Kysy pois -palstan
kysymykset ja vastaukset

Kysymys:
Melkein jokaisessa ainakin pienen ja pienehkön osuuskunnan, yhdistyksen ja asunto-osakeyhtiön kokouksessa sen puheenjohtajaksi valitaan kokouksen avaaja, eli yleensä hallituksen puheenjohtaja. Onko tällainen menettely lain mukaista ja suositeltavaa?

Vastaus:
Kysyjän kertoma menettely on peräti tuttu. Menettely itsessään ei ole laiton, mutta suositeltavaa se ei ole ollenkaan. Lisäksi se tuo tullessaan käytännön hankaluuksia. Etenkin vastuuvapaudesta päätettäessä ja tilintarkastajia valittaessa voi syntyä tilanne, jolloin kokoukselle on näiden asioiden käsittelyn ajaksi valittava muu henkilö puheenjohtajaksi.

Ilmaisulla ”voi syntyä” tarkoitan sitä, että mikäli kokouksessa ei esitetä mitään soraääniä vastuuvapauden myöntämistä vastaan tai kukaan ei käytä koko asiasta edes yhtään puheenvuoroa ja tilintarkastajien valinnastakin ollaan yksimielisiä, ei toista puheenjohtajaa tarvitse valita. Kokouksen osanottajathan ovat tällöin täysin yksimielisiä.

Mutta onko tosiaankin niin, että valtaosassa tapauksista kukaan muu kuin hallituksen puheenjohtaja ei ole kykenevä johtamaan kokousta? Tuskinpa! Onko siis jälleen kysymys tsaarinvallan ajoilta peräisin olevasta ylenmääräisestä esivallan kunnioituksesta, liiallisesta vaatimattomuudesta vai pelosta horjuttaa voimakaskäytöksisen hallituksen puheenjohtajan sittenkin niin heikkoa itsetuntoa?

On erittäin suositeltavaa, että hallituksen puheenjohtaja ei toimi ”vuosikokouksen” puheenjohtajana. Samoin on erittäin suositeltavaa, ettei tähän tehtävään myöskään valita hallituksen puheenjohtajaa, eikä muita hallituksen jäseniä.

Kokouksen puheenjohtajan valmiuksien hankkiminen on tärkeätä. Näiden valmiuksien omaamisen mahdollistamiseksi ihmisille pitäisi antaa opetusta jo koulusta alkaen paljon nykyistä enemmän. Ainakin kokouksen johtamisen perusasioiden hallitseminen alentaa huomattavasti kynnystä suostua valittavaksi kokouksen puheenjohtajaksi. Voidaan sanoa, että silloin demokratia vahvistuu. Sitä paitsi erilaisten kokoustekniikan ”hienouksien” hallitsemista tarvitaan käytännössä melko harvoin
.


Kari Lehto
kari.lehto@pellervo.fi


| Sivun alkuun |