|
|
Puuttuuko osuuskunnilta ja osuustoiminnallisilta osakeyhtiöiltä tosiaankin niiden arvon mittari? Ja jos puuttuu, niin miksi sellaista tarvittaisiin?
Jos vastausta ensimmäiseen kysymykseen lähdetään hakemaan jäsenen kannalta, kuten ymmärsin myös Skurnikin kirjoituksessaan tekevän, niin on jälleen kerran palattava osuustoiminnallisen yrityksen tarkoitukseen. Tällaisella yrityksellä on jäsentensä taloudenpidon tai elinkeinon tukemistehtävä. Markkinointiosuuskunnassa jäsen toimittaa osuuskunnalleen raaka-aineita, valmiita hyödykkeitä tai osaamistaan, ja saa näistä maksun sovittuina aikoina, esim. kuukausitilityksinä. Tähän tiliin sisältyvät tuotot kaikesta osuuskunnan kaupallisesta osaamisesta ja varallisuudesta eli niin keksinnöistä kuin hyvästä liikkeenjohdostakin. Osuustoiminnallisista hinnoitteluperiaatteista johtuen tiliä on tarkasteltava pitemmän aikavälin, esim. osuuskunnan tilikauden mittaisena kokonaisuutena. Tilipussin vertailu muihin vaihtoehtoisiin markkinointikanaviin, joita tällä hetkellä lienee riittävästi, kertoo kaiken oman osuuskunnan tehokkuudesta ja kilpailukyvystä eli osuuskunnan arvon jäsenelle. Siten osuuskunnan arvo mitataan jokaisena jäsenen tilipäivänä! Tällä tiedolla voidaan myös valvoa ja ohjata osuuskuntaa. Hankintaosuuskunnassa jäsenen ostot kuukausittain tai vuosittain ostohintoineen ja niihin liittyvine hyvityksineen ja bonuksineen sekä palveluineen muodostavat vastaavan vertailupohjan oman osuuskunnan arvon mittaamiselle.
Pitäisikö sitten osuuskunnan normaalissa toiminnassa laskea myös ajoittain tai jopa säännöllisesti osuuskunnan markkina-arvo? Tulisiko ulkopuolisten sijoittajien tehdä tämä arvio? Entä onko osuuskunnan kokonaisvarallisuuden markka-arvolla jotakin merkitystä palveluksia tarvitsevalle ja käyttävälle jäsenelle? Vastaus kysymyksiin on ei, kun muistetaan osuuskunnan tarkoitus yritysmuotona ja osuuskunnan toimintatapa.
Osuuskunnallahan on ensisijassa käyttöarvoa jäsenelle. Osuuskunta ei ole jäsentensä sijoituskohde eikä omistaminen ole jäsenille itseisarvo. Jäseneksi ei voi liittyä siinä tarkoituksessa, että jäsenyydestä saisi pääomavoittoa sen jälkeen kun jäsenyys syystä tai toisesta päättyy. Tällaista toimintaa varten on olemassa oma yritysmuotonsa, osakeyhtiö. Osuuskunta on olemassa vain kulloinkin toimivia jäseniä varten. Perustamalla osuuskunnan tai liittymällä siihen jäsenet varmistavat itselleen markkinointi- ja tai hankintakanavan ja optimaaliset tilitys- ja tai ostohinnat palveluineen ym. etuineen pitkällä aikajänteellä. Sijoittajilla on nopean voiton odotukset.
Julkinen noteeraaminen
mahdollista
Osuuskunnillekin joudutaan ja pystytään laskemaan tarvittaessa markkina- tai substanssiarvo. Näin tapahtuu sulautumisissa ja yrityskaupoissa, joissa osuuskunta on osapuolena. Myös rahoitus- ja vakuutuslaitokset arvioivat osuuskuntaa eri tarkoituksia varten. Mutta sijoittajien mittausta ei tarvitse sellainen osuuskunta, jonka omistajakunnan vakaus ja osuustoiminnalliset tavoitteet ovat tärkeitä käyttäjäomistajille. Se, että osuuskuntaa ei noteerata julkisesti pörssissä, ei ole osuuskunnan "yksi keskeinen ominaisuus". Helsingin Puhelinyhdistys HPY ilmoitti nyt osuuskunnaksi muututtuaan listautuvansa lokakuun aikana julkiselle markkinapaikalle. Osuuskuntien lisäosuusmaksujen ja sijoitusosuuksien julkiselle listaamiselle ei ole ollut estettä, jos ne täyttävät kauppapaikan yleiset ehdot. Osuuskuntien julkinen noteerattomuus on ennemminkin seurausta osuuskunnan käyttöarvosta vain jäsenelle. Ei ole tarvetta mittauttaa arvoa ulkopuolisilla sijoittajilla.
