1940 - 1960 -luvut:

MAATALOUDEN PUOLUSTAJAKSI

Valistuksesta
etujärjestöjen aikaan

1940-luvun alusta 1960-luvun loppuun Pellervo-Seuraa ja sen lehtiä luotsasivat MML Oiva Jääskeläinen (1937 - 44), kansanedustaja Viljami Kalliokoski (1945 - 49), MMK Sampsa Mantere (1950 - 55) ja maat.metsät.tri Harri Rautavaara (1956 - 67). Miesten nopeaa vaihtumista pahoiteltiin, mutta sen todettiin johtuvan osuustoiminnan käymistilasta. Tämä käymistila huipentui karjariidassa, kiistassa osuuskauppa- ja tuottajavetoisten teurastamojen välillä, mutta asiassa oli syvempi sisältö. Oltiin siirtymässä valistusorganisaatioiden ajasta etujärjestöjen aikaan ja Pellervon johtoon piti saada sopiva mies.

Jääskeläinen ja Kalliokoski olivat vanhan osuustoiminnan miehiä, joita puhutteli liikkeen aatteellisuus ja sen vaikutus maaseudun kulttuuriseen kokonaisuuteen. Ensimmäisenä työpäivänään Jääskeläinen kuvaili seuran henkilökunnalle "maaseudun kasvoja", joiden ilmeen kohentamiseksi Pellervon oli tehtävä "lujittavaa ja suurta työtä". Maalaisliittolaiselle Kalliokoskelle osuustoiminta merkitsi samantyylistä, gebhardilaisittain lähes pyhää kansakunnan kohottamistehtävää.

Seuraavat kaksi päätoimittajaa olivat kumpikin omalla tavallaan sodanjälkeisten vuosikymmenten pellervolaisuuden tyylipuhtaita edustajia. Mantere tuli Pellervon palvelukseen MTK:sta ja Rautavaara taas Valion neuvontaosaston johtajan tehtävistä. Heidätkin mainitaan aatteiden ja ihanteiden miehenä, mutta heidän päämääränään oli tehokas ja kannattava maataloustuotanto, johon osuustoiminta oli väline.

Kotirintama
tuotantotaistelussa

Sotien aikana Osuustoimintalehti eli ajassa vahvasti mukana. Lehti piti tärkeimpänä tehtävänään kansallisen yhteishengen lietsomista. Ajan keskeinen termi oli tuotantotaistelu, joka tarkoitti elintarvikehuollon turvaamista. Sitä pidettiin "yhtenä elinkysymyksistämme" ja siinä osuustoiminnallisilla yrityksillä oli erittäin keskeinen vastuu, jonka ne kunnialla hoitivat.

Lähes jokaisessa lehden numerossa painotettiin kotirintaman merkitystä ja sitä, miten osuustoimintaväen oli tehtävä kaikkensa, jotta Suomen kansalle riittäisi ruokaa. Lehdessä muistutettiin lukuisia kertoja, että mustan pörssin kauppa ei kannata. Osuuskuntia varoitettiin rikkomasta lakia, sillä se pilaisi koko osuustoiminnan maineen. Neuvoista huolimatta pörssikauppa toimi, mutta säännöstelykin toteutui suhteellisen hyvin. Asian jatkuva perustelu oli siis tarpeellista.

Lehdessä muistettiin myös useaan otteeseen Karjalaa. Muun muassa vuoden 1941 viimeinen numero oli omistettu kokonaan takaisin valloitetulle Karjalalle, jonka osuustoiminnan menestyksiä ja menetyksiä kuvailtiin. "Kun sodassa tuhoutuneen maakuntamme valtava jälleenrakennustyö taas aloitetaan, tarvitsemme monin verroin enemmän kuin ennen yhteistoiminnan tarjoamaa apua", muistutettiin osuustoiminnan tärkeydestä.

Kuvattiin myös, miten suomalainen osuustoiminta oli ollut esillä kansainvälisessä lehdistössä ja miten se oli kohottanut Suomi-kuvaa. Artikkeleilla haluttiin kertoa kaksi asiaa: Ensimmäinen, valtakunnallisesti tärkeämpi oli, että Suomi oli osa länsimaita. Toinen oli itse osuustoimintaa palveleva. Haluttiin osoittaa, miten osuustoiminta osaltaan sai muut maat tuntemaan myötätuntoa Suomen sotaponnisteluille ja innosti niitä avustamaan Suomea.

Vaaran vuodet

1940-luvun loppuvuodet olivat niin poliittista aikaa, että epäpoliittinen Osuustoimintalehtikin otti kantaa, eritoten kun päätoimittajana oli Kalliokoski. Kun osuustoimintaväelle oli aikaisemmin suositeltu pidättäytymistä politiikasta, painotettiin vuoden 1945 vaalien edellä, että osuuskunta-aktiiveilla ei ollut mitään estettä asettua ehdokkaaksi.

"Hella-Radion" ohjelmapolitiikka kuohutti myös pellervolaista mieltä. Vuolijoen radion "maamiehen tunnilla" sanaa käytti maataloustyöväen etujärjestö aikaisempien maatalousjärjestöjen valitsemien asiantuntijoiden sijaan. Osuustoimintalehdessä vaadittiin, että maatalousväestölle tarkoitettujen esitysten oli vastattava"aiheiltaan ja hengeltään sen elämänpiiriä ja katsomusta ". Tämä oli erityisen tärkeää, koska radio-ohjelmat olivat ylipäätään sellaisia, että "maatalousväestön valtaisa enemmistö kiireesti sulkee vastaanottimensa."

Yhteiskunnallisen tiimellyksen keskellä Osuustoimintalehti etsi turvaa menneisyydestä. Erityisesti Kalliokosken aikana julkaistiin runsaasti historiikkejä ja muisteluksia, joissa kerrottiin osuustoiminnan merkityksestä suomalaisen yhteiskunnan rakentajana.

Aate häipyy
taustalle

Edes sodan aikaisen kansallisen yhtenäisyyden vuosina ei päästy osuuskuntien työnjaon ongelmasta. "Me toimimme kukin omalla osuustoimintasarallamme samojen periaatteiden pohjalla, samaan päämäärään tähdäten, mutta emme muodosta riittävän lujaa kokonaisuutta, jonka mielipiteet myös valtiovallan olisi otettava huomioon", kirjoitti "Aapo" palstallaan, joka oletettavasti oli päätoimittajan (tuolloin Jääskeläisen) vapaan sanan paikka.

Myös seuraava päätoimittaja, Kalliokoski, koki osuustoiminta-aatteen olevan kriisissä. Osuuskuntien perustajien ikäpolvi oli väistynyt eivätkä uudet toimijat enää ymmärtäneet yhteistoiminnan peruskäsitteitä ja syvintä merkitystä. He pitivät osuuskuntia pelkkinä liikeyrityksinä.

Tuottajien
omat yritykset

1950-60 -luvut merkitsivät Osuustoimintalehdelle jähmettymistä. Innon ja aatteen palon aika oli ohi. Lukijoita ei innostettu uusiin hankkeisiin vaan pidettiin yllä vanhaa. Kirjoittajat puhuivat asiaa vakaumuksen syvällä rintaäänellä vedoten tietoon ja tilastoon. Kun artikkeleiden sisältö oli varsin muodollinen, alkoi lehti keventää ilmiasuaan pilapiirroksilla.

Osuustoiminnan periaatteita toki kerrattiin säännöllisesti, mutta niiden avulla opetettiin ennen kaikkea olemaan uskollisia omalle liikeyritykselle. Jopa paikallisen osuustoiminnan suuren puolestapuhujan Hannes Gebhardin sanoma sai uusia painotuksia. Hänet valjastettiin maakunnallisten suurosuuskuntien puolelle ja osoitettiin, miten hän oli "koko ajan johdonmukaisesti voimakkaan keskityksen kannalla".

Lehdessä raportoitiin maataloustuotteiden hintakehityksestä ja lukijat oppivat luottamaan Pellervon markkinatutkimuslaitoksen tutkijaan Aune Pernuun , jonka tutkimusraportteja julkaistiin lähes joka lehdessä. Aikaa kuvaavia olivat myös keskusliikkeiden pääjohtajien katsaukset vuoden tilanteeseen. Niillä luotiin yhteishenkeä kertomalla, miten oli pidettävä huolta siitä, että "kananhoito pysyy maatalouden sisäisenä elinkeinonhaarana eikä pääse liukumaan vieraiden ammatinharjoittajien käsiin". Luotiin valiolaiset, hankkijalaiset ja metsäliittolaiset.

Osuustoiminnan edistäminen alkoi merkitä keskusosuuskuntien voimistamista ja maatalouspoliittista tulonjakotaistelua. Ihmiset odottavat, että "osuustoiminnan suuret järjestöt täyttävät hyvällä tavalla velvoituksensa elinkeinoelämän eräinä vastuussa olevina tekijöinä. - - - Osuustoimintajärjestöjen asia on luoda turvallisuuden tunnetta jäseniin ja koko yhteiskuntaan", määritteli Rautavaara Pellervon työkenttää.

Kyösti Kallio , joka vähäväkisten edustajana oli noussut valtion korkeimpaan johtoon, oli 1930-luvun lopussa kokenut Pellervo-Seuran merkityksen suurempana. Hänelle Pellervolla oli "tärkeä aatteellinen tehtävä pitäessään yllä osuustoiminnan kehitystä, jotta sen synnyttämät osuuskunnat ja keskusjärjestöt pysyisivät aatteellisesti verevinä ja säilyttäisivät sen gebhardilaisen hengen, joka on Suomen osuustoimintaliikkeestä tehnyt sen mahtavan voimatekijän, miksi se on kehittynyt meillä."

Kirjoitussarja 90 vuotta 17.12.1998 täyttävästä Osuustoiminta-lehdestä jatkuu kahdessa seuraavassa numerossa.