikkeen avaaminen avoimeen kilpailuun ja uuteen maailmaan oli henkisesti kova ja vaativa tehtävä. "Jonkun on uskallettava sanoa, että vanhaa turvallista maailmaa ei yksinkertaisesti enää ole", Risto Volanen usein 1990-luvun puolivälissä totesi.

Kilpailulainsäädännön muutokset iskivät pellervolaisen markkinavoiman keskittämisen ytimeen. Vanha keskittämiseen perustunut toimintalinja murtui. Käytiin myös kriittistä keskustelua aiemmasta markkinaosuuksien ostamisesta. Ostetut osuudet eivät kuitenkaan aina olleet käytännössä kestäneet, vaan valuneet pois kuten kannettu vesi kaivosta.

Oppia ja tuntumaa avautumiseen haettiin vuosina 1991-93 mm. kovimman kilpailun kotimaasta USA:sta. Siellä pellervolaiset menivät mukaan Harvard Business Schoolin kilpailustrategiaseminaareihin, joiden vetäjinä toimivat professorit Michael Porter ja Michael J. Enright. Syksyllä 1993 saatoimme yhteenvetona julkaista tässä lehdessä artikkelin Harvardin opeista (OT 5/93).

Volanen ja Skurnik vetivät Pellervossa ja sen järjestämissä monissa tilaisuuksissa lukemattomia kalvosulkeisia. Saimme oppia strategista ajattelua ja toimintaa, kansakuntien kilpailukykyä porterilaisittain ja klustereiden merkitystä kansantaloudessa. Ne opit ovat edelleen ajankohtaisia.

Seuran puheenjohtajana silloin toiminut Valion hallituksen puheenjohtaja, maanviljelijä Jarno Mäki oli hyvin tiiviisti mukana tässä työssä. Harvardin kävijöitä olivat myös Heikki Haavisto, Seppo Paatelainen, Matti Kavetvuo, Olavi Kuusela, Kimmo Varjovaara ja Marcus H. Borgström.

Risto Volanen eteni 1997 EU:n maatalouden ja maatalousosuustoiminnan kaksoisjärjestön Copa/Cogecan pääsihteeriksi Brysseliin ja Marcus H. Borgström myöhemmin Cogecan puheenjohtajaksi. Suomalaisiin on totuttu luottamaan myös EU:ssa.

Kansanliike
repeili pahasti

Keskusliikkeiden toiminta ja niiden tarjoamat edut ja ehdot eivät enää 1990-luvulla kaikista osuuskunnista tuntuneet riittävän houkuttelevilta. Entinen keskusliikevaltaisuus väistyi. Mutta samalla moni liike repesi.

Ensimmäisenä omille teilleen lähtivät kolme osuusteurastamoa 1991, sitten osa osuusmeijereistä 1994, jolloin Kymppimeijerit-ryhmä perustettiin. Viimeisenä jakautui osuuspankkiliike, kun paikallisosuuspankit muodostivat oman ryhmänsä 1996-97.

Sittemmin tosin muutama omia siipiään kokeillut osuuskunta on palannut takaisin. Markkinat kun usein ovat pienille vaikeammat. Esimerkkeinä on Kainuun Osuusmeijerin ja Maito-Pirkan paluu Valioon. Demokratia liikkeen sisällä on kuitenkin jatkuvasti toiminut.

Suomalaisen kaupan kannalta kasvanut kotimaisen elintarviketeollisuuden kilpailu on tarkoittanut sitä, että sillä ei ole ollut tarvetta ryhtyä suurimittaisempaan elintarvikkeiden tuontiin. Suomalaiset kuluttajat ovat selvästi suosineet turvallista ja luotettavaa kotimaista ruokaa. Tällä hetkellä on kuitenkin jo näköpiirissä se, että kaupat haluavat kilpailusyistä satsata lisää omiin, halpoihin tuotemerkkeihinsä ja ulkomaisten tuotteiden osuus voi sitä kautta kasvaa (esim. Kari Neilimo Kouvolan Sanomissa 23.1.03).

Pellervo puun
ja parkin välissä

Pellervoa on välillä vaadittu pitämään rivit paremmin koossa, mutta järjestöllä ei sellaiseen ole ollut tehokkaita keinoja käytettävissään. Ei pidä ollakaan.