Pörssistä väitetään saatavan edullista pääomarahoitusta. Rahalla on kuitenkin aina hintansa. Ulkopuolisesta rahasta maksetaan ainakin päätösvallan siirtymisessä. Tämä on syytä osuuskunnissa muistaa, jos ja kun haikaillaan pörssin perään.
Osuuskuntaa voitaisiin yhteisömuodollisesti ja toiminnallisesti lähentää osakeyhtiöön päin, mutta sen jälkeen jouduttaisiin kysymään, tarvitaanko lainsäädännössä enää kahta eri yhteisömuotoa, jotka tosiasiallisesti olisivat perusteiltaan ja toiminnaltaan lähes yhdenmukaiset. Vastaus saattaisi johtaa siihen, että toinen häviää aikaa myöten. Häviäjä voisi olla osuuskunta. Se taas olisi korvaamaton vahinko, koska yritystoiminnassakin tarvitaan vaihtoehtoja. Molemmilla yritysmuodoilla on omat erityispiirteensä, joita on käytettävä niille sopiviin tarkoituksiin. Tätähän myös Skurnik korostaa kirjoituksessaan.
Osittainen
yhtiöittäminen riittää
Osuuskunta on edelleen hyvä väline niihin toimintoihin, joihin se on tarkoitettu. Sillä on myös rajoituksensa, esimerkiksi oman pääoman hankinnassa, mutta nämä asiat on hoidettavissa muulla tavoin kuin muuttamalla radikaalisti itse yritysmuotoa. Näinhän osuustoiminnan piirissä on tehtykin esim. yhtiöittämällä osuuskunnan joitakin toimialoja.
Osuustoiminnallisen yritysmuodon edistämisen puolesta toimiminen ei ole ideologista kiihkoilua. Ideologista osuustoiminnassa on tänä päivänä vain taloudellinen yhteistyö eli liikeyhteys jäsenen ja osuuskunnan välillä tai jäsenten kesken. Tämä pitää sisällään koko osuustoiminta-aatteen eikä siinä ole mitään hävettävää muihin yritysmuotoihin verrattuna. Ei sekoiteta tämäntyyppiseen yritykseen sille vieraita elementtejä.
Liittymismaksut uudelleen käyttöön?
Jos osuuskunnan jäsenyyden lopettavan taloudellista hyötymistä haluttaisiin parantaa, niin tähän on olemassa muitakin keinoja kuin pörssiin listautuminen. Voitaisiin ottaa uudelleen käyttöön liittymismaksut. Tämän lisäksi ryhdyttäisiin kontrolloimaan osuuskunnan jäsenmäärää. Liittymismaksun tulisi olla riittävän korkea mutta oikeudenmukainen kynnysraha siitä taloudellisesta edusta, jonka uusi jäsen saa liittyessään "valmiiseen" ja menestyvään osuuskuntaan. Liittymismaksua ei palautettaisi jäsenyyden päättyessä mutta se voitaisiin siirtää yhdessä osuusmaksun kanssa uudelle jäsenehdokkaalle. Vaikka osuuskunnasta ei voida eikä tarvitsekaan tehdä jäsenistöltään täysin "suljettua", niin osuuskunnalla voisi olla toiminnan tehokkuuden ja kannattavuuden kannalta jokin optimaalinen jäsenmäärä, jota hallitus pitäisi ohjeena jäsenhakemuksia käsitellessään. Käytäntö voisi vähitellen johtaa siihen, että osuuskuntaan ei oteta uusia jäseniä juuri enemmän kuin vanhoja eroaa. Varmimmin jäsenyyden tällöin saisi ostamalla eroavalta osuusmaksun ja liittymismaksun. Kauppahinta nousisi todennäköisesti yli kummankin nimellisarvon, jolloin eroava jäsen saisi taloudellista hyötyä erossa. Uusi jäsen varmistaisi oman markkinointi ja tai hankintakanavan kaikkine etuineen. Osuuskunnan oma pääoma ei vähenisi, kun osuusmaksun palautusta ei tarvitse maksaa kassasta, vaan raha liikkuisi osuuskunnan ulkopuolella. Osuuskunta voisi hoitaa osuuksien siirtopörssiä.
Tämä menettely ei sovi kaikille toimialoille ja kaikille osuuskunnille jo mm. erilaisista kilpailutilanteista johtuen. Mutta toteutuessaan se nostaisi osuuskunnan jäsenyyden merkitystä ja arvostusta sekä antaisi jäsenelle mahdollisuuden taloudellisen lisäarvon hankkimiseen pitkälti osuustoiminnallisten periaatteiden mukaisesti. Osuuskunnalta itseltään se edellyttäisi kaikkien tehokkuus-ja kilpailukeinojen hyödyntämistä, jotta osuuskunta voisi olla potentiaalisten jäsenten kiinnostuksen ensisijainen kohde.
Raimo Vuori
(Osuustoiminta-lehti 6/98)