Osuuskunta: ei koulua, vaan bisneselämää varten Ammattikorkeakouluissa on huomattu osuuskunta käytännölliseksi yritysmuodoksi. Osuuskunnassa saa nopeasti tuntuman oikeasta yritysmaailmasta. Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) liiketalouden opiskelijat voivat toisena opiskeluvuotenaan siirtyä Proakatemia-yksikköön, jossa on tavanomaista enemmän ryhmäopetusta. Joka vuosiryhmällä on oma valmentajaopettaja. Proakatemian näkyvin ponnistus on yrityksen perustaminen. Villivisio oli Proakatemian ensimmäinen ryhmä ja osuuskunta, se perustettiin 1999. Tampereen MyMedia seurasi syksyllä 2000 ja Grazydea viime syksynä. Tammikuussa järjestettiin ensi syksyä varten avoimien ovien päivä, joka kiinnosti nuorimpia opiskelijoita. Jatkoa siis seuraa. - Useimpia kiinnostaa ilmaista itseään ja toteuttaa omia hommiaan, ennen kuin on paperit kädessä, MyMedian hallituksen puheenjohtaja Jussi Meresmaa kiteyttää yrityksen perustamisen motiivin. MyMediassa on 20 jäsentä. Henkilöstöpalveluista vastaava Leena Kurikka toteaa, että osuuskunta sopii nuorten yritysmuodoksi siksi, kun osuuskunnan perustaminen ei juuri edellytä omia pääomia. Kaksikolle osuustoiminnasta tutuinta on osuuskunnankokous, sillä se järjestetään joka viikko. Kokoukseen osallistuvat yleensä kaikki. Verkosto ohittaa kilpailun Vaikka kaikki Proakatemian osuuskunnat harjoittavat markkinointia, vielä ei Meresmaan mukaan ole jouduttu kilpailemaan asiakkaista. - Hyödynnämme ja täydennämme toistemme osaamista. Kun sijaitsemme vierekkäin, toiselta on helppo kysyä apua. Hän sanoo kaikkien kolmen osuuskunnan tuovan esille Proakatemian kautta löytyvää osaamista. Meresmaa kaavailee, että nyt osuuskunnissa toimivat opiskelijat aikanaan muodostavat tradenomien verkoston, joka pitää yhteyksiä yllä. Graafinen suunnittelu ja markkinointipalvelut ovat MyMedian bisnestä. Tärkeä tulonlähde on www-sivujen suunnittelu pirkanmaalaisille yrityksille. Harvinaisempaakin taitoa löytyy: MyMediassa yksi kykenee venäjän kielen tulkiksi. - Koulutustakin olemme järjestäneet mm. Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa. Olemme luennoineet varsinkin tiimityöstä, mutta myös laskennasta ja kirjanpidosta, Kurikka mainitsee. Parhaillaan MyMedia suunnittelee syksylle isohkoja tapahtumia, kuten hyväntekeväisyyskonserttia ja Tampere-taloon ideakilpailua opiskelijoille, johon yhdistetään seminaari ja iltabileet. Ideakilpailun on tarkoitus koota yrityksiä ja opiskelijoita yhteen. Tapahtuman järjestää opiskelunsa päättävä ryhmä. Viime marraskuun tapahtuma oli ensimmäinen, järjestäjänä oli Villivisio. Tapahtuma kokosi yli 300 osallistujaa, teemoja olivat mielikuvat ja brandit. MyMedia julkistaa tämän vuoden teeman yhteistyökumppaneiden kanssa keväällä. - Omissa tapahtumissa osuuskunnalla on koko vastuu suunnittelusta, tiedotuksesta ja markkinoinnista aina toteutukseen asti, Meresmaa kehaisee. Leena Kurikka arvelee tradenomiksi valmistumisensa jälkeen menevänsä vieraan yrityksen palvelukseen. Meresmaa ja kaksi muuta jäsentä ilmeisesti jatkavat yritystoimintaa. Nuori aistii trendit - Nuoruudesta on se etu, että olemme ajan hengessä mukana, ja meitä on helppo lähestyä. Silti meillä on myös oikean yritysmaailman tuntemusta, Meresmaa arvioi. Työt jaetaan kunkin osaamisen ja halujen mukaan. Kurikan mukaan tähän asti molempia on riittänyt. Pätevöitymistä lisää se, että moni valitsee kursseja, jotka tukevat ajankohtaisia työprojekteja. Meresmaa kehaisee opiskelemisen tapaa hyväksi sikäli, että projekteissa opitaan työssä. - Meillä on tässä 2,5 vuotta aikaa rakentaa yrittäjyyttä. Maksamme ammattikorkeakoululle vain pienehkön käyttökorvauksen tiloista. Liikevaihto ensimmäiseltä tilikaudelta (lokakuusta 2000 vuoden 2001 loppuun) - noin 350 000 markkaa - ylitti Meresmaan odotukset. Tuloskin on "yllättävän hyvä liikevaihtoon nähden". - Työ tekijäänsä kiittää. Jäsenet saavat palkkaa sen mukaan, mihin projekteihin he ovat osallistuneet. Olemme vasta alkava yritys ja työtä tekeviä opiskelijoita. Maksamme vielä oppirahoja, ja tämä näkyy hinnoissa, Meresmaa huomauttaa. Idea keksittiin Jyväskylässä Alkuideansa tamperelaiset saivat Jyväskylästä, jossa Tiimiakatemia rakentuu osuuskunnille. Nykyinen TAMK:n valmentaja Mareena Palviainen oli mukana Jyväskylässä jo toisesta tiimistä alkaen 1994: - Tiimiakatemiassa on syntynyt osuuskuntia parhaina vuosina kaksi. Osa osuuskunnista on tosin muutettu osakeyhtiöiksi, osa on haudattu. Tiimiakatemia seuraajineen päätyi osuuskuntaan siksi, että osuuskunnalla on mahdollisimman litteä hierarkia, ja se on oikea yritys. Palviainen arvostaa erityisesti sitä, että uusi osuuskuntalaki teki myös osuuskunnan lopettamisen helpoksi. - Osuuskunta on sikäli mainio, että opiskelija oppii harjoittamaan bisnestä heti toisena vuotena. Näin opiskelija oppii ainakin kirjanpidon ja tuotteistamisen, Palviainen sanoo. Tiimiakatemian päävalmentaja Timo Partanen kertoo, että tiimeihin on tullut 12-22 opiskelijaa, joilla on yhteistä vain yhden vuoden liiketalouden perusopinnot ja halu oppia yrittäjäksi. - He perustavat osuuskunnan, koska tiimihommaan sopii jäsen ja ääni -periaate. He joutuvat alusta asti rakentamaan yhteistä näkemystä. Osuuskunta toimii kasvualustana, sillä haemme joukolla liikeideoita, joista 3-6 hengen joukko tekee bisnestä. - Tiimiakatemiasta on valmistunut 119 ihmistä, joista 23 % on alkanut heti yrittäjäksi. Se on korkein luku Suomen korkeakoulumaailmassa, Partanen mainostaa. Aivoteollinen kampus oli Tiimiakatemiassa monen osuuskunnan kokeilu, josta Partasen mukaan "herratkin innostuivat". Hän toteaa, että siitä syntyi neuvostoliitto: Kukaan ei tiennyt, kuka johti ja kaikki menettivät puheoikeutensa. - Tärkeää on se, että itse perustaa osuuskunnan, säilyttää puheoikeuden, keksii sille nimen, käyntikortit ja symbolit, Partanen korostaa. Hannu Kaskinen
|
|||
| Sivun alkuun | |
|||