Vuonna 1945 V.J. Sukselaisen toimikunnan mietintö Pellervon aseman merkittävästä kohentamisesta tuli tyrmätyksi, kun keskusliikkeet eivät halunneet saada järjestöä millään tavoin niskaansa ohjaamaan heidän toimintaansa. Sittemmin myös aika ja toimintaympäristön muutos ovat kulkeneet tällaisia ajatuksia vastaan.

Vuoden 1993 alussa Samuli Skurnik julkaisi tässä lehdessä (OT 1/93) laajan artikkelin japanilaisten yritysten menestyksellisiltä näyttäneistä ryhmästrategioista, keiretsuista, mutta se lähinnä ärsytti SOK:n johtoa. SOK oli jo edellisenä vuonna eronnut Pellervosta.

Tietyissä asioissa, kuten osuuskuntalakiuudistuksessa ja muutamissa julkaisuhankkeissa, yhteistyötä on kuitenkin voitu tehdä yli ryhmä- ja kilpailurajojen. Keinot voivat olla vapaaehtoisuus, avoin kannustus ja keskustelu. Mutta jos joku haistaisi hiukankaan vanhanaikaisen ohjauksen tai kabinettipolitiikan makua, niin siitä seuraisi vain riitaa.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

Kuinka käy
aatteen edistäjälle?

Pellervo-Seuran tilalle ei saatane tavoiteltua laajempipohjaista uutta järjestöä, "Suomen Osuustoimintaliittoa". Nyt on suuri vaara, että heitetään lapsi, aatteen ja toimintamallin jatkuva edistäminen, pesuveden mukana pois.

Tarvittaisiin kuitenkin paljon uudenlaista keskustelua, tiedottamista, neuvontaa, tutkimusta, koulutusta ja vaikuttamista eri tasoilla. Kansakunta tarvitsee sitä paljon kipeämmin kuin suuriksi kasvaneet yritykset.

Tarvittaisiin myös strategisen tason jonkinlaista yhteisymmärrystä liikkeen eri haarojen välillä. Pienen kansakunnan elinehto on aina suuria parempi yksituumaisuus. Vaarana on nykyajan äärimmäinen itsekkyys, jolloin tuloksellinen yhteistoiminta ei enää olisi mahdollista.

Uutta tilausta valistukselle

Välillä pahasti pölyttymään unohtunut osuustoiminnan ensimmäisen aallon kansanvalistus olisi sekin kaivettava kaapin kätköistä uudelleen esille. Ja rakennettava siitä uusi ja moderni toimintamalli. Kansanopistomies Niilo Liakalle kaivataan nyt runsaasti uudenaikaisia seuraajia. Hannes Gebhard ylisti aikoinaan Niilo Liakkaa siitä, että tämä osasi yhdistää käytännöllistä älyä aatteellisiin harrastuksiin harvinaisen sopusointuisasti. Liakka tuli mukaan Pellervon ylimpiin hallintotehtäviin, joissa viihtyi poikkeuksellisen pitkään 1920-40-luvuilla.

Koulujen ja opistojen tuki osuustoiminnan edistämisessä oli yksi keskeinen liikkeen menestyksen salaisuus. Esimerkiksi lukemattomat kansakoulujen opettajat tukivat liikettä omilla paikkakunnillaan.

Nykyisin olisi tarvetta tehostaa yhteistoimintaa ja uusia yhteistoimintamalleja myös osuustoimintataustaisen lehdistön sekä tiedotuksen piirissä. Meiltä löytyy siltä alueelta paljon käyttämättömiä vahvuuksia ja uusia mahdollisuuksia.

Aate talouden puristuksessa

Kirjoitin edellisessä Osuustoiminta-lehdessä (6-7/02, s. 53), että itsemurhaa Pellervo ei kuitenkaan liene nyt tekemässä, sillä luotan tässä järjestön valtuuskunnan kokeneisiin ihmisiin, jos riittäviä valmiuksia laajempipohjaiseen yhteistyöhön ei lopulta löytyisikään.

Tämä näyttää nyt yllättäen myös toteutuvan. Etenkään uutta rahoitusta ei kuluttajaosuustoiminnan puolelta järjestötyöhön ole luvassa. Aatteellinen järjestötyö näyttää siis tällä hetkellä olevan tiukkenevan talouden puristuksessa. Maaseudulta mm. Pellervo-lehden tilausmaksuina saadut tulot ovat ymmärrettävistä syistä vähitellen vuosien myötä merkittävästi vähentyneet.

Suomalainen osuustoiminta tarvitsee valtakunnallisen järjestön välttämättä, jottei kansanliike uudelleen jämähtäisi paikoilleen ja vähitellen taantuisi. Se lyhyellä sihdillä jotakin maksaa, mutta pidemmässä juoksussa se on yleensä ennenkin kannattanut. Ilman mahdollisimman vireästi toimivaa järjestöä suomalaisesta osuustoimintaliikkeestä tuskin voitaisiin puhua. Ilman toimivaa järjestöä mm. osuustoiminnan edistämiseksi, tiedottamiseksi tai tutkimiseksi tuskin tapahtuisi juuri mitään kokonaisvaltaisempaa työtä.

26.1.2003
Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

Vanhentuneiden
mielikuvien vankina

Suomen sääntelytalous oli kuitenkin kestänyt niin pitkään, että ihmisten lähes kaikki mieli- ja muistikuvat ovat vain siltä kaudelta. Monessa asiassa olisi nyt helpompaa, jos se unohdettaisiin kokonaan.

Osuustoiminnan perusvahvuudet ovat hyvin säilyneet. Uuden osuuskuntalain saaminen viime vuonna oli Pellervo-Seuran merkittävä saavutus, joka julkisuudessa jäi paljolti noteeraamatta. Syynä oli uudistuksesta saavutettu yksituumaisuus osuustoiminnan sisällä. Sen saavuttaminen hajanaisella osuustoimintakentällä oli monien vuosien mittava ponnistus.

Suomen sääntelytalous oli kuitenkin kestänyt niin pitkään, että ihmisten lähes kaikki mieli- ja muistikuvat ovat vain siltä kaudelta. Monessa asiassa olisi nyt helpompaa, jos se unohdettaisiin kokonaan.

Sääntelytalous oli kuitenkin useimmille ihmisille poikkeuksellisen hyvää ja turvallista aikaa. Koulutus tuotti koko ajan hyvää tulosta. Kansan hyvinvointi kasvoi ja maanviljelijätkin kävivät Heikki Haaviston johdolla menestyksellisesti omat tulopoliittiset neuvottelunsa. Idänkauppa veti, tasapainoista aluepolitiikkaa harjoitettiin ja Urho Kekkonen hallitsi suvereenisti. Sittemmin Kekkonen vaihtui Mauno Koivistoon, mutta hänkin kuului sodan käyneisiin osuustoimintamiehiin, joihin moni luotti.

Kun vielä aika kultaa muistoja, niin tämä elettävä nykyaika tuntuu siten monista nyt varsin rankalta. Alueellinen ja sosiaalinen epätasa-arvo kasvaa. Nuoriso on paljolti jätetty henkisesti heitteille. Usko demokratian toimivuuteen ja pienten ihmisten omiin vaikutusmahdollisuuksiin on heikentynyt. Toisaalta lukuisat kansalaisjärjestöt kuitenkin ovat aktivoituneet ja on lähdetty puhumaan kansalaisyhteiskunnasta.

Myös osuustoiminnan on nähty kuuluvan osittain kansalaisyhteiskuntaan yhteisöluonteensa osalta. Liiketoiminnan osaltahan osuustoiminta selvästi kuuluu talouselämään. Tämä osuustoiminnan kaksoisluonne on eritelty Pellervon vanhoissa kalvoissakin esittämällä osuustoiminta sekä liikeyrityksenä että jäsenyhteisönä. Ne molemmat leikkaavat hallinnon kohdalla yksiin. Hallintoon valitut luottamushenkilöt ovat siis paljon vartijoina.

Kehitystä eteenpäin vieviä uusia ajattelumalleja ja vertauskohtia ei ehkä riittävästi osata hakea osuustoimintaliikkeen synnyn, läpimurron ja rakentumisen kaudelta. Sitä ei yksinkertaisesti tunneta. Nyt se olisi kuitenkin sekä erittäin kiinnostavaa että hyödyllistä. Eroineen ja yhtäläisyyksineen.

Mauno-Markus Karjalainen

Uusosuustoiminnan ja
yhteisyrittäjyyden edistäjä

1990-luvulla Suomeen syntyi myös uusi ilmiö, joka sai nimen uusosuustoiminta. Se kuuluu selvästi osuustoiminnan kolmanteen aaltoon. Uudet osuuskunnat ovat tyypillisesti pieniä ja paikallisesti toimivia jäsentensä perustamia yrityksiä monilla eri aloilla.

Uusosuustoiminta virisi ja levisi useimpiin maakuntiin, joihinkin vahvemmin ja joihinkin heikommin. Uusosuuskuntia löytyy nykyisin Pellervon rekisteristä 1 255. Uusosuustoiminnan mahdollinen järjestäytyminen ei toistaiseksi ole suuremmin edennyt, Pellervosta löytyy edelleen myötämieltä asiassa, mutta tällä hetkellä koko järjestön tulevaisuus on selvittelyjen alla.

Suomen vahvimmiltakin alueilta löytyy vielä tilaa etenkin palvelualojen uusille osuuskunnille, jos asiaa asiakaslähtöisesti tutkittaisiin. Kaikkiaan Suomessa toimii reilut 3 300 osuuskuntaa, jossa ovat mukana niin uusi kuin perinteinen osuustoiminta (ks. OT 6-7/02).

Uuden aallon osuustoimintaa

Ajallisena rajapyykkinä on pidetty vuotta 1987, josta lähtien perustetut uudet osuuskunnat on laskettu uusosuustoimintaan mukaan. Sitä vanhemmat osuuskunnat ovat perinteistä osuustoimintaa. Nykyisin nämä rajaukset ovat alkaneet maistua jo keinotekoisilta, mutta niitä on paremman puutteessa Pellervossakin käytetty.

Vesiosuuskuntia ei ole laskettu uusosuustoimintaan mukaan vaikka toisaalta esimerkiksi energiaosuuskunnat on ilmiöön laskettu. Vesiosuuskuntiakin toimii jo melkein 900. Niistä 561 on perustettu vuoden 1987 jälkeen. Kuiva kesä ja syksy selvästi lisäsivät niiden suosiota ja tarvetta monien haja-asutusalueiden vesihuollon turvaajina.

Hyvä kysymys kuuluu, milloin uusosuustoiminta ehkä menee vanhaksi. Ja jos uuden aallon osuustoimintaa kuvaamaan lähdetään käyttämään jotain uutta termiä, niin mikä se mahtaisi olla. Pienosuustoimintako? Mutta olisiko sekään yhtään uusosuustoimintaa parempi ja kuvailevampi nimi? Ilmiön nimi ei ole tärkeintä, vaan toiminnan laatu ja sisältö.

Yrittäjyys nousussa

Lama ja työttömyys olivat uusosuustoiminnan alkuaikojen vahvimpia pontimia. Työvoimaviranomaisten ottamalla joustavammalla kannalla yhteisyrittäjyyteen oli selvästi merkitystä. Se turvasi sen, että jäsen saattoi välillä olla työttömyysturvan piirissä silloin kun työkeikkoja ei riittänyt. Edellytyksenä oli, että osuuskunnassa oli vähintään seitsemän jäsentä - eli yksittäisen jäsenen omistusosuus oli riittävän pieni. Tämä käytäntö on edelleen voimassa, vaikka uuden osuuskuntalain mukaan osuuskunnan minimijäsenmääräksi riittää nykyisin kolme.

Tällä hetkellä uutta pontta uusosuuskunnille antavat myös nousussa oleva yrittäjyys ja erilaisten yhteistyömallien ja yhteisöllisyyden etsiminen. Myös monet uudet osuuskunnat ovat samalla kehittyneet yrittäjyyden suuntaan.

Pellervo on edelleen ollut aktiivisesti edistämässä uusosuustoimintaa sen mukaan kuin järjestön tiukentunut taloustilanne on antanut myötä. Valtionavun saaminen neuvontaan on kuitenkin sekä välttämätöntä että hyvin perusteltua. Yrittäjyyden yhtä keskeistä ja poikkeuksellisen kestäväksi osoittautunutta muotoa, yhteisyritteliäisyyttä eli osuustoimintaa ei enää saa unohtaa.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

| Sivun alkuun |