|
Salkuissa ei ole mörköjä, jotka aiheuttaisivat jatkossa pankeille sydämentykytystä. Tulokset kehittyvät tavalla, jossa ei ole moittimista. Koossa oleva vakavaraisuus takaa, että Venäjän ja Aasian kriisistä kirjautuvat tappiot eivät aiheuta vuosikokouksissa parranpärinää.
1998 tulee viheltämään pelin nimeltä pankkikriisi päättyneeksi. Ainakin materiaalisten asioitten osalta. Henkiset hiertymät onkin toinen juttu. Arkistojen avautumista saadaan odottaa. Liian moni tämän hetken vaikuttaja on ollut lusikkoineen keittoa hämmentämässä, ja pohjaan paloi. Ja parempi onkin, että lauletaan vain Junnu Vainion sanoin " mää en muista mittään".
Voittojen kasvu - katoava luonnonvara
Oheinen taulukko kuvaa toimialaa rajallisesti. Poissa ovat niin Suomessa konttuuria pitävät ulkomaiset kuin uusin tulokas Mandatumkin, joka saa kyyneleen silmään mainoslauseellaan "hieno pankki - maksavat oikein korkoakin". On aikoihin eletty, kun 2 %:n korkoa kehutaan oikein vakavalla naamalla.
Osuuspankkiryhmä on parantanut liikevoitolla mitattuna tulosta koko porukasta eniten, 58 %. Pääomien tehokkuus on noussut samanaikaisesti tyydyttävälle tasolle eli liikevoittoa jää 0,8 % taseesta ja tuotto/kulusuhteeksi muodostuu 1,8. Jos tahti jatkuisi tuloskehityksessä entisenä, niin kannattavuuden osalta MeritaNordbankenin ykkössija olisi uhattuna. Varsinkin, kun muistetaan, että viimeksi mainitulle pörssianalyytikot - aikakautemme Hercule Poirotit - veikkaavat ensi vuodelle hienoista tuloksen putoamista.
Osuuspankkiryhmän tuloksen rakenne kertoo, että se edelleen tekee eri businesta kuin MeritaNordbanken. Mikäli tasevolyymit pystytään säilyttämään, niin tulos paranee edelleen.
Nurkan takana vaanii kuitenkin leijona nimeltään Leonia.
Markkinavoittaja
Leonia-konserni tänään on taseella mitattuna tasavallan kakkonen. Se on kokonaan toista kuin perinteinen Postisäästöpankki, jossa jonotuksen sai pyytämättäkin. Nykyinen leijona ei kuitenkaan vaikuta miltään kesyltä kissalta. Se on uusinut organisaationsa kunnianhimoisilla "liituraidoilla", joilla on näytön paikka.
"Lauantai 26.9. klo 10-14. Hae elämäsi lainatarjous". Markkaluottojen markkinaosuutta pannaan kovaa vauhtia uusiksi. Kilpailijat ovat vastanneet lähinnä pääjohtajiensa antamilla lausunnoilla, jossa Leoniaa on syytelty hintakilpailusta ja korkomarginaalien kaventelusta.
Leonian ylin esikunta on pakkoraossa, jossa sen on yritettävä jotain. Valinta on viisas. Suomalaiset korkomarginaalit kriisivuosien peruina ovat kasvaneet ylikorkeiksi. Aidolle hintakilpailulle on tilaa. Pelkällä kulujen saneerauksella ei Leonialla ole mitään kunnollisen elämän mahdollisuuksia. Se lähtee niin paljon heikommasta (lue huonosta) tuloskunnosta muihin verrattuna, että volyymien kasvu on otettava mukaan kuvaan tehojen noston ohella.
Kaikesta huolimatta - häiriköivä leijona piristää. Joku tekee jotain muutakin kuin ikuista saneerausta.
Busineksen murros
Markat virtaavat pankkien taseitten ulkopuolelle. Tosin valtaosa pankinjohtajista Suomen Pankkiyhdistyksen barometrin mukaan uskoo toisin. Hyvästä unesta ei näköjään haluta herätä. Siitäkin huolimatta, että sijoitusrahastojen 26 miljardin markan pääoman veikataan kolminkertaistuvan seuraavien 2-4 vuoden aikana.
Suunnanmuutos tunnustetaan. Osuuspankkiryhmän ykkösketju Silvennoinen-Elomaa-Murto hakee sijoitusrahastobusineksessa markkinaosuuteen roimaa kasvua. Joukkueen kapteeni sanoo tuoreessa Kauppalehdessä: Kyllä sen pitää mennä yli 20 %:n - muuten olemme epäonnistuneet. Vastustajat ovat myöskin maalinälkäisiä. Leonian Maarit Näkyvä pistää paremmaksi - haetaan Meritan nykyistä 30 %:n osuustasoa siitäkin huolimatta, ettei Eira Palin-Lehtisen tapoihin ole ennenkään kuulunut kynttilän piilottaminen vakan alle.
Kaikissa tapauksissa: Nykyinen sijoitusrahastojen ympärillä tapahtunut kauppa on ollut tosiasiassa vaatimatonta puuhastelua. Ei ole haluttu, että talletuspääomat todella lähtisivät liikkeelle - nykymarginaalit antavat hyvän tuoton vähällä vaivalla.
Omaisuudenhoito tulee. Eläkeläisen satatonnia alkaa kiinnosta uudella tavalla. Kaikkia ryhmiä.
Paikallispankit helteessä
Kuten taulukosta näkyy, paikallispankkien hyvinvointi tuloksen rakenteen osalta perustuu perinteiseen ottolainaus-antolainauspohjaiseen pankkitoimintaan. Rahoituskatteet asettuvat tasoille 72-75 % tuotoista. Voidaan vain kuvitella, mitä tapahtuu, jos 10-20 % asiakaskunnasta oppii jotain sijoittamisesta. Ei kysymys ole katastrofaalinen, mutta sen se saa aikaan, että saneerattava on.
Oman mietintänsä tuo mukaan paikallispankkien organisaatiokuvio.
Keskustelu keskinäisestä yhteisvastuusta vakuusrahaston osalta on käytävä nopeasti loppuun. Sille ei murroksessa yksinkertaisesti ole aikaa. Kaiken tarmon tulee kohdistua markkinaan ja sen vaatimuksiin. Muutoksesta on tullut elämäntapa.
Jorma Savolainen
PS. On se vaan kummallista tuo ihmislapsen lyhyt muisti. Virolaisilla heimoveljillämme oli hyvät ja suorat kanavat suomalaisiin 90-luvun oppeihin. Vaan eikös mitä. Kaikki samat virheet tehtiin kuin meilläkin.
| Merita Nordbanken | Leonia -konserni | Osuuspankki- ryhmä | Säästö- pankit | Paikallis- osuuspankit | ||||||||
| % | % | % | % | % | ||||||||
| Tulos | ||||||||||||
| Tuloksen rakenne | ||||||||||||
| Rahoituskate | 51 | 65 | 61 | 72 | 75 | |||||||
| Muut | 49 | 35 | 39 | 28 | 25 | |||||||
| Tuotot yhteensä | 100 | 100 | 100 | 100 | 100 | |||||||
| Kulut yhteensä | 54 | 68 | 64 | 70 | 76 | |||||||
| Liikevoitto | 46 | 32 | 36 | 30 | 24 | |||||||
| % tase | 0,9 | 0,4 | 0,8 | 0,7 | 0,5 | |||||||
| Tehokkuus | ||||||||||||
| Tuotot/kulut | 1,9 | 1,4 | 1,8 | 1,4 | 1,4 | |||||||
| Vakavaraisuus | ||||||||||||
| Vakavaraisuus, % | 11,6 | 14,0 | 11,5 | 14,7 | 20,5 | |||||||
| Vaikutusvalta | ||||||||||||
|
Osuus % pankkien yhteenlasketusta taseesta | 63,2 | 17,5 | 15,1 | 3,0 | 1,2 | |||||||
| (Osuustoimintalehti 6/98) | ||||||||||